Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Politisoitunut ruoka

Jätä kommentti

Ruokaan liittyvät aiheet nousevat sosiaalisen median valtavirrassa jatkuvasti esiin. Reseptikuvitukset, ruoka-aineet tai eteen katettu lounas saavat ihmiset ympäri maailmaa valokuvaamaan ja jakamaan aihepiiriin liittyviä kuvia. Yhtä paljon kuin kohteestaan ruokakuva kertoo kuvan ottajasta, joka rakentaa omaa identiteettiään kuvien avulla. Ruokapöytien lisäksi myös ruokavalioiden ja ruokaan liittyvien ihanteiden ympärille muodostuu yhteisöjä. Ruoan aistilliset, keholliset ja ideologiset ulottuvuudet sitovat ihmisiä yhteen. Ruoka asettaa yksittäisen ihmisen usein miltei skitsofreniseen tilanteeseen: ulkonäköpaineet suosivat askeettista kieltäytymistä, toisaalta samalla pitäisi olla foodie ja juosta kaikkien mahdollisten ruokatrendien perässä.

Suomen valokuvataiteen museon vuosittainen ”Poliittisen valokuvan festivaali” kulkee toisia latuja. Se käsittelee vaikutuksia, joita ruoan tuotannolla on ympäristöön, valtasuhteisiin, politiikkaan, epätasa-arvoiseen varallisuuden jakautumiseen. Ruoan osuus kulutuksen ilmastovaikutuksista on suunnilleen saman verran kuin asumisen ja liikenteen. Samalla kun suuri osa mailman väestöstä kärsii aliravitsemuksesta, noin kolmasosa maailmassa tuotetusta ruoasta päätyy roskiin. Nälkä, siirtolaisuus ja sodat kytkeytyvät yhteen.

Festivaali on ottanut käyttöön uuden termin: ”postdemokraattinen ruoka”. Postdemokratia tarkoittaa sitä, että näennäisesti demokraattisissakin yhteiskunnissa päätöksenteko tapahtuu yhä useammin piilossa, demokraattisen systeemin ulkopuolella. Tieto päätösten peusteista ei ole äänestäjien tavoitettavissa. Ruoalle on käynyt samoin.  Valinnoilla, joita ihmiset tekevät lähikaupoissa päivittäin ei tunnu olevan mitään yhteyttä lihateollisuuteen tai liikakalastuksen vaikutuksiin meriin. Sama epätietoisuuden ja hallitsemattomuuden tunne valtaa sekä ruoan kuluttajat että tuottajat.

Poliittisen valokuvan festivaali avaa nyt näitä vaikutuksia. Espanjalaisen Asuncion Molinos Gordonin teoskokonaisuus ”Hunger – A Man-made Object” pyrkii selittämään ylikansallisen elintarvikseteollisuuden vaikutuksia ruohonjuuritason maanviljelijöihin. Yann Mingardin teokset kuvaavat yrityksiä tallentaa ja hyödyntää planeettamme eläin- ja kasvikunnan geeniperimää. Freya Najaden kuvat johdattavat kasvihuoneisiin, joissa kasvatetaan yhä runsaampia satoja paikasta ja vuodenajasta huolimatta. Pablo Piovano esittelee järkyttävillä kuvillaan, miten Argentiinan pelloilla käytetyt maatalouskemikaalit ovat vaikuttaneet ihmisten elämään niiden ympärillä. Tim Franco esittelee Kiinassa vallitsevan tilanteen, jossa monet kaupunkiin siirretyt ihmiset pyrkivät edelleen selviytymään osin maanviljelyn keinoin Kukka Ranta kuvaa ylikalastusta ja sen vaikutuksia afrikkalaisten kylien kalastajien toimeentuloon. Greenpeacen tuottamat kuvat ja videot paljastavat arktisten alueiden ekosysteemien uhanalaisuuksia. Henk Wildschut on päätynyt kuvaamaan sika- ja kanatiloilla, kalankasvatuslaitoksissa, kasvihuoneissa ja laboratorioissa. Jo-Anne McArthur käsittelee eläintenoikeuksia teollisissa tuotantolaitoksissa.

Näyttely on silmiäavaava, erityisesti eläinten kärsimyksiä käsittelevät kuvat ovat pysäyttäviä.  Poliittisen valokuvan festivaali elää ajan hermolla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s