Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.


Jätä kommentti

Meditaatiomestarin mielenmaisemia

Pekka Airaksinen on varsinainen kulttuurin moniottelija. Hän toimi 1960-luvulla säveltäjänä ja muusikkona Sperm-nimisessä undergroundbändissä. 1970-luvulta lähtien hän on esiintynyt mm. Samsa trio, Mytologinen duo ja Omar Williams -kokoonpanoissa. Airaksinen on julkaissut noin 60 äänitettä, jotka perustuvat hänen omiin psykedeelisiin sävellyksiinsä.

Taidemaalarina taiteilija on toiminut Elonkorjaajat-ryhmässä 1970-luvulta lähtien. Yhtyettä aina välillä herätetään eloon, 2000-luvulla Elonkorjaajat pitivät näyttelyjä ainakain Wäinö Aaltosen museossa ja Salon taidemuseossa. On sääli, että Airaksisen taiteeseen ei törmää kovin usein. Karkkilassa hänellä oli viimeksi laajahko näyttely muutama vuosi sitten. Vuoden 2016 alussa hänen töitään oli nähtävänä Onepointlife-kustantamon tiloissa Tehtaankadulla, Turussa,

Pekka Airaksinen on musiikin ja kuvataiteen lisäksi perehtynyt syvällisesti tiibetinbuddhalaisuuteen. Hän on edesauttanut kahdenDharmakeskuksen muodostumista, mahdollistanut mailman pohjoisimman stupan rakentamisen sekä kääntämyt ja kustantanut buddhalaista kirjoitusta.

Nyt Airaksiselta (buddhalaiselta nimeltään Maitreya) on ilmestynyt avian uudenlainen opas buddhalaiseen meditation. Kirjan nimi on ”Odo – tie ties mine. Käsikirja luovaan meditaatioon”. Odo-menetelmä peustuu hyvin vanhaan jo miltei käytöstä hävinneeseen Lokuttara -perinteeseen, jota Airaksinen nyt elvyttää ja päivittää nykyajan ihmisilled.. Odo-meditaatiot on menetelmä, jossa mielikuvien, symbolien ja visualisointien avulla kehitetään tietoisuutta. Menetelmässä kerrotaan lyhyitä buddhalaisia kertomuksia, joita käytetään mediatioiden sisältönä. Airaksinen on itse  kehittänyt näitä traditioon pohjaavia kertomuksia, joita tulkitaan sitten eteenpäin Kirjan kuvituksena on psykedeelishenkisiä maalauksia, jotka johdattelevat meditaatioissa avautuviin mielentiloihin. Maalaukset ovat abstrakteja ja kuvavat meditaatioiden mielenmaisemia.

Ohessa esimerkinomaisesti ote lyhyestä buddhalaisesta kertomuksesta, jonka avulla luodaan nk. Puhdas Maa.

Taivaan metsä

Taivaan metsä, siellä suuria pilvipuita, pilvipuut lumivalkoisine latsoineen. Maa täynnä tummansinisiä hauraita ruohoja, joiden paisa tähdenkirkkaat helmet. Puitten alla istuu kaunis, hyvin lempeä olento, hiukset kuin lunta ja koko olemus läpikuultava, kevyt, aineeton. Kädet syliin painettuinakauniit kasvot hymyä täynnä, hän istui ja poimi pilvipuista aplasia. Ne olivat puhtainta puhtautta. Hän pulotti aplasia alas. Siihen, mihin palanen putosi, syntyi puhtauden ilmapiiri.

Ja tulkinta:

Harjoituksessa luodaan puhdas maa. Shucigatra on siellä oleva buddhahahmo. Maassa kasvaa sinistä ruohoa, meditaatioruohoa. Ruohon kärjessä on tähden lailla kimalteleva helmi, joka on myötätuntoa. Puhdas maa on se sellainen Buddhan luoma  henkinen kenttä tai maailma, jossa voi olla tai käydä. Se auttaa kehittymään henkisesti ja saavuttamaan valaitumisen. Puut, joiden latvoilla kasvoi puhtautta, viittaavat tietióisuuden syvimpään tai korkeimpaan ulottuvuuteen, joka on puhdas. Jos ajattelemme, että puu on henkisen kasvun tuote, jonka latva on viisautta, niin puhtaus on sama kuin dharmadhatu . víisaus jota pyrimme kehittämään

 

 

 

 

 

 

Mainokset


1 kommentti

VOIMAUTUMISTA!

Sanotaan, että suomalaiset ovat mökkihöperöä kansaa. Tämä on totta, mutta toisaalta suomalaiselle kesälle on ominaista, että tavalliset ihmiset käyvät innolla kesäteattereissa ja -näyttelyissä, oopperajuhlilla, osallistuvat maalaus- ja runonlausuntakursseille sekä kehittävät itseään monilla eri tavoin.

Kuva

Open Air Auditorium Vanhassa Passissa. Kuva: Päivi Kiiski

On myös mahdollista osallistua tapahtumiin, jotka sijoittuvat luonnonläheisiin, inspiroiviin paikkoihin. Näin voi yhdistää rentouttavan  oleskelun maalaismaisemassa ja kulttuuriset virikkeet. Yksi esimerkki tällaisesta paikasta on Karjalohjalla sijaitseva Vanhan passin tila, joka tarjoaa perinteisten majoitus- , kokous- ja juhlatilojen lisäksi taidetta, konsertteja ja kursseja – ja jonka fasiliteetteihin kuuluu myös mm. savusauna lämmin- ja kylmävesipaljuineen. Tilalla voi syödä oman kanalan munia ja ihastella kulttuurimaisemassa tepastelevaa kukko- ja kanaparvea.

Kuva

Savusauna. Kuva: Päivi Kiiski

 

Kuva

Vanhan Passin isäntä vapputunnelmissa. Savusaunan yhteydessä voi nauttia kylmä- ja lämminvesipaljuista. Kuva: Päivi Kiiski

Tapasin Vanhassa Passissa Miina Savolaisen, jonka kehittämä voimauttavan valokuvan menetelmä on 1990-luvun lopulta alkaen valloittanut Suomea ja Eurooppaa. Taiteilijan tunnetuin projekti on ”Maailman ihanin tyttö” –niminen yhteisötaidehanke joka näyttelyn ja työpajojen muodossa on kiertänyt toistakymmentä vuotta ympäri maailmaa. Tämän jälkeen voimauttavan valokuvan menetelmää on käytetty mm.  isyyttä ja sukupuolen monimuotoisuutta käsittelevissä uusissa teemahankkeissa sekä hoitoalojen ammattilaisten täydennyskoulutuksessa.

Kuva

Jaana Nio osallistui voimauttavan valokuvan kurssille. Kuva: Päivi Kiiski

Vaikka kyseessä on valokuvamenetelmä, ei voimauttavan valokuvan työväline oikeastaan ole valokuvaus, vaan katse ja näkemisen tapa – se, miten voimme tietoisesti valita katsoa toisin ja nostaa kuormittavien asioiden sijasta näkyväksi hyvältä tuntuvia potentiaaleja. Menetelmässä ajatellaan, että se, mitä valitaan katsottavaksi, vahvistuu. Miina Savolainen järjestää kursseja monenlaisille kohderyhmille. Ammatillisten koulutusten lisäksi tarjolla on tavallisille ihmisille suunnattuja työpajoja, jotka keskittyvät henkilökohtaiseen voimauttavaan prosessiin, eivätkä edellytä erityistä ammatillista taustaa.

Tällä kertaa Vanhan Passin kurssilla on Green Care –yrittäjiä. He hakevat kurssilta vahvistusta omalle ammatilliselle identiteetilleen, mutta myös oman itseytensä kehittämiseen. Yksi kurssilaisista on Jaana Nio Vihdistä. Hän korostaa sitä, että kun työssään keskittyy toisten auttamiseen, helposti unohtuu omasta itsestä huolehtiminen. Jaana Nio pohdiskelee albuminsa äärellä, miten haluaisi nähdä itsensä, mitä vahvistaa, mitä alueita kehittää…

Voimauttava valokuva on kehittynyt suosituksi, erilaisia terapioita tukevaksi menetelmäksi. Ammatilliset täydennyskoulutukset rakentuvat perusteet-moduulista, josta on olemassa  hoidolliseen asiakastyöhön ja  työyhteisöjen kehittämiseen painottuneet versiot. Lisäksi on tarjolla kolmivuotinen jatkokoulutus. Voimauttavan valokuvan koulutusta antavat useat yliopistojen täydennyskoulutuskeskukset sekä kesäyliopistot.

Kuva

Kulttuurinavetan vintillä on tällä kertaa esillä Päivi Häkkisen ja Liisa Hietasen kuvanveistotaidetta. Kuva: Päivi Kiiski

Voimautua voi paitsi valokuvan keinoin, myös monella muulla tavalla. Kuljeskelemalla luonnossa, tapaamalla  ystäviä, laulamalla kuorossa.  Tänä päivänä, jolloin lähes kaikki mitataan aineellisen tuottavuuden mittareilla, on entistä tärkeämpää pitää huolta itsestään ja läheisistään. Muistaa, että on mahdollista panostaa oikeasti tärkeisiin asioihin.

Kuva

Buddhalainen opettaja Ken Sainio luennoi Timanttipolku-välityslinjasta. Kuva: Päivi Kiiski

Juuri ennen valokuvakurssia Vanhassa Passissa on viettänyt viikonloppua Timanttipolkubuddhalainen ryhmä. Parhaillaan tilan isäntä, Seppo Juurikko, valmistelee kesähäitä tyttärelleen ja seuraavat isommat kehittämishankkeet ovat japanilaisen kylpylän rakentaminen sekä vanhan viljasiilon muuttaminen talvipuutarhaksi.  Ehkä tulevaisuudessa myös kuvataidetta tulee olemaan enemmänkin esillä…

Kuva

Kulttuurinavetta

 


2 kommenttia

Lootuksen Sydämen Temppeli

Maahanmuuttajista käydään tällä hetkellä kiivasta keskustelua poliittisella kentällä ja sosiaalisessa mediassa. Keskustelussa tuntuu unohtuvan, että maassamme on maahanmuuttajaryhmiä, jotka ovat erinomaisesti sopeutuneet suomalaisiin oloihin. Näihin lukeutuu ainakin Suomen vietnamilaisten yhdyskunta, joka arvostaa suomalaista elämänmuotoa, mutta ylläpitää samalla omia perinteitään ja ikivanhaa kulttuuriaan.

 On arvioitu, että noin kaksi miljoonaa vietnamilaista on jättänyt kotimaansa. Ensimmäinen pakolaisaalto käynnistyi heti sodan päättymisen jälkeen vuonna 1975. Kansalaiset, jotka olivat olleet tekemisissä amerikkalaisten kanssa tai työskennelleet Etelä-Vietnamin armeijassa tai hallinnossa, julistettiin kansanvihollisiksi. Välttääkseen ihmisoikeusloukkaukset, uudelleenkasvatusleirit, pakkosiirrot ja omaisuuden takavarikoinnin sadat tuhannet ihmiset pakenivat veneillä. Suomi vastaanotti näitä nk. venepakolaisia heti ensimmäisen muuttoaallon myötä. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan kuutisen sataa vietnamilaista perhettä, kaiken kaikkiaan yhdyskunnassa on jäseniä noin 2000.

Kuva

Lootuksen Sydämen Temppeli ja Myötätunnon Buddhaa kuvaava veistos

 Turun Moisioon on rakentunut vuosien talkootyön tuloksena Vietnamin buddhalainen Lootuksen sydämen temppeli. Tarkoituksena on pikku hiljaa laajentaa toimintaa kulttuurikeskuksen suuntaan siten, että temppelin yhteyteen toteutettaisiin mm. meditaatiopuutarha, teehuone, ravintola ja kirjasto. Temppelin edessä eräänlaisena maamerkkinä on Suomen suurin Buddhan veistos. Tämä marmorista veistetty patsas on toteutettu käsityönä Vietnamissa ja se kuvaa myötätunnon Buddhaa, Avalokiteshvaraa (vietnamiksi Quan The Am). Myötätunto on buddhalaisuuden keskeisin käsite, joten juuri Avalokiteshvara on yleisin manifestaatio, jona Buddha esitetään ympäri maailmaa.Vietnamilaisille Quan The Am on erityisessä asemassa, silla legendan mukaan merihädässä olleet venepakolaiset näkivät tämän tulevan ratsastaen lohikäärmeellä – nagalla – pelastamaan hukkuvia.

Kuva

Juhlat Temppelissä ja piha-alueella

Temppeli on kaikkien vietnamin buddhalaisten henkinen koti, jonne kokoonnutaan eri puolilta Suomea juhlistamaan merkkipäiviä. Buddhan syntymän ja valaistumisen juhlaa Vesak´ia juhlitaan toukokuun lopulla. Uudenvuodenjuhla, tet, on vuoden tärkein juhla, jota vietetään usein kolme päivää vieraillen ystävien ja sukulaisten luona.Länsimaista äitienpäivää vastaa Vu Lan –juhla, jolloin muistellaan ja kiitetään omia vanhempia, erityisesti äidin hyvyyttä ja uhrautumista. Syksyllä vietetään Tet Trung Thua eli Kuun juhlaa, jonka aikana lapsilla on tapana mm. muodostaa kynttilälyhtykulkue ja leikkiä yöllä ulkona.

Suomalaiset ystävät ovat aina tervetulleita juhliin ja minäkin olen saanut monta kertaa nauttia vieraanvaraisuudesta. Itse tutustuin vietnamilaiseen kulttuurin ensimmäisen kerran vuonna 2003, jolloin ryhdyin valmistelemaan Wäinö Aaltosen museoon näyttelyä Lootuksen kukka.

Kuva

Sisäkuva temppelistä

 Rauhaa rakastavat Suomen vietnamilaiset ovat joutuneet kokemaan ilkivaltaa ja suvaitsemattomuutta, sillä Lootuksen kukan temppeli yritettiin tuhopolttaa vuonna 2010. Nykyään alueella on jatkuva vartiointi. Turun kaupunki on onneksi suhtautunut temppeliin myötämielisesti ja kaupunki jopa myönsi yhdyskunnalle 10 000 € ilkivallan jälkien korjaamiseen.

Kuva

Vesak -juhlaan liittyvä Buddhan kuva. Vesak-juhlassa muistetaan Buddhan syntymää ja valaistumista

 Vietnamia ei tunneta kovin hyvin Suomessa, mutta vietnamilaisen munkin, runoilijan ja rauhanaktivistin Thich Nhat Hanh´in kirjat ovat suosittuja. Häneltä on käännetty suomeksi yhteensä yhdeksän teosta, jotka käsittelevät meditaatiota ja buddhalaisia teemoja. Thich Nhat Hanh on julkaissut kirjassaan Puhtaan maan polulla miltei käsittämättömän syvää empatiaa huokuvan runon, jonka pääosissa on 12-vuotias merirosvojen raiskaama tyttö, merirosvo ja Nhat Hanh itse.

 Kutsu minua oikeilla nimilläni

 ”Älä sano, että lähden huomenna,

koska vielä tänäänkin aina vain saavun.

Katso syvästi: saavun joka sekunti ollakseni silmu kevätoksassa,

ollakseni pikku lintu, vielä hentosiipinen,

joka opettelee laulamaan uudessa pesässään,

ollakseni perhosentoukka kukan sydämessä,

ollakseni itsensä kiveen kätkenyt jalokivi.

Aina vain saavun, nauraakseni ja itkeäkseni,

pelätäkseni ja toivoakseni.

sydämeni rytmi on kaiken elossa olevan syntymä ja kuolema.

Olen päivänkorento, muutan muotoani joen pinnalla,

olen lintu, joka kevään tullen saapuu ajallaan syömään päivänkorennon.

Olen sammakko uiskennellen onnellisesti kirkkaassa lammessa,

ja olen myös ruohokäärme, joka lähestyen hiljaisuudessa ruokkii itsensä sammakolla.

Olen lapsi Ugandassa, pelkkää luuta ja nahkaa,

jalkani ohuet kuin bambukepit,

ja olen asekauppias myyden tappavia aseita Ugandaan.

Olen kaksitoistavuotias tyttö, pakolainen pienessä veneessä,

heittäydyn mereen koska minut raiskasi merirosvo,

ja olen merirosvo, eikä sydämeni kykene vielä näkemään eikä rakastamaan.

Olen politbyroon jäsen, käsissäni on paljon valtaa,

olen mies, jonka täytyy maksaa verivelka kansalleen,

kuolen hitaasti pakkotyöleirillä.

Iloni on kuin kevät, niin lämmin että se saa kukat kukkimaan kaikilla elämän poluilla,

Tuskani on kuin kyynelten joki, niin täysi,

että se täyttää kaikki neljä valtamerta.

Pyydän, kutsu minua oikeilla nimilläni,

niin että voin nähdä, että iloni ja tuskani ovat yhtä.

kutsu minua oikeilla nimilläni,

niin että voin herätä

ja että sydämeni ovi voi jäädä auki,

myötätunnon ovi.”


Jätä kommentti

Onnen koukkuja!

Japanilaisia antiikkisia mainosjulisteita ja kauppiaiden värikkäitä mainoskalentereita nk. Meijo-Taisho –aikakaudelta (1868-1926)  esittelevä harvinainen näyttely on avattu galleria Atskissa, Helsingissä ajalla 5.5. – 16.5.2014. Näyttely on esillä harmittavan lyhyen aikaa. Ja kun taideteollisen korkeakoulun yhteydessä toimiva galleriakaan ei ole kovin tunnettu, yritän tällä blogillani nyt nopeasti herätellä katsojia. On harmillista, että galleria on kiinni lauantaisin ja sunnuntaisin, jolloin ihmisillä on tavallisesti eniten vapaa-aikaa. Näyttelyn avasi kokoelman omistaja, kiotolainen antiikkikirjojen ja –vedosten kauppias Sumio Yamazaki. Kaikki näyttelyssä esillä olevat teokset ovat myynnissä.

Kuva

Osakalaisen vihanneskauppiaan Sunya Kahein uudenvuoden hikifuda-juliste.
Kuvassa onnenjumalat Ebisu ja Daikoku laskevat suuria kaupankäynnin voittojaan. Etualalla pullistelee punainen ”onnen kala”, tai, joka kuuluu japanilaiseen uudenvuoden ruokaperinteeseen. Laivat tuovat mereltä täysiä riisilasteja. Taustalla kohoaa Fuji-vuori, jonka takaa onnea tuovat kurjet saapuvat pitkässä muodostelmassa kohti satamaa. Kohopaino, 1900-luvun alku.

 Näin keväällä, sakurojen eli kirsikankukkien ajan lähestyessä japanilainen taide tuntuu erityisen läheiseltä. Olen monena vuotena osallistunut Roihuvuoressa sijaitsevan japanilaisen kirsikkapuiston Hanami-juhlaan. Tänä vuonna se on sunnuntaina, toukokuun 18 pnä klo 12-17. Juhlien yhteydessä järjestetään pukukilpailu ja siellä voi bongata mm. akita inu –koiria, butotanssijoita, kendon harjoittajia, cosplay-hahmoja ja koton soittajia.  Kirsikankukat ovat kevään symboli ja ne ovat erityisen suosittu aihe myös japanilaisessa puupiirrostaiteessa.

Kuva

Kobelaisen sekatavarakauppiaan Inoue Fukutaron hikifuda-juliste.
Kuvassa onnenjumalat Ebisu ja Daikoku avaavat esiin suurta maalausta, jossa punainen aurinko säteilee kauppiaan mainostekstin taustalla. Teksti kertoo, että Inouen myymälästä löytyy runsas valikoima pientä ja suurta käyttötavaraa ja myös karuta-pelikortteja. Etualalla tanssii pullukka onnea tuova kaunotar O-Fuku, pukeutuneena Miko-neidon asuun. Puupiirros, 1880-90-luku. Kuva: Sumio Yamazaki

 Japanilaisen visuaalisen mainonnan kukoistus alkoi 1800-luvulla moniväristen hikifudien painatuksen myötä. Julisteiden tarkoitus oli houkutella asiakkaita myymälään ja jotta ne olisivat mahdollisimman pitkään käytössä, kuviin sisällytettiin onnen ja vaurauden symboleja.  Suosittuja aiheita olivat mm. 7 onnen jumalaa, Fuji-vuori ja valkoiset kurjet. Hauska yhteensattuma muuten, että Wäinö Aaltosen museossa voi tutustua parhaillaan onnenjumala Hotein hahmoon veistotaiteen muodossa : )

Kuva

Villu Jaanisoo: Hotei. Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Päivi Kiiski

 1900-luvun taitteessa julisteisiin lisättiin modernin ajan elementtejä – puhelin, gramofoni, junat ja höyrylaivat toivat tuulahduksen länsimaista ja tulevien aikojen vauraudesta. Onnellisuuden unelmalla koukutettiin kuluttajia siis jo yli sata vuotta sitten.

Kuva

Kakku- ja sokerimyymälä Umegae-do:n mainoskalenteri vuodelle 1913.
Yaossa toimineen kakkukaupan harvinainen mainosjuliste, johon on sisällytetty Yaon asemalta lähtevien junien aikataulu. Kalenteriosassa (keskellä) on perinteisen japanilaisen kuukalenterin lisäksi myös länsimainen aurinkokalenteri, jota ryhdyttiin käyttämään Japanissa 1870-luvulla. Yläosan kuvassa on näkymä aseman edustalta, alakuvassa juna on saapumassa kohti katsojaa. Höyryveturin vieressä näkyy pieni Umegae-do:n opaskyltti. Kauppa on luultavasti sijainnut aivan rautatieaseman läheisyydessä. Puupiirros. Kuva: Sumio Yamazaki

 Japanilaista puupiirrostaidetta on aina silloin tällöin esillä suomalaisissa museoissa. Mieleeni muistuu ainakin Helsingin taidemuseossa, Tennispalatsissa esitelty Edo-kauden eroottisten shunga-kuvien näyttely vuonna 2002. Kansallisgalleriassa on myös oma Ukiyo-e -kokoelma ja siitä on toteutettu kaksi näyttelyä: vuonna 1985  Kunisada – Puupiirtäjä kabukiteatterissa ja  vuonna 2000 Kirsikkapuun tuoksu – Japanin Edo-kauden puupiirrostaide. Hokusai ja Hiroshige –näyttelyn teokset olivat lainassa muualta.

 Mutta miten tämä antiikkisten mainosjulisteiden kokoelma on päätynyt Atski-galleriaan? Haluankin seuraavaksi esitellä lukijoilleni näyttelyn kummitädin, taidegraafikko,Taiteen tohtori Tuula Moilasen.

Kuva

Tuula Moilanen ja Sumio Yamazaki. Kuva: Päivi Kiiski

 Tuula Moilanen on Kankaanpään taidekoulusta valmistunut graafikko, joka kiinnostui grafiikan pajalla työskennellessään kirjapainotekniikkojen historiasta ja puupiirrosten vähemmän tunnetuista valmistusmenetelmistä. Salapoliisityö johti hänet 30 vuodeksi Japaniin, jossa hän vuosien opiskelun ja työskentelyn jälkeen alkoi valmistella aiheesta väitöskirjaa. Edes japanilaiset itse eivät tunteneet kaikkia puupiirrostensa historiaan liittyviä yksityiskohtia. Näin syntyi Aalto Yliopistossavuonna 2013  hyväksytty puupiirrosten aikakäsityksiä valottava väitöskirja Japanilainen puupiirros ajan ja ikuisuuden peilissä.

Moilasen tutkimus on kiehtovaa luettavaa, sillä aiheen vaativuudesta huolimatta se on kirjoitettu selkeästi ja helppolukuisesti. Taiteilija kertoo, että keskeinen avain japanilaisen kulttuurin ymmärtämiseen on länsimaista poikkeava syklinen aikakäsitys. Muuttuvat vuodenajat rytmittävät voimakkaasti ajan kulkua ja buddhalainen näkemys kaiken väliaikaisuudesta lyö leimansa myös taiteelliseen toimintaan.

Moilanen asuu nykyään osan vuodesta Suomessa ja hän suunnittelee jo seuraavaa yksityisnäyttelyä Helsinkiin. Edellinen oli galleria duetossa vuonna 2011. Taiteilija on tehnyt japanilaista kulttuuria tunnetuksi myös kirjallisissa muodoissa. Häneltä on ilmestynyt teos Haru Ichiban – taiteilijaelämää vuosituhannen vaihteen Kiotosta. Moilanen oli mukana toimittamassa oli mukana toimittamassa myös japanilaista fraasisanakirjaa.

 Lopuksi vielä vinkki Kansallismuseosta. Siellä on 11.4.-8.6.2014 esillä näyttely Spirit of Budo – Soturin Tie, joka esittelee japanilaisten taistelulajien historiaa. Näyttely on osa ”Spirit of Samurai 2014” -tapahtumakokonaisuutta, joka huipentuu sunnuntaina 1.6. Helsingissä Laakson ratsastuskentällä järjestettävään ratsastustapahtumaan. Ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa esiintyvä ratsastava samurairyhmä tulee Japanilaisesta Ogasawara-suvusta, jossa shintolaisuuteen pohjaavaa Yabusame -ratsastusjousiammunnan perinnettä on pidetty yllä jo 32 sukupolven ajan.