Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.


Jätä kommentti

Taideolympialaiset 1912 – 1952

Suomen urheilumuseo on tehnyt kulttuuriteon julkaisemalla unohdettua olympiahistoriaa käsittelevän kirjan ”Unohdetut olympiavoittajat – Taidekilpailut olympiakisoissa 1912-1948”.
Nykyaikaisten olympiaadien luoja Pierre de Coubertin halusi olympialaisia suunnitellessaan palata antiikin ajan ihanteisiin, jolloin urheilu ja taiteet kulkivat käsi kädessä. Olympiavoittajien kunniaksi oli kirjoitettu ylistyslauluja, maalattu tauluja ja veistetty patsaita. Tunnetuin veistoksista on kreikkalaisen Myronin veistämä ”Kiekonheittäjä”. De Courbetin ihanne oli henkilö, joka ei ollut vain taitava ja kestävä urheilija, vaan myös musiikin ja kirjallisuuden harrastaja.
Vuonna 1906 hän esitteli ensimmäisen kerran suunnitelmaansa ja ajatustaan siitä, mitkä taidelajit otettaisiin mukaan seuraavien olympiakisojen ohjelmaan. Kilpailumuotoja olisi viisi: arkkitehtuuri, kuvanveisto, maalaustaide, musiikki ja kirjallisuus. Myöhemmin näitä kutsuttiin Muusain viisiotteluksi Kilpailutöiltä edellytettiin, että niitä ei ollut julkaistu aikaisemmin ja että ne olivat urheilun innoittamia.
Vuoden 1908 olympialaisiin (Lontoossa) mennessä kilpailua ei saatu vielä järjestettyä, mutta niin pitkälle valmisteluissa edettiin, että Lontoon kuninkaallinen taideakatemia laati yksityiskohtaiset säännöt kilpailua varten. Säännöistä tosin tuli liiaksi taiteilijoiden käsiä sitovat eikä niitä sen vuoksi käytetty myöhemmissä kisoissa.
Tukholma valittiin seuraavaksi olympiaisännäksi, jolloin Ruotsi suhtautui taideolympialaisten ideaan kovin skeptisesti. Taidekilpailut olivat ruotsalaisille hyvin arkaluontoinen kysymys, kun ottaa huomioon, miten erilaisia näkemyksiä taiteen eri suuntauksista eri maissa vallitsi. Erityisesti kilpailujen tuomarointi olisi lähes mahdoton tehtävä. Ensimmäisissä taideolympialaisissa tuomariston muodosti de Coubertin yksinään.
Kaikista de Courbetin ponnisteluista huolimatta taidekilpailuja tuskin huomattiin Tukholmassa kisojen aikana. Vuoden 1924 kisoissa taideolympialaiset olivat jo paremmin esillä. Ensimmäisen kerran mukana oli myös 12 naistaiteilijaa. 1928 Amsterdamin olympialaisissa taidekilpailuja uudistettiin jakamalla kilpailut eri alalajeihin Arkkitehtuurikilpailut jaettiin kahteen sarjaan: rakennussuunnitelmat ja asemakaavaluonnokset. Kuvanveistoon tuli oma sarja veistoksille, reliefeille ja mitaleille. Kirjallisuudessa kilpailtiin epiikan, lyriikan ja näytelmäkirjallisuuden sarjoissa.
Sääntöjen mukaan kaikkien kilpailuun osallistuvien taiteilijoiden tuli olla amatöörejä, mutta periaatteesta lipsuttiin. Urheilumuseon julkaisu kertoo varsin yksityiskohtaisesti eri kisojen voittajista ja voittokriteereistä. Erityisen mielenkiintoinen on natsien näytös Berliinin kisojen alla.
Suomalaiset menestyivät taideolympialaisissa hyvin. He saivat kolme kultamitalia, yhden hopean ja yhden pronssin. Kultamitalisteja olivat Urho Karhumäki, Yrjö Lindegren ja Aale Tynni.
Lontoon olympiakisoja valmisteltaessa järjestelykomitea kuitenkin ehdotti, että taideolympialaisista luovuttaisiin. Taidekilpailujen osallistujat olivat ammattilaisia, jotka käyttivät menestystään taloudellisesti hyväksi. Se oli vastoin olympialaisten periaatetta, jonka mukaan kisoissa kilpailisivat vain amatöörit. Taidekilpailujen sijaan voitaisiin järjestää vaikkapa näyttelyitä.
Helsingin olympialaisten yhteydessä järjestettiinkin Taidehallissa taidenäyttely, jossa oli esillä 181 työtä 23 maasta. Taidearvostelijana näyttelyyn tutustunut taidehistorian professori Annikki Toikka-Karvonen luonnehti näkemäänsä seuraavasti: ”…Taidehallissa esillä olleen näyttelyn pohjalta tuli helposti siihen epäilyyn, ettei urheiluaihe enää – kuten väkevästi muinoin Kreikassa – pystykään innoittamaan ensiluokan taiteilijoita merkittäviin suorituksiin, vaan että ainoa mitä alalla syntyy, on satunnaista sivutuotantoa. Kuvataiteiden vieraantuminen tältä ihmiselämän oleelliselta alueelta osoittaa – ei urheiluaiheiden kelpaamattomuutta taiteellisen luomisen pohjaksi vaan itsensä taiteen degeneroitumisista, heivertymistä, vetäytymistä aktiivisesta elämästä neljän seinän suojaamaan mietiskelyyn”.
Lopulta taidenäyttelyistäkin luovuttiin ja taideolympialaiset vajosivat osaksi unohdettua olympiahistoriaa. Lausannen Olympiamuseon kokoelmissa kuitenkin on urheiluaiheisia taideteoksia, joten siltä osin urheilu ja taide kulkevat edelleen käsi kädessä.

Mainokset