Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.


1 kommentti

Kiotossa

Created with Nokia Smart Cam

Todai-ji -temppelialueen puutarha

Created with Nokia Smart Cam

Työn touhussa

Tein syys-lokakuun vaihteessa 2 viikon lomamatkan Japaniin, Kiotoon. Tarkoituksenani ei ollut tähyillä nykytaidetta, vaan perehtyä perinteisiin taidemuotoihin: zentemppeleihin, puutarhoihin, ruokien esillepanoon, minimalistiisin interiööreihin, kylpylöihin, ikebanaan…   Tällä sektorilla tarjonta tuntui todella rikkaalta ja loputtomalta. Kahdessa viikossa ehti vain raapaista pintaa. Jonkin verran sain kokeilla myös omaa luovuuttani: osallistuin ikebana-alkeiskurssille.

Jossain vaiheessa matkaa alkoi kuitenkin tuntua oudolta. Missä kaikki julkinen nykytaide? Ympäristö sinänsä oli esteettisesti mielenkiintoista, voimakkaita visuaalisia elementtejä tulvillaan. Myös tasokkaita nykytaidetta esitteleviä gallerioita oli vaivalloista löytää. Vahingossa törmäsin Kyoto Garou –galleriaan, jossa brasilialaissyntyinen, jo vuosia Kiotossa asunut taiteilija ja kuraattori Walderedo De Oliveira kertoi omia käsityksiään nykytaiteen asemasta Japanissa ja Kiotossa. De Oliveira painotti, että museot käyttävät valitettavasti suurimman osan budjeteistaan ulkomaisiin blockbuster-näyttelyihin ja ulkomaisen arvotaiteen hankintaan. Omat paikalliset taiteilijat ovat hänen mukaansa todella huonosti edustettuja useimmissa kokoelmissa. Hankintalistoilla impressionistit ovat erityisen suosittuja, joten on ymmärrettävää, että varakkaillakin taidemuseoilla taideostorahat hupenevat äkkiä muutaman arvoteoksen hankintaan.

Ja koska Japanissa ei tunneta myöskään prosenttitaidetta, useimmat julkiset tilat tuntuvat olevan  ilman taidetta. Lapset ja nuoret eivät näin ollen siis juurikaan pääse kosketukseen arkielämässään nykytaiteen kanssa. Näin ei synny helposti myöskään nykytaiteesta kiinnostunutta, ostavaa yleisöä, joten osa kaikkein lahjakkaimmista taiteilijoista muuttaa ulkomaille.

Olisiko myös niin, että jos oma perinteinen kulttuuri on tavattoman vahvaa, nykytaiteen on vaikea löytää paikkaansa yhteiskunnassa. Suurten mestarien jäljittely vähentää halua uudistumiseen? Anime- ja mangataide ovat tavattoman suosittuja – ja ne nojautuvat varsinkin aiheensa puolesta usein perinteisiin tarinoihin, mutta entä muu nykytaide? No, kokemukseni ovat sen verran suppeita että minun ei pitäisi vetää kovin nopeita johtopäätöksiä. Tokiossa tilanne on varmasti aivan toinen.  Mutta ainakin Kiotossa julkisen nykytaiteen vähäisyys kyllä pistää silmään.

Created with Nokia Smart Cam

Leonardo da Vincin kopio

Lopulta, matkani lähes viimeisenä päivänä löysin kasvitieteellisen puutarhan kyljestä taidepuiston. Mutta mitä se esittelikään? Jättikokoon ulkosalle toteutettuja Vincent van Goghin, Edward Degas´in ja Leonardo da Vincin teosten jäljennöksiä. Teokset hehkuivat suihkulähteiden ympäröiminä kesäisen aurinkoisessa maisemassa. Olen aina tiennyt, että Japanissa osataan kopioida vähän kaikkea, mutta että näin…

Kioton upealla high tech –rautatieasemalla oli puolestaan esillä pieni näyttely, joka vaikuttavuudessaan pysäytti katsojan. Esillä oli atomipommin uhrien luomien taideteosten näyttely. Teokset kuvasivat eloon jääneiden uhrien kokemuksia heti pommien pudottamisen jälkeen. Created with Nokia Smart CamEkspressiiviset piirustukset ja maalaukset olivat aiheiltaan niin shokeeraavia, että kokemuksen jälkeen piti turruttaa tajunta useammallakin tuopillisella Asahi –olutta. Näyttely sisälsi myös faktaosaston, jossa annettiin yksityiskohtaista tietoa pommituksista ja niiden seurauksista siviiliväestölle. Näyttelyssä kerrottiin mm. millä eri tavoin eloon jääneiden uhrien tulevaisuus oli lohduton. En ollut tullut ajatelleeksi, että esim. työ- ja avioliittomarkinoilla uhreja diskriminoitiin ja välteltiin kaikin tavoin.

Created with Nokia Smart Cam

Visuaalisesti mielenkiintoisia elementtejä löytyi kaikkialta kaupungissa, myös alttareissa

Kaiken kaikkiaan Kioton matkani oli todella antoisa. Urbaanin visuaalisen ilotulituksen vastapainoksi saattoi levähtää upeilla temppelialueilla ja niiden rauhallisissa ravintoloissa. Pitkän päivän päätteeksi sai rentoutua perinteisissä kylpylöissä (onsen) ja nauttia herkullisista ruoista.  Mm. kabuki- ja no –teatteri, Raku-museo ja Nijo´n linnoitus jäivät tällä kertaa väliin, joten seuraavalle Kioton matkalle riittää uutta ihmeteltävää.

Uutta matkaa suunnitellessani aion unohtaa nykytaiteen, sillä haluan perehtyä enemmän perinteiseen teetaiteeseen (Chanoyu). Mikäs sen parempi opas kuin dosentti Minna Eväsojan vasta ilmestynyt tutkimusjulkaisu Teetaide ja runous. Wabi ja sabi japanilaisessa estetiikassa.  Eväsojan tutkimukset ovat jo aiemmin kiehtoneet minua – varsinkin hänen pohdiskelunsa siitä, voisiko näitä historiallisesti rakentuneita ja monimerkityksellisiä käsitteitä (wabi, sabi) soveltaa jollain tavalla suomalaisessa teetaiteessa. Eväsojan käsitykset aiheesta ovat vaihdelleet, mutta tällä hetkellä hän ottaa varovaisen myönteisen kannan. Vaatimatonta, mutta hienostunutta ”karuutta ja haikeutta” voi oikealla asenteella nähdä esim. Ulla Fogelholmin, Markku Kososen ja Tapio Wirkkalan muotoilussa. Eväsoja nostaa esiin myös ”wabisuki”- esineiden kategorian, jonka edustajia niin ikään löytyy suomalaisesta kulttuurista. Tällaisia ovat esim. vanhat arjen esineet kuten perunavakat, joita voisi käyttää esim. hiilikorin sijasta tai kukkamaljakkona syyskesän teetilaisuudessa. Vanhasta arabian voiastiasta voisi saada kauniin vesiastian, samoin perinteisistä punasavisista isoista puuroastioista. Aallon matalalaitaisia maljakkoja voisi käyttää makeisastioina.

Myös japanilaisisvaikutteista puutarhaa suunnitellessa vain mielikuvitus on rajana. Aito taiteilija ottaa virikkeen sieltä ja toisen täältä, soveltaa niitä omaan aikaansa ja omasta ympäristöstään luonnollisesti saatavilla oleviin materiaaleihin. Hauska seurata, miten Karjalohjalla asuva ystäväni aikoo toteuttaa suomalais-kansallisen navetan edustalle väljästi japanilaishenkisen nk. kuivan puutarhan (Karesansui).

Created with Nokia Smart Cam

Jukatojen umoissa!

Itse päätän ruveta käyttämään jukatoja luovasti.
Vuosaaren Citymarketin kassojen päät varmasti kääntyvät kun ensi kesänä  tepastelen jukatassa ja geta-sandaaleissa ostamaan kauraryynejä ja savusilakoita…

Mainokset


Jätä kommentti

Onnen koukkuja!

Japanilaisia antiikkisia mainosjulisteita ja kauppiaiden värikkäitä mainoskalentereita nk. Meijo-Taisho –aikakaudelta (1868-1926)  esittelevä harvinainen näyttely on avattu galleria Atskissa, Helsingissä ajalla 5.5. – 16.5.2014. Näyttely on esillä harmittavan lyhyen aikaa. Ja kun taideteollisen korkeakoulun yhteydessä toimiva galleriakaan ei ole kovin tunnettu, yritän tällä blogillani nyt nopeasti herätellä katsojia. On harmillista, että galleria on kiinni lauantaisin ja sunnuntaisin, jolloin ihmisillä on tavallisesti eniten vapaa-aikaa. Näyttelyn avasi kokoelman omistaja, kiotolainen antiikkikirjojen ja –vedosten kauppias Sumio Yamazaki. Kaikki näyttelyssä esillä olevat teokset ovat myynnissä.

Kuva

Osakalaisen vihanneskauppiaan Sunya Kahein uudenvuoden hikifuda-juliste.
Kuvassa onnenjumalat Ebisu ja Daikoku laskevat suuria kaupankäynnin voittojaan. Etualalla pullistelee punainen ”onnen kala”, tai, joka kuuluu japanilaiseen uudenvuoden ruokaperinteeseen. Laivat tuovat mereltä täysiä riisilasteja. Taustalla kohoaa Fuji-vuori, jonka takaa onnea tuovat kurjet saapuvat pitkässä muodostelmassa kohti satamaa. Kohopaino, 1900-luvun alku.

 Näin keväällä, sakurojen eli kirsikankukkien ajan lähestyessä japanilainen taide tuntuu erityisen läheiseltä. Olen monena vuotena osallistunut Roihuvuoressa sijaitsevan japanilaisen kirsikkapuiston Hanami-juhlaan. Tänä vuonna se on sunnuntaina, toukokuun 18 pnä klo 12-17. Juhlien yhteydessä järjestetään pukukilpailu ja siellä voi bongata mm. akita inu –koiria, butotanssijoita, kendon harjoittajia, cosplay-hahmoja ja koton soittajia.  Kirsikankukat ovat kevään symboli ja ne ovat erityisen suosittu aihe myös japanilaisessa puupiirrostaiteessa.

Kuva

Kobelaisen sekatavarakauppiaan Inoue Fukutaron hikifuda-juliste.
Kuvassa onnenjumalat Ebisu ja Daikoku avaavat esiin suurta maalausta, jossa punainen aurinko säteilee kauppiaan mainostekstin taustalla. Teksti kertoo, että Inouen myymälästä löytyy runsas valikoima pientä ja suurta käyttötavaraa ja myös karuta-pelikortteja. Etualalla tanssii pullukka onnea tuova kaunotar O-Fuku, pukeutuneena Miko-neidon asuun. Puupiirros, 1880-90-luku. Kuva: Sumio Yamazaki

 Japanilaisen visuaalisen mainonnan kukoistus alkoi 1800-luvulla moniväristen hikifudien painatuksen myötä. Julisteiden tarkoitus oli houkutella asiakkaita myymälään ja jotta ne olisivat mahdollisimman pitkään käytössä, kuviin sisällytettiin onnen ja vaurauden symboleja.  Suosittuja aiheita olivat mm. 7 onnen jumalaa, Fuji-vuori ja valkoiset kurjet. Hauska yhteensattuma muuten, että Wäinö Aaltosen museossa voi tutustua parhaillaan onnenjumala Hotein hahmoon veistotaiteen muodossa : )

Kuva

Villu Jaanisoo: Hotei. Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Päivi Kiiski

 1900-luvun taitteessa julisteisiin lisättiin modernin ajan elementtejä – puhelin, gramofoni, junat ja höyrylaivat toivat tuulahduksen länsimaista ja tulevien aikojen vauraudesta. Onnellisuuden unelmalla koukutettiin kuluttajia siis jo yli sata vuotta sitten.

Kuva

Kakku- ja sokerimyymälä Umegae-do:n mainoskalenteri vuodelle 1913.
Yaossa toimineen kakkukaupan harvinainen mainosjuliste, johon on sisällytetty Yaon asemalta lähtevien junien aikataulu. Kalenteriosassa (keskellä) on perinteisen japanilaisen kuukalenterin lisäksi myös länsimainen aurinkokalenteri, jota ryhdyttiin käyttämään Japanissa 1870-luvulla. Yläosan kuvassa on näkymä aseman edustalta, alakuvassa juna on saapumassa kohti katsojaa. Höyryveturin vieressä näkyy pieni Umegae-do:n opaskyltti. Kauppa on luultavasti sijainnut aivan rautatieaseman läheisyydessä. Puupiirros. Kuva: Sumio Yamazaki

 Japanilaista puupiirrostaidetta on aina silloin tällöin esillä suomalaisissa museoissa. Mieleeni muistuu ainakin Helsingin taidemuseossa, Tennispalatsissa esitelty Edo-kauden eroottisten shunga-kuvien näyttely vuonna 2002. Kansallisgalleriassa on myös oma Ukiyo-e -kokoelma ja siitä on toteutettu kaksi näyttelyä: vuonna 1985  Kunisada – Puupiirtäjä kabukiteatterissa ja  vuonna 2000 Kirsikkapuun tuoksu – Japanin Edo-kauden puupiirrostaide. Hokusai ja Hiroshige –näyttelyn teokset olivat lainassa muualta.

 Mutta miten tämä antiikkisten mainosjulisteiden kokoelma on päätynyt Atski-galleriaan? Haluankin seuraavaksi esitellä lukijoilleni näyttelyn kummitädin, taidegraafikko,Taiteen tohtori Tuula Moilasen.

Kuva

Tuula Moilanen ja Sumio Yamazaki. Kuva: Päivi Kiiski

 Tuula Moilanen on Kankaanpään taidekoulusta valmistunut graafikko, joka kiinnostui grafiikan pajalla työskennellessään kirjapainotekniikkojen historiasta ja puupiirrosten vähemmän tunnetuista valmistusmenetelmistä. Salapoliisityö johti hänet 30 vuodeksi Japaniin, jossa hän vuosien opiskelun ja työskentelyn jälkeen alkoi valmistella aiheesta väitöskirjaa. Edes japanilaiset itse eivät tunteneet kaikkia puupiirrostensa historiaan liittyviä yksityiskohtia. Näin syntyi Aalto Yliopistossavuonna 2013  hyväksytty puupiirrosten aikakäsityksiä valottava väitöskirja Japanilainen puupiirros ajan ja ikuisuuden peilissä.

Moilasen tutkimus on kiehtovaa luettavaa, sillä aiheen vaativuudesta huolimatta se on kirjoitettu selkeästi ja helppolukuisesti. Taiteilija kertoo, että keskeinen avain japanilaisen kulttuurin ymmärtämiseen on länsimaista poikkeava syklinen aikakäsitys. Muuttuvat vuodenajat rytmittävät voimakkaasti ajan kulkua ja buddhalainen näkemys kaiken väliaikaisuudesta lyö leimansa myös taiteelliseen toimintaan.

Moilanen asuu nykyään osan vuodesta Suomessa ja hän suunnittelee jo seuraavaa yksityisnäyttelyä Helsinkiin. Edellinen oli galleria duetossa vuonna 2011. Taiteilija on tehnyt japanilaista kulttuuria tunnetuksi myös kirjallisissa muodoissa. Häneltä on ilmestynyt teos Haru Ichiban – taiteilijaelämää vuosituhannen vaihteen Kiotosta. Moilanen oli mukana toimittamassa oli mukana toimittamassa myös japanilaista fraasisanakirjaa.

 Lopuksi vielä vinkki Kansallismuseosta. Siellä on 11.4.-8.6.2014 esillä näyttely Spirit of Budo – Soturin Tie, joka esittelee japanilaisten taistelulajien historiaa. Näyttely on osa ”Spirit of Samurai 2014” -tapahtumakokonaisuutta, joka huipentuu sunnuntaina 1.6. Helsingissä Laakson ratsastuskentällä järjestettävään ratsastustapahtumaan. Ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa esiintyvä ratsastava samurairyhmä tulee Japanilaisesta Ogasawara-suvusta, jossa shintolaisuuteen pohjaavaa Yabusame -ratsastusjousiammunnan perinnettä on pidetty yllä jo 32 sukupolven ajan.