Viime viikolla kuului kummia. ”Vuoden eurooppalainen museo” -palkinto ojennettiin taholle, jota nk. ammattilaiset eivät ole olleet lainkaan suunnittelemassa. Viattomuuden museon takana on turkkilainen nobelisti ja kansalaisaktivisti Orhan Pamuk (s.1952), joka perusti kaksi vuotta sitten maailman ensimmäisen yhteen kaunokirjalliseen romaaniin perustuvan museon. Kohde avautui yleisölle neljä vuotta museoon liittyvän rakkauskertomuksen julkaisemisesta.
Maailmassa on lukuisia kirjailijamuseoita ja taiteilijakoteja, mutta tässä on kyse aivan uudenlaisesta konseptista ja museoajattelusta, josta mekin – Turun uuden historiamuseon suunnittelijat – voimme ottaa oppia. Museot ovat usein liikaa keskittyneet nk. suurten kertomusten ja suurmieshistorian esittelyyn. Yleisö on kuitenkin oppinut arvostamaan pienempää ja ymmärrettävämpää mittakaavaa, pienen ihmisen tarinaa. Suunnitteilla olevassa Turun historian museossa aiommekin keskittyä enemmän tarinoihin ja yksittäisten ihmisten elämänkohtaloiden punomiseen osaksi kaupungin ja valtakunnan historiaa.
Viattomuuden museossa matkataan romaanin tapahtumapaikkaan ja -aikaan, 1970-luvun Istanbuliin. Nostalgiset tavarat tuon ajan kaupungista kertovat länsimaistuneen keskiluokan maailmasta, jossa Orhan Pamuk itsekin on elänyt. Kirjailija luonnehtii museotaan Istanbulin ensimmäiseksi, vaatimattomaksi kaupunginmuseoksi.
Kyseessä on mielestäni kaikkea muuta kuin vaatimaton kaupunginmuseo. Viattomuuden museo on eräänlainen kokonaistaideteos, sillä kirjailija rakensi toistakymmentä vuotta simultaanisesti suurromaaniaan ja siihen liittyvien esineiden kokoelmaa. Voidaankin pohdiskella, onko Pamukin hanke kirjailijamuseo, kirjamuseo, nykytaiteeseen verrattavissa oleva käsitteellinen taideteos vai fiktiivisiin mikronarratiiveihin perustuva aikakausimuseo. Ehkä se on kaikkea tätä, eräänlainen taideteoksen ja museon välimaastossa tasapainotteleva hybridi!
Jokaisella museon esineellä on tarinansa. Romaanin miespäähenkilö, umpirakastunut Kemal, varastelee ja keräilee tavaroita päästäkseen lähemmäksi rakastettuaan, tavoittamatonta Fusunia. Esineet esitellään täsmälleen samassa järjestyksessä kuin ne tulevat esille romaanissa. Korut, vaatteet, tupakantumpit (4213 kappaletta!) ja 1970-luvun käyttöesineet kertovat samalla tarinaansa kaupungin lähihistoriasta.
Orhan Pamuk on paitsi kirjailija ja museomies, myös rohkea toimittaja ja kansalaisaktivisti. Hän oli islamilaisen maailman ensimmäinen kirjailija, joka julkisesti tuomitsi Salman Rushdielle langetetun fatwan. Turkissa Pamukista tuli julkisuuden henkilö hänen ryhtyessään tukemaan kurdien poliittisia oikeuksia. Kirjailija sai vuonna 2005 myös syytteen ”turkkilaisuuden halventamisesta” tuomittuaan armenialaissyntyisen toimittajan, Hrant Dinkin murhan. Pamukin esillenostama Turkin valtion syyllisyys armenialaisten kansanmurhaan on pitkään hiertänyt myös Turkin ja EU:n välejä. Lukuisten murhauhkausten saattelemana Pamuk joutui vuonna 2006 muuttamaan Yhdysvaltoihin, mutta nyttemmin turkkilaisten suhtautuminen kirjailijaan on kääntynyt myönteisemmäksi. Orhan Pamuk on niin merkittävä henkilö, että hänen elämäntyönsä ansaitsisi myöhemmin vaikka oman museonsa.
Olen lukenut useita Pamukin romaaneja, mutta 600-sivuiseen Viattomuuden museoon en ole vielä tohtinut tarttua. Kiitos Turun kirjastotoimen hyvien palvelujen, varaamani kirja odottaa nyt jo noutajaansa. Samalla täytyy ruveta harkitsemaan monien vuosien jälkeen taas piipahdusta Bosporin salmella.
Päivittelyä 