Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.


Jätä kommentti

Äänimaailma ja jäätikkö

Helsinki Contemporary -galleriassa on 3.9.2017 asti esillä Hans Rosenströmin yksityisnäyttely, joka tutkii suhdettamme luontoon ja toisiimme. Näyttelyn eri teokset ovat kuin etappeja yhteisessä aikajanassa – näennäisesti toisistaan riippumattomia hetkiä, jotka nivoutuvat ja tarkentavat yhteistä kertomusta, Rosenström kuvailee.

Galleriatilaa hallitsee narratiivinen, monikanavainen ääni-installaatio ”The Sea – Chapter I”. Teos on jatkumoa Rosenströmin  ”Shoreline”-ääniteokselle, joka esitettiin kesä-heinäkuussa 2017 kansainvälisessä Garden-triennaalissa ARoS Kunstmuseumissa, Aarhusissa, Tanskassa. Teoksessa lomittaiset äänet käsittelevät kysymyksiä luonnon ja ihmisyhteisöjen vuorovaikutuksesta. Rosenström on kirjoittanut tekstin yhdessä palestiinalaisen runoilijan Farab Chamman kanssa.

Ääniteos saa seurakseen kaksi suoraan valokuvapaperille valotettua, laajaa fotogrammisarjaa, joissa Rosenström kuvaa aikaa ja luonnon muuttuvaisuutta jäätikköjään kautta. ”Jökusarlon I ja II” seuraavat kahden Islannista poimitun jääpalan sulamisprosessia. Vuosisatojen saatossa paineen alla syntyneen jään muutoksen dokumentointi muistuttaa seurauksista ihmisen voimakkaasti muovaamassa maailmassa.

Näyttely päättyy valokuvadiptyykkiin ”BBC29.03”, joka on saanut alkunsa Britannian EU-eroprosessin synnyttämästä neuvottomuuden tunteesta. Kuvat esittävät 50 artiklan käynnistämisen hyväksymistä Britannian parlamentissa maaliskuussa 2017, joka merkitsi virallista alkua maan irtautumiselle Euroopan unionista. Näyttelyn valokuvia ei ole jälkikäsitelty, vaan ne ovat dokumentaatioita suorasta BBC:n lähetyksestä, jossa ulkopuolinen häiriö on rikkonut television digitaalisen kuvan.

Lontoossa 4 vuotta asunut ja työskennellyt Hans Rosenström (s.1978) tunnetaan installaatioistaan, jotka painottavat kokijan läsnäoloa ja käsittelevät tämän suhdetta ympäröivään hetkeen ja tilaan. Rosenströn käyttää ääntä, tekstiä, valoa sekä rakennettuja elementtejä. Hänen teoksiaan on nähty mm. Bonniers Konsthallissa, Palais de Tokyossa, ARoS-triennaalissa ja Wäinö Aaltosen museossa.  

 


Jätä kommentti

Finlaysonilla tapahtuu…

Tein viime viikolla perinteisen Tampereen kesänäyttelymatkani. Sara Hilden, Tampereen taidemuseo ja Vapriikki kuuluivat perusrepertuaariin ja tarjolla oli myös uusi kohde: mailman ensimmäinen ja ainoa Muumimuseo.

Suurimman vaikutuksen kuitenkin teki Finlaysonin alueen kehittyminen monimuotoiseksi taidekohteeksi.  Suomessa on tavallista, että taidetta viedään kesäaikaan epäperinteisiin tiloihin ennen kaikkea maaseudulle. Finlayson Art Area on sikäli poikkeuksellinen, että se keskittyy suuren kaupungin keskustaan.

Hankkeen takana on idearikas ja tarmokas Grafiikanpaja Himmelblaun omistaja ja johtaja Pertti Ketonen.  Finlayson Art Area on pystytetty alueelle jo kolmannen kerran ja joka kerta näyttely on vaan laajentunut.  Taidetta on ripoteltu kaikkiin mahdollisiin tiloihin ja esillä ei toden totta ole pelkästään grafiikkaa. Itse Himmelblau esittelee ”100 Miina Äkkijyrkkää” -aiheisen veistosnäyttelyn. Esillä on teoksia Miinan aivan varhaiselta kaudelta, mutta katseenvangiksi ulkotiloihin on pystytetty ”Holy Calf”-niminen romuauton osista koottu monumentaalinen teos. Nelimetrisen veistoksen kuljettaminen keskelle historiallista tehdasmiljöötä ei ollut mitään lastenleikkiä. Vanhan tehtaan portteja ei ollut suunniteltu näin suuren teoksen kulkuväyläksi, vaan teos täytyi siirtää nykyiselle laitumelleen suuren nosturin avulla.

Mäntän Gösta-museossa esillä oleva Riiko Sakkisen ”Rajat kiinni” -näyttely laajenee myös Finlaysonin alueelle ja Marko Vuokola on tuonut esille pysähdyttävän paikkasidonnaisesti suunnitellun valokuvainstallaation. Väinö Linnan aukion ja Finlaysoninkujan välikköön on toteutettu värikäs katumaalaus, jonka pinnalla kulkevat runoilija Anna Elina Isoaron runot. teoksen on maalannut katutaiteilija Ville Färsaaret. Sisäpihoilla on useampikin katumaalaus, mm. jättikokoinen räsymatto, jonka tekemiseen myös yleisö sai osallistua suosituksi nousseessa maalaustapahtumassa Museoiden yössä 20. toukokuuta.

Finlaysonin alueella on useampikin melko laaja näyttely. Kiinalaissyntyisen Canal Cheong Jagerroosin ja Nanna Suden näyttely ”Rajaoja rikkomassa” jatkaa Tampereen jälkeen matkaansa entisestään laajentuneena Salossa, Jyväskylässä, Joensuussa, Rovaniemellä ja Chengdussa Kiinassa  Laaja on myös Kyösti Kakkosen taidelasikokoelman katsaus. Esillä on 80 designteosta, joista osa on rakastettuja ja kaikkien tuntemia ja osa designharvinaisuuksia, joita monikaan ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Esillä oleva kokonaisuus on vain pienehkö otos liikemies ja taidekeräilijä Kyösti Kakkosen kokoelmasta, joka keskittyy erityisesti vuosiin 1920-1970.  Näyttelyssä on teoksia Alvar Aallolta, Timo Sarpanevalta, Helena Tynelliltä, Kaj Franckilta ja Tapio Wirkkalalta. Finlayson Art Area esittelee myös Fanni Niemi-Jukolan videotaidetta, ROP-taiteilijakaksikon veistoksia, Pasi Karjulan puutöitä ja HC Bergin viimeaikaista tuotantoa. Finlaysonin alueen yhteydessä voi tutustua myös Taidekeskus Mältinrannan näyttelyihin.

Tampereen näyttelykierrokselle on syytä varata runsaasti aikaa, mieluiten vaikka parikin päivää.

 

 


Jätä kommentti

Natsien jäljillä Kasselin Dokumentassa

Joka viides vuosi järjestettävä Kasselin Dokumenta kuuluu mailman tärkeimpiin taidetapahtumiin. Tänä vuonna on esillä mm. saksalaisen Maria Eichhornin näyttely, jonka nimi on Rose Valland -instituutti.  Eichhornin hankkeella on kunnianhimoinen tavoite, se pyrkii palauttamaan natsien juutalaisilta ryöstämää omaisuutta. Kasselin Neue Galleriessa on teos, joka koostuu valokuvista, kirjoista ja historiallisista dokumenteistä. Mutta että instituutti? Taiteilijan mukaan kyseessä on taideteos ja että hän pyrkii todella yhdistämään natsien ryöstämää ja omaisuutta ja  alkuperäisten omistajien jälkeläisiä.

Mutta entä kuka on Rose Valland, jonka mukaan instituutti on sanut nimensä? Valland (1898-1980) oli ranskalainen taidehistorioitsija ja vastarintaliikkeen jäsen. Hän työskenteli pariisin Jeu de Paume -museossa, johon natsit kokosivat Ranskan kansalliskokoelmista ja juutalaisilta viemäänsä taidetta. Valland piti teoksista salaa kirjaa ja hänen uskotaan pelastaneen näin  tuhansia taideteoksia. Eichhorn (s. 1962) on käsitellyt omaisuuden palauttamista teoksissaan jo 15 vuoden ajan. Vuosituhannen alussa hän törmäsi muncheniläisessä museossa kylttiin , jossa mainittiin ”Central collecting point”. Hänelle selvisi, että kyseessä oli keskus, joka pyrki toisen maailmansodan jälkeen dokumentoimaan natsien kätköihin päätyneitä teoksia ja palauttamaan niitä oikeille omistajilleen. Kaikkea ei kuitenkaan ole palautettu lähellekään. Näyttelysalia hallitsee korkea kirjahylly. Se on täynnä kirjoja, jotka on viety juutalaisilta ja lisätty 1943 Berliinin kaupunginkirjaston kokoelmiin. Arvokkaiden teosten lisäksi juutalaisilta ryöstettiin ja lajiteltiin kaikki kirjoja ja kattiloita myöten.  Saksalaisissa museoissa on edelleen teoksia, jotka ovat ”bundesleihgaben”, valtiollisia lainateoksia, joiden omistajia ei ole selvitetty.

Eichhornin mukaan vaikka koko museon olisi voinut täyttää juutalaisilta riistetyllä omaisuudella. Autojen, kiinteistöjen ja maan lisäksi juutalaisilta vietiin mm. yhtiöitä ja patentteja.

Toisella seinällä aokalaislähteet kertovat kasselilaisen taidekeräilijän ja  juutalaisfilantroopin tapauksesta.  Natsit takavarikoivat hänen kokoelmansa vuonna  1938. Osa päätyi museoihin, osa huutokaupattiin..Seiniä kiertävät aukeamat kirjasta  Witnessing the Robbing of the Jews, joka käsittelee juutalaisten omaisuuden ryöstämistä Pariisissa otettujen aikalaisvalokuvien kautta. Kuvissa näkyvät paikat on nyt valokuvattu uudelleen, ilman juutalaisten tavarakasoja. Vaikutelma on aavemainen.

Osana teosta museossa on myös aihetta käsittelevä kirjasto. Oikeastaan esillä piti olla avian toinen näyttely. Dokumentan taiteellinen johtaja Adam Szymczyk  halusi saada esille nk. Gurlitt kokoelman.  Vuonna 2012 muncheniläisen Cornelius Gurlittin kotoa löytyi mittaamattoman arvokas taidekokoelma, jonka teoksista osa oli natsien juutalaisilta  ryöstämiä. Gurlittin isä Hildebrand Gurlitt toimi taidekauppiaana  natsihallinnon aikana ja siunauksella. Tapaus on pysynyt viime vuodet otsikoissa ja siitä on tullut natsien ryöväämän taiteen symboli. Vuonna 2014 selvisi, että ainakin kokoelman laillisesti hankittu osa päätyisi Bernin taidemuseoon. Eichhornille teos on vain yksi osa Neue Gallerien kokonaisuutta. Vaikka Gurlittin kokoelmaa ei saatu esille, vaeltaa näyttelysaleissa Gurlittin haamu. Gurlitt-saagaan kuuluu myös Max Liebermannin öljymaalaus” Ratsastaja rannalla” vuodelta 1908. Natsit olivat vieneet teoksen juutalaiselta omistajaltaan Kristalliyön jälkimainingeissa vuonna 1938. Teos on sittemmin palautettu alkuperäisen omistajan perikunnalle. Gurlittin tapausta käsittelevät näyttelyssä myös muutamat nykytaiteilijat. Amerikkalainen David Schutter on tehnyt sarjan piirroksia, jotka ovat kuin Gurlittin kokoelmaan kuuluvien Liebermann -piirrosten haamu. Israelilaissyntyinen Yael Davids käyttää Cornelia Gurlittin  teoksia performanssinsa pohjana.

Näyttelyn yhteyttä historiaan korostaa Gerhard Richterin vuonna 1964 maalaama Arnold Boden muotokuva. Suuressa muotokuvassa Dokumentan perustaja tuntuu kuin katselevan näyttelyä kehyksistä käsin. Bode perusti Dokumentan korjaamaan sitä katkosta, jonka natsit olivat aiheuttaneet saksalaiseen moderniin taiteeseen.  Toteuttaako uusi sukupolvi hänen näkemystään?

Näyttelykatalogin mukaan näyttely käsittelee kansallisvaltion, yhteenkuuluvuuden ja menetyksen teemoja, mutta Saksan vanhat synnit puskevat pintaan. Osoittelevinta se on Pjotr Uklanskin seinänkokoisessa hätkähdyttävässä teoksessa ”Real Nazis” (2017), johon on ripustettu parisadan natsin kasvokuvat alkaen Hermann Göringistä.

Eichhorn toivoo, että Dokumenta-teoksen kautta natsien ryöstämän omaisuuden palauttaminen tulisi tutummaksi suurelle yleiseölle, ja että sen avulla löydettäisiin lisää omaisuuden laillisia perijöitä.  Eichhorn pyrkii varmistamaan, ettei työ lopu siihen kun Dokumenta sulkee ovensa. Hän on saanut alustavan tarjouksen siitä, että Rose Valland -instituutti voisi jatkaa erään yliopiston yhteydessä. ”Holokausti ei lopu koskaan”, Eichhorn sanoo.

 


Jätä kommentti

Katutaide nousee Suomessa

Taiteilija Samuli Suonperä on nostanut esille kysymyksen, miksi Suomessa niin monet muralit ovat ulkomaisten taiteilijoiden tekemiä. Poikkeuksiakin tietenkin löytyy. Kuopiossa on esillä jättiläismäinen kalakukko. Helsingin Hämeentiellä aiheena on ratikka. Ympäri pääkaupunkiseutua on vireillä lukuisia uusia katutaidehankkeita.

Suonperä innostui itse katutaiteesta ja muraaleista New Yorkissa ja Euroopan suurkaupungeissa. Katutaide tehdään yleensä suurilla muoteilla eli sapluunoilla. Suonperän oma työ kilpailee Stencil Art Prize -kilpailussa Australiassa. Hän on siellä ainoana pohjoismaalaisena taiteilijana.

Suomessa muralit ovat nykyään yleensä tilaustöitä. Melkein vallan vastaan tulee kansainvälisiä nimiä, miksei suomalaisia? Suomalaisen katutaiteen historia on lyhyt. 1990-luvulla alkoi ilmaantua julkisille paikoille luvattomia graffitteja ja tageja. Helsingin kaupungilla oli silloin käynnissä nollatoleranssi katutaiteelle nk. Stop töhryille -kampanjan muodossa, Ensimmäinen luvallinen graffitiseinä avattiin Suvilahdessa 2009.

Taiteilija Marikki Rantalan mukaan nollatoleranssi on hidastanut alan kehitystä Suomessa. Rauhana vetää Seinähullu Vantaa -projektia, joka on tilannut 5 isoa muraalia ulkomaisilta taiteilijoilta eri puolille Vantaata. Tulevina vuosina aiotaan kutsua myös suomalaisia taiteilijoita ja osa teoksista on tarkoitus tehdä yhteisötaidemenetelmällä. Seinähullu Vantaa teoksien tekijät on valittu yhteistyössä amsterdamilaisen agentuurin Street Art Today kanssa. Taiteilijat tulevat Hollannista, Belgiasta ja Espanjasta.

Suomessa katutaiteen tekoa vaikeuttaa raskas byrokratia ja lupaviidakko. Taiteen tekeminen rajoittuu ilmastollisten olosuhteiden vuoksi myös vain kesään. Tunnetuimmat kansainväliset tekijät kiertävät maailmaa vuodenkierron mukaan.

Merkittäville areenoille on päässyt mukaan myös turkulainen tekijä Jukka Hakala! Ja hiljattain on perustettu yhdistys nimeltä Helsinki Urban Art. Helsingin kaupungin katutaidesivustolla voi käydä etsimässä myös luvallisia maalauspaikkoja.

Berliinissä monet galleriat edustavat katutaiteilijoita. Meillä Suomessa on vain yksi galleria, joka keskittyy katutaiteilijoihin: Make Your Mark. Jussi TwoSeven on päässyt myös galleria Heinon talliin.  Katutaiteen suosio ja hyväksyminen on siis nousussa, vaikka histaasti lähdettiinkin käyntiin.

 


Jätä kommentti

Tiibetin taiteen keskus Loimaalle!

Tiibetin taide ja kulttuuri ovat kiehtoneet länsimaalaisten mielikuvia jo vuosisatojen ajan. Maailman kattona tunnetulla ylängöllä ja kaukana valtameristä elävät tiibetiläiset ovat yksi mailman uskonnollisimmista kansoista. Pyhä ja arki kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa ja taide on pyhän ilmenemistä jokapäiväisessä elämässä. Uskonnollinen symboliikka näkyy kaikkein arkisimmissakin esineissä.

Tiibetiläiset rakastavat rikkaasti koristeltuja esineitä ja kirkkaita värejä. Vaurautta esitellään mieluusti käyttämällä arvokkaita ja kauniita koruja. Vaikka monet alueet ovat hyvin eristyneitä, on kulttuurivaihtoa kuitenkin ollut aina; esim. Kiinasta Tiibetiin on kulkeutunut silkkiä, posliinia ja lakkatöitä munkkien, lamojen ja kauppiaiden mukana.

Kankaalle maalattu buddhalaisaiheinen thangka on ehkä tunnetuin tiibetiläinen taidemuoto. Thangkassa esitellään hengellisiä totuuksia vertauskuvallisessa muodossa ja thangka voi toimia myös meditaation apuna. Tiibetiläiset teekannut ja muut perinteiset käyttö- ja seremoniaesineet ovat hyvin koristeellisia. Muita tunnettuja tiibetiläisiä käsityötuotteita ovat satulat ja matot.

Buddhalaisessa taiteessa ja koristelussa käytetään usein kahdeksaa vanhaa onnea tuottavaa symbolia: valkoinen päivänvarjo, kultakalapari, jalokiviruukku, lootuskukka, valkoinen kotilonkuori, päättymätön solmu, voitonviiri ja kultainen pyörä. Näitä symboleja käytetään myös hääjuhlissa ja muissa rituaaleissa. Tärkeä tiibetiläinen esine on suojelevia esineitä sisältävä gau-amulettikotelo, jota kannetaan kaulakorun tapaan tai muualla kehossa tai vaatteissa tai remmiin ripustettuna.

Tiibetiläiset käyttävät paljon korukiviä, etenkin turkoosia, punaista korallia, meripihkaa, lapis lazulia, helmiä ja jadea. Korukivet ovat pääasiassa tuontitavaraa. Manikivet ovat suurehkoja kivisiä amuletteja, joihin on kaiverrettu tiibetinkielisiä mantroja. Pakolaisten myötä länsimaihin kulkeutui runsaasti perinteisiä tiibetiläisiä esineitä, joista on tullut suosittu keräilykohde 1950-luvuilta alkaen. Suurin osa tiibetiläisistä rituaaliesineistä valmistetaan nykyisin Nepalissa.

Loimaan Alastarossa sijaitseva Dharmakeskus, joka on järjestänyt lukuisia meditaatiokursseja ja muita buddhalaisia tapahtumia, on perustettu vuonna 1980 taidemaalari, säveltäjä Pekka Airaksisen toimesta. Dharmakeskuksessa on esitelty myös tiibetinbuddhalaisia thangkoja ja veistoksia. Nyt Dhharmakeskus on avattu suurelle yleisölle ja se on muuttunut Tiibetin taiteen keskukseksi. Museonakin toimivan keskuksen johtaja on Maarit Vainio. Pekka Airaksisen varhaisimmat ostosreissut suuntautuivat Nepaliin vuonna 1974 ja siitä eteenpäin taidetta hankittiin myös Intiasta, mutta suurin osa thankoista vuodesta 1990 eteenpäin hankittiin Nepalista. Thangkakokoelma kasvoi pikku hiljaa nykyisiin mittoihin, monen sadan thangkan kokoelmaksi. Teokset ovat maksimissaan 50 vuotta vanhoja, sillä sitä varhaisempia thangkoja ei myydä laillisilla markkinoilla. Tiibetiläinen taide on itsessään kiinnostavaa, mutta esim. thangkoja hankkimalla tulee samalla tukeneeksi tiibetiläistä kulttuuria. Dharmakeskuksessa on vieraillut merkittävä joukko henkisiä opettajia. 1980-luvulla mm. Karma Kagyu -perinnettä edustavat Kalu Rinpoche ja Jamgon Kongtrul sekä intialainen opettaja Svami Anandanand.

Dharmakeskuksen oma erikoisuus, nk. Odo -meditaatiomenetelmä syntyi jo vuonna 1981, mutta kului erinäisiä vuosia ennen kuin selvisi, mihin kaikkeen sitä voi käyttää. Mm. Oriveden opistossa ja kuvataideakatemiassa sitä sovellettiin luovien menetelmien kurssiksi. Odo on osoittautunut hyväksi buddhalaiseksi menetelmäksi, koska siinä eivät tule etniset ja kansalliset piirteet leimaavasti esiin, vaan se pyrkii välittämään itse ydintä.

Nyt kun Dharmakeskus muuttuu Tiibetin taiteen keskukseksi, tiibetiläistä kulttuuriperintöä tuodaan entistä avoimemmin kaikkien kiinnostuneiden saavutettavaksi. Esillä tulee perusnäyttelyn lisäksi olemaan kolmisen vaihtuvaa näyttelyä vuosittain. Kokoelmaan kuuluu thangka-maalauksia, rupa-patsaita, naamioita, soittimia ja seremoniatarvikkeita. Näyttelyjen lisäksi tarkoituksena on järjestää myös meditaatiokursseja, konsertteja ja pienimuotoisia erikoistilaisuuksia.

On mielenkiintoista että muutaman vuoden sisällä Loinais-Suomeen on muodostunut kolme tiibetinbuddhalaista keskusta. Danakosha-yhteisö on avannut retriittikeskuksen Jokioisissa ja Timanttipolku -yhdistys on perustanut retriittikeskuksen Tammelaan. Kiinnostusta tiibetinbuddhalaisuuteen tuntuu olevan todella paljon ilmassa!


Jätä kommentti

Myyttisiä graffitieläimiä

Eräs mielimaalareistani on Jussi TwoSeven (1983), joka toimii Heinon gallerian tallissa ja tekee upeita julkisia muraaliteoksia. Taiteilijan teokset ovat kuin ikiaikaisista kalliomaalauksista tuttujen eläinten siirtyminen kaupunkimiljööseen. TwoSeven ei koe itseään ensisijaisesti graffitimaalariksi  Diplomi-insinööriksi valmistunut ja muotoiluakin opiskellut taiteilija taiteilee gallerian ja betoniseinän välisessä värimaastossa. Miehen nykyään käyttämä tekniikka eroaa perinteisistä graffiteista niin paljon, etteivät graffitintekijätkään luultavasti miellä kuuluvansa hänen kanssaan samaan sarjaan. Myös graffititaiteeseen tyypillisesti liittyvä laittomuuden aspekti puuttuu Jussi TwoSevenin taiteesta. TwoSevenin teoksille on luonteenomaista mustavalkoinen väriskaala.

Espoolainen taiteilija näkee itsensä pikemminkin klassisen taiteen edustajaksi, jonka työt murtautuvat ulos galleriasta katukuvaan. Yhteyttä katutaiteeseen ei voi kuitenkaan kieltää. Miehen taiteilijanimikin on tyylillisesti viittaus graffitien maailmaan. TwoSeven kertoo, että vielä 2000-luvun vaihteessa graffitteja yritettiin kitkeä kokonaan pois, mutta nyt niiden arvostus on noussut ja luvallisia/tilattuja graffiteja halutaan joka paikkaan.

Jussi on tullut viime vuosina tunnetuksia erityisesti eläinmaalauksistaan. Julkisia töitä ovat esim. huuhkaajaa esittävä Bubo Bubo Pasilassa, karhut ROAR!!! Porissa ja ROARRR!!! Espoossa sekä kanahaukka KRAA!! Espoon Leppävaarassa.

Taiteilija pitää potentiaalisimpina pintoina nimenomaan tylsiä ja harmaita betonipintoja, joihin sopii hyvin maalattavaksi täysin päinvastaisena elementtinä villi luonto. Eläimet ovat viihtyneet kuitenkin myös galleriatiloissa.

TwoSevenin työvälineinä ovat edelleenkin spraymaalit, mutta kymmenisen vuotta sitten mukaan astuivat sabluunat, jotka kehittyivät olennaisiksi osiksi Jussi TwoSevenin työtapaa.

Taiteilija ottaa ensin paljon valokuvia ja luonnostelee tulevaa työtään kuvia tietokoneen avulla käsitellen ja muokaten. Kun luonnos on valmiina, tehdään sabluunat. Aiemmin hän teki työn käsin, mutta nykyään hän käyttää tarraleikkuria. Sillä leikataan kalvoa, joka on tavallaan kuin piirtoheitinkuva, mutta isompaa. Itse tekovaiheessa syntyvät valumat ja roiskeet tuovat töihin tietynlaista luonteenomaista hallitsemattomuutta. Taiteilija toteaa, että maalaus itsessään on tosi pieni osa koko työstä.

Keväällä Jussilta valmistui yhteistyössä HAMin kanssa Kampin metroasemalle installaatio, joka on paikallaan ainakin syksyyn saakka. Taidekeskus Salmelan päänäyttelyssä Mäntyharjulla on myös esillä Jussi TwoSevenin maalauksia. Ensi vuonna on Helsinkiin suunnitteilla taas galleriaanäyttely. Tekisi mieli tilata Turkuunkin Jussi TwoSevenin maalaus. Sopiva paikka siis etsintään…


Jätä kommentti

Suomalainen Sisyfos

Antti Laitinen (s.1975) teki sen taas. Hän jatkaa Sisyfoksen tavoin kamppailua luonnon kanssa ja tuloksena on kevään kiinnostavin taidepläjäys. ”Marionetti” -niminen näyttely on esillä galleria Anhavassa 4.-28.5.2017.

Laitisen teokset esittävät usein yksitoikkoisessa työssä puurtavaa miestä, hiessä uurastavaa henkilöä ja loputonta urakkaa. Laitinen esiintyy teoksissan keskellä luontoa toimivana ”primitiivisenä” ihmisenä, jolla on käytössä vain alkeellisia työkaluja – jos niintäkään.  Opiskeluaikaisissa valokuvateoksissa nähdään suohon uppoava mies; videodokumentti ”Bare Necessities” kuvaa Laitisen selviytymisyrityksiä metsässä ilman mitään suojaa tai apuvälineitä. ”Bark Boat” -teoksessa hän ylittää Suomenlahden Porkkalasta Viroon itse tehdyllä kaarnalaivan muotoisella lautalla. Teos toisensa jälkeen esittää miestä alistettuna luonnonvoimille tai olosuhteille tai miestä luonnonmateriaalien kimpussa, muokkaamassa, pyrkimässä ylittämään niitä.

Keskeisin teoskokonaisuus on tähän asti ollut saaritrilogia ”Three Islands”, jossa hän rakentaa hiekalla täytetyistä säkeistä itselleen saaren mereen. Uurastava työ tuntuu loputtomalta, aallot vievät säkkejä alta pois. Mies kuitenkin saa saarensa ja istuttaa siihen puun.

Kun laitiselle tuli kutsu edustaa suomea Venetsian biennaalissa, oli onnekasta, että hänellä oli muhinut valmis teosidea. Somerolla asuva taiteilija sai kunnanjohtajan luvalla käyttöönsä aarin kokoisen metsäpalan. Hän purki sen pienempiin osiin ja lajitteli systemaattisesti materiaalien mukaan. Puut kaadettiin ja pilkottiin ja jokainen havu ja oksa otettiin talteen. Uurastus dokumentoitiin vaihe vaiheelta. Teos ”Forest Square” esitettiin Aalto-paviljongissa valokuvasarjana, jossa nähtiin metsäaari ennen purkamistaan ja sen jälkeen, jolloin jäljellä oli pelkkä musta neliö. Kolmannessa kuvassa nähtiin metsän ainesosat lajiteltuina lokeroihin, sommiteltuna väriskaalojen mukaan. Paviljongin ulkopuolella taiteilija rakensi osittain live-esityksenä koivuhaloista täysikokoisia puita. Purettu puu rakennettiin uudestaan.

Galleria Anhavan näyttelyssä Laitinen on palannut tähän teemaan. Puut pilkotaan ja rakennetaan uudelleen ”leikkaa ja liimaa” -tekniikalla. Heti ei edes huomaa, että kyseessä on puun konstruktio, niin taitavasti homma on suoritettu. Mainio on myös video, jossa taiteilija kuljettaa ämpärillä vettä järvestä ja koettaa luoda pienen uuden järven vain käsivoimin. ”2D Trees” -sarjan puureliefeissä Laitinen on naulannut ja niitannut pihapiirin pajuja ja orapihlajia valkoiseksi pohjustetulle vanerilevylle. Taipuisat oksistot täyttävät suorakulmion muodon äärilleen. Tuloksena on tiheä graafinen reliefivaikutelma.

Nyt kaikki mars mars galleria Anhavaan. Vielä ehtii!