Turun museokeskus hallinnoi Suomen oloissa poikkeuksellisen laajoja taide- ja esinekokoelmia. Esineitä on 280 000, maalöytöjä 11 000, valokuvia 1,5 miljoonaa ja taideteoksia noin 10 000 kappaletta. Vaikka museokeskukseen kuuluu 6 museota, vain murto-osa kokoelmista on asiakkaiden saavutettavissa. Tästä syystä Museokeskus avaa kokoelmiaan internetissä ja julkaisee säännöllisesti temaattisiin kokonaisuuksiin keskittyviä kirjoja.
Turun museokeskuksen uusin julkaisu Kukkien lumoa, kertoo kukkien, kasvien ja puutarhojen suosiosta esineellisessä ja taiteellisessa kulttuuriperinnossä. Puutarhanhoito on muutenkin tänä päivänä suositumpaa kuin koskaan. Uusi kirjamme kertoo mm. tulppaanien kulttuurihistoriasta, kasviornamenteista, kukkivista tapeteista ja kirjailluista pöytäliinoista. Kirja avaa taidekokoelmia kahdella artikkelilla. Satu Reinikka kertoo kasviaiheista uusimmissa julkisissa veistoksissamme ja allekirjoittanut laajemminkin taidekokoelmassa. Kukkien lumoa on loistava joululahja puutarhanhoitoa harrastavalle ystävälle – kuten myös kulttuurihistoriasta kiinnostuneille. Allekirjoittanut avaa nyt blogin muodossa oman artikkelinsa Kukkiva menneisyys.
KUKKIVA MENNEISYYS
Puutarha on useimpien kulttuurien kertomusperinteessä paikka, johon liittyy paratiisillisia merkityksiä. Tunnetuin omassa kulttuuripiirissämme lienee paratiisin kuvaus ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Myös Koraani kuvaa tuonpuoleista elämää ihanana, tuoksuvana puutarhana. Buddhalaisuudessa puolestaan valaistuneet buddhahahmot istuvat lootusvaltaistuimella. Kukilla on kaikissa kulttuureissa ollut myös voimakkaita symbolimerkityksiä. Erityisesti ruusu rakkauden symbolina lienee kaikkein tunnetuin ja laajalti levinnein. Useimmat ruusutarhurit luovat varmasti myös mielessään omia yksityisiä onneloitaan – viherpeukalon pikku paratiiseja. Turun museokeskuksen kokoelmissa on monia paratiisiaiheisia teoksia, mm. Hilkka Könösen puoliabstrakti Paradise 2 vuodelta 2008, Teija Lehdon(1965–) Luominen vuodelta 2010 ja Annika Dahlstenin ornamentaalinen Paratiisin portti, 2005. Hirtehishuumoria taivaallisessa puutarhassa edustaa Manno Kalliomäen(1949–2005) graafinen työ nimeltään Asekauppiaan ja yleisen syyttäjän ylösnousemus vuodelta 1972. Turun museokeskuksen taidekokoelmassa on runsaasti muitakin merkityksiä kantavia kukka- ja puutarha-aiheisia teoksia, joista kerrotaan lähemmin tässä artikkelissa.
Kukkia on ihmisen kulttuurihistoriassa käytetty hautalöytöjen perusteella jo paleoliittisella kivikaudella. Maanviljelykseen siirtymisen myötä kukkien ja kasvien kasvattaminen vakiintui. Suomalaisessa kulttuurissa puutarhakulttuuri on suhteellisen myöhäinen ilmiö. Luostarien yrttipuutarhojen jälkeen vasta 1700-luvulla säätyläiskulttuurissa puutarhanhoito tuli todella suosituksi ja levisi pikku hiljaa muidenkin yhteiskuntaluokkien harrastukseksi.
Turun museokeskuksen varhaisin kukka- ja puutarha-aiheinen maalaus on Johan Jakob Reinbergin (1823–1896) taustakulissiluonnos 1800-luvulta. Kokoelmassa on myös useampia varhaisia kasviaiheisia mallilehtiä – ilmeisesti taiteilijakoulutuksen tarpeisiin. Varsinkin naistaiteilijoiden aihepiiriin kukat olivat yleisesti kuuluneet jo 1800-luvulta lähtien ja ne yleistyivät edelleen 1870-luvulle tultaessa. Aikalaiskritiikki mielsikin aihepiirin nimenomaan naispuolisille taiteilijoille sopiviksi.[i]
Greta Svhalin: Punainen Daalia. Kuva: Toni Vuori
Turun museokeskuksen merkittävimpiin, varhaisiin kukkamaalareihin lukeutuu Turun piirustuskoulussa 1915–1918 opiskellut Greta Schalin (os. Kegel), joka syntyi Turussa vuonna 1887 ja kuoli vuonna 1993. Margareta Willner-Rönnholm on väitöskirjassaan osoittanut, miten naisille sopivaa aihepiiriä pyrittiin rajoittamaan pitkälle 1900-luvun puoliväliin asti. Schalin noudatti koko ikänsä omaa sisäistä näkemystään ja feminiinisen taiteen vähättelystä huolimatta pysyi uskollisena kukka-aiheilleen. Useimmat museokeskuksen kokoelmaan kuuluvista teoksista edustavat Schalinin varhaistuotantoa, herkkiä kukka-aiheisia akvarelleja. Schalin toimi tuotteliaana maalarina korkeaan ikään asti ja vaihtoi pääasiallisesti käyttämänsä akvarellitekniikan 1940-luvulla öljyvärimaalaukseksi. Schalin tunnetaan myös taitavana graafikkona.
Wäinö Aaltonen: Tupakoiva nainen. Kuva: Matti Kivekäs
Museokeskuksen kokoelmassa on paljon muidenkin taiteilijoiden teoksia, joissa kukat representoivat arkista kodin kauneutta ja harmoniaa. Usein teoksissa esiintyy samanaikaisesti nainen – kuuluuhan kukkien vaaliminen perinteisesti naisten elinpiiriin. Esimerkkinä Wäinö Aaltosen Tupakoiva nainen vuodelta 1938. Museokeskuksen kokoelmassa on myös sarja teoksia, jotka rakentuvat yleensäkin arkisten asetelmien varaan. Esimerkkejä arkisesta kauneudesta ovat mm. Veikko Vuoren (1905–1980) Asetelma II, Heli Ojanperän(1921–1994) Asetelma, 1942, Veikko Vionojan (1909–2001) Peili- ja tuoliasetelma vuodelta 1979 ja Liisa Tannerin Vihannesasetelma. Teija Lehdon (1965–) kodikkaat keittiöt pursuavat arkisia esineitä ja puutarhan antimia.
Wäinö Aaltosen (1894–1996) puutarha-aiheisia maalauksia on Museokeskuksen kokoelmissa useampikin. Kotini puutarha (kaksi versiota) ja Kukkivat Iirikset vuodelta 1940 edustavat modernistina ja jylhänä veistäjänä tunnetun taiteilijan aistillista, ihmisläheistä puolta. Kotini puutarha kuvaa tunnusomaisesti ”aaltosmaista” naishenkilöä kastelupuuhissa ja maalaus hahmottaa aiheensa kubistisin siveltimenvedoin – kun taas kukkivat iirikset edustavat Aaltosen raikasta, ekspressiivistä värikylläisyyttä.
Kalle Eskola: Agda Bryggman. Kuva: Matti Kivekäs
Kalle Eskola (1912–1998) on toinen modernisti, jonka kukka- ja kasviaiheisia maalauksia on Turun museokeskuksen kokoelmassa runsaasti. Parhaiten Eskola tunnetaan asetelmista, jotka painottuvat sommitteluun, formalistiseen lähestymistapaan ja kalligrafisen ääriviivan käyttöön. Myöhempää ilmaisutapaa edustavat herkät, lyyriset ja koloristiset hedelmäasetelmat, jotka Riitta Kormanon mukaan voidaan luokitella myös taiteilija-asetelmiksi tai asetelmallisiksi ateljeeinteriööreiksi.[ii] Toisaalta, Eskolan asetelmia on luonnehdittu myös näyttämöllisiksi tiloiksi, joissa esineet irrotetaan tehtävistään maalauksen osiksi.[iii]. Useat Eskolan kukka-aiheet edustavat myös toisenlaista lähestymistapaa ja muotokieltä. Tuolloin kukka-aiheet ovat vaatimattomia kedon kukkia, varpuja, hahtuvia, jopa väheksyttyjä ohdakkeita. Nämä kukat ovat väritykseltään arkisempia, maisemaan sijoitettuja, useat voimakkaan maskuliinisin siveltimenvedoin toteutettuja. Melankolinen ja luonteeltaan symbolinen maalaus nimeltään ”Ikkuna” vuodelta 1939 kuvaa kukkaruukuissa kasvavia nahistuneita, kärsivän näköisiä huonekasveja. Teoksessa Tyttö ja kaktus (1940-luku) kuvataan edelleen ikkunan äärellä luonnosmainen hauras hahmo, joka tarkastelee kukkatelineellä olevaa kaktusta. Rehevämpää ja koloristisempaa aiheen käsittelyä edustaa Ada Bryggman vuodelta 1950. Kyseessä on eräänlainen miljöömuotokuva, jossa elinvoimaa uhkuva ruukkukasvi saa henkilöhahmoakin keskeisemmän osan. Wäinö Aaltosen museo järjesti Kalle Eskolan retrospektiivisen näyttelyn vuonna 2002. Näyttelyyn liittyy laaja julkaisu: Elettyä kauneutta – Kalle Eskola.
Tiina Vainio: sarjasta ”Takiaiset”. Kuva. Martti Puhakka
Väheksyttyä, arkista flooraa edustaa myös Tiina Vainion (1960) sarja Takiaiset, 2009, joka on maalattu kierrätetyille Ruotsin armeijan pellavapyyhkeille. Vainio on joitakin vuosia sitten toteuttanut myös galleria Joellaan kokonaisen näyttelyn juuriltaan irti revityistä voikukista. Sarjan ajankohtaisuutta kuvastaa se, että koko näyttely ostettiin Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmiin. Rikkaruohot viittaavat tämän päivän keskusteluihin biodiversiteetistä ja sen vaalimisen tärkeydestä. Luonnon monimuotoisuudessa on oma paikkansa kaikille kasveille ja eläimille.
Museokeskuksen kokoelmaan kuuluu myös paikkasidonnainen kokonaistaideteos, Wäinö Aaltosen museon viereiselle tontille suunniteltu Ekoluoto, 2007. Kuvataiteilija-puutarhuri Hannu Säilän ympäristötaideteos rakentuu käsitteellisesti ja konkreettisesti biodiversiteetin varaan. Puisto koostuu kasvustosta, joka viihtyy alueella luonnostaan ja jota ei paljonkaan tarvitse hoitaa. Rikkakasvien elinvoima korostaa elämänhalua ja paikkansa ottamista myös symbolisesti. Jokaisella ihmiselläkin on oma ihmisarvonsa riippumatta siitä kuinka paljon hänestä on hyötyä maailmassa. Ekoluoto poikkeaa kaikin tavoin tyypillisestä, esteettisesti suunnitellusta kaupunkipuistosta ja se on ”hoitamattomuudellaan” herättänyt myös keskustelua kaupunkilaisten keskuudessa.
Kukkia ja kuolemaa
Heimo Riihimäki: Kadmiumin keltaista. Kuva: Raakkel Närhi
Mielenkiintoinen kukkamaalari museon kokoelmassa on myös Turun kaupungin rakennustarkastajana vuodesta 1949 toiminut Heimo Riihimäki (1907–1962). Toimittuaan pitkään ensin arkkitehtina Riihimäki alkoi 1940-luvulla maalata koloristisia hedelmä- ja kukka-asetelmia. Maalarina itseoppinut Riihimäki osallistui ahkerasti valtakunnalliseenkin näyttelytoimintaan ja hänen taiteilijanuransa alkua leimasi erityinen kiinnostus vitalistista elinvoimaa ilmentäviin leikkokukkiin, erityisesti tulppaaneihin. Riihimäen taiteilijankuva monipuolistui vuosien myötä ja se sai uusia elementtejä mm. surrealismista ja informalismista. Riihimäki valittiin vuonna 1958 Turun Taiteilijaseuran Kuvataiteilijain johtokunnan jäseneksi ja vuonna 1959 edelleen puheenjohtajaksi. Vuonna 1959 taiteilija sai kuulla sairastuneensa parantumattomasti leukemiaan, minkä seurauksena hän alkoi viljellä tuotannossaan luurankomiehiä ja pääkalloaiheita. Riihimäen kuolemahahmot seurustelevat kuitenkin elävien ihmisten kanssa ja samoissa teoskollaaseissa saattaa esiintyä rinnakkain vitaalisia kukkamuotoja ja luurankomiehiä. Elämän äärimmäiset ulottuvuudet kiinnostivat taiteilijaa muutenkin. Turun kaupungin taidekokoelmassa on teos nimeltä Ikuinen taistelu, jossa nais- ja miespuoliset hahmot käyvät lohikäärmeen kanssa kamppailua paratiisillisessa maisemassa, omenapuun katveessa. Wäinö Aaltosen museo järjesti Heimo Riihimäen muistonäyttelyn vuonna 1970 ja studionäyttelyn vuonna 2008.[iv]
Annika Dahlström (1975 –) edustaa kokoelmassa taiteilijaa, joka myös on yhdistellyt kukkia, erityisesti liljoja, kuolema- ja kalloaiheisiin. Kalmankukka vuodelta 2005 on tyypillinen tämän aihepiirin edustaja. Aivan toisenlaista, käsitteellistä lähestymistapaa edustaa kuvanveistäjä Pekka Jylhän (1955 –) Pissoire vuodelta 2001. Teoksen muotokieli viittaa ranskalaisesta kulttuurista tuttuun pisuaariin, mutta veistos muodostaa samanaikaisesti mielikuvan hautajaiskukkana tunnetusta liljansukuisesta kallasta. Myös teokseen liittyvä vesielementti johdattelee mielikuvituksen useaan eri suuntaan. Pisuaarin käyttötapa on ilmeisin merkitysyhteys, mutta liljakukkiin liittyvä puhtaus avaa teoksen myös kukkien kielelle. Lisämerkityksen teokselle antaa sen alkuperäinen käyttöidea. Kyseessä on Jylhän ehdotus Mika Waltarin muistomerkiksi; Waltarihan kertoi francofiilinä, että ei paljon perusta muistomerkeistä. Jos hänen muistoaan halutaan vaalia niin tehtäköön kaupunkitilaan vaikkapa pisuaari. Waltarin toive ei toteutunut, sillä muistomerkkikilpailun voitti Veikko Hirvimäen teosehdotus Kuningasajatus. Toinen kukka-aiheinen veistos kokoelmassa on Anne Alhon Kukka-asetelma vuodelta 2002. Hitsaamalla ja pakottamalla toteutettu teräsveistos on ilmaisultaan voimakkaan maskuliininen. Teoksessa olevat ruusun uloimmat terälehdet ovat kuin haarniskoja suojaamassa herkästi haavoittuvia kukkia.
Heikku Marila: Kukat. Kuva:Turun museokeskus
Hienoimpia kukkamaalareita museokeskuksen kokoelmassa on nykyään Turussa vaikuttava Heikki Marila (1966-), jolta on hankittu kukka- ja asetelma-aiheiset teokset Kukat XX1X ja Kukat XXV11, molemmat vuodelta 2010. Marilan kukat ovat voimakkaan materiaalisia ja aistivoimaisia. Ne kertovat kaiken katoavaisuuden tarinaansa barokkimaisella volyymilla.
Aaron Hiltunen: Kukkia Sisiliasta. Kuva: Raakkel Närhi
Hilkka Könönen. Syntymäpäiväelämää. Kuva: Toni Vuori
Museokeskuksen kokoelmassa on paljon teoksia, joissa kukat puolestaan viestivät aistivoimaisesta viettimaailmasta. Aaron Hiltusen(1926 –) Kukkia Sisiliasta I ja Kukkia Sisiliasta II vuodelta 2005 edustavat välimerellistä, voimakkaan materiaalista runsautta. Hannu Väisäsen (1951-) aistillisen tanssijan kasvikiehkurat viittaavat suorastaan antiikin myyttisen maailman bakkanaaleihin. Kotoisampi versio kukkivasta yltäkylläisyydestä on Liili Mõtusten (s.1950) Kukkakioskin Elviira, samoin kuin Päivi Tannerin(1958) Kurjenmiekat, 2002, Tiina Vainion Kesän voima II vuodelta 2010 ja Hilkka Könösen(1953–)Syntymäpäiväelämää I vuodelta 1980.
Talletettua taidetta
Turun museokeskuksen kokoelmasta on hyvin suuri osa talletettu kaupungin virastoihin ja laitoksiin ja talletustyö jatkuu aktiivisena. Aivan erityinen talletustaiteen laji on nk. prosenttiperiaatetaide, joka tarkoitetaan rakennusbudjetista irrotetulla summalla suoraan rakennuskohteisiin tilattuja taideteoksia.
Useat viime vuosien prosenttitaideteokset käsittelevät kukkia ja kasvua, niin symbolisessa muodossa kuin ornamenttina ja keskeisaiheenakin. Turun pääkirjastoon vuonna 2007 toteutettu Sara Ekströmin (1965–) Alkukirjain on kirjaston toisen kerroksen maamerkki. Teoksessa yhdistyy kasvi- ja eläinmaailmasta tuttuja elementtejä ihmisen luomiin artefakteihin. Kokonaisuus muodostaa koristeellisen, salaperäisen ornamentin, joka jatkuu pelkistyneessä, cortén teräkseen toteutetussa muodossa myös kirjaston pääsisäänkäynnin edessä sijaitsevalla Vähätorilla. Kasviornamentiikkaa girlandimaisesti tyylittelevä Kertosäe valmistui vuonna 2010 ja sillä on tyylillinen viittaussuhde myös vähätorilla olevaan toiseen julkiseen veistokseen, Gunnar Finnen (1886–1952) ja Armas Lindgrenin (1874–1929) Leijona –suihkukaivoon. Ekströmin Alkukirjaimeen liittyy lisäksi video Elävät aakkoset, jossa kirjaimet kasvavat, kukoistavat ja kuihtuvat. Museokeskuksen kokoelmissa on myös toinen Saara Ekströmin videoteos, jossa vääjäämättömästi kulkeva aika esitetään kasvin elinkaaren muodossa. Domestic Nature morte, 2004, kypsyy ja kuihtuu aidossa memento mori –hengessä. Saara Ekströmin videoteos Nursery puolestaan esittää perhetragedian kukkaiskielellä. Viattomuutta edustavan liljan myötä surullista tapahtumaa koetetaan hyvittää.
Charles Sandison: Mediateos ”Ruusun nimi”. Kuva: Raakkel Närhi
Pääkirjaston vanhan osan saneerauksen myötä sisääntuloaulaan tilattiin Charles Sandisonilta (1969–) mediataideteos Sub Rosa, joka paljastettiin kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Taideteoksen nimi Sub Rosa viittaa Umberto Econ Ruusun nimi -romaaniin. Se juontuu alkujaan latinalaisesta ilmauksesta, jota on käytetty viittaamaan salaisuuteen ja luottamuksellisuuteen. Sandisonin teos viittaa kirjastoon hiljaisuuden, keskittymisen ja salaisuuksien paikkana – eräänlaisena mielen puutarhana.
Tati Immonen: Ruusuretki. Kuva: Miikka Kiiminki
Prosenttitaiteessa taiteen suhde ympäristöönsä on erityinen. Museokeskus koettaa aina etukäteen pohtia hallintokuntien kanssa kohteen mahdollisesti kokoavaa teemaa. Myös käyttäjäkunta otetaan erityisesti huomioon. Kati Immoselta (1971–)Vuorelan kouluun (nykyään Luolavuoren koulu) tilattu Ruusuretki, 2008, noudattaa sisustuksen ja taideteoksen vuoropuhelua. Koulun aulaan on asetettu sohvia ja tuoleja, joiden värit sisustussuunnittelija on poiminut teoksen kirkkaasta värimaailmasta. Kati Immosen teos tuo kiiltokuvien turvallisen ja romanttisen maailman nykypäivän lasten arkeen.
Kukat ja puutarhat ovat aihepiiri, joka on kaikkina aikoina kiehtonut ihmistä, niin myös taiteilijoita. Jokainen aikakausi ja ismi löytää kukat omalla tavallaan – kukat taipuvat yhä uudelleen moneen lähtöön.
[i]Willner-Rönnholm, Margareta 2001, s. 257–259.
[ii] Kormano, Riitta 2002, s. 16.
[iii] Kormano, Riitta 2002, s. 16–21.
[iv] Sarje, Kimmo 2008.
Lähdeluettelo
Painetut lähteet
Kormano, Riitta 2002: ”Näkökulmia Kalle Eskolan asetelmataiteeseen”, Elettyä kauneutta – Kalle Eskola. Wäinö Aaltosen museon julkaisuja nro 33. Toim. Päivi Kiiski-Finel ja Joanna Kurth. Keuruu.
Sarje, Kimmo 2008: Heimo Riihimäki – arkkitehti ja ajattelija, Wäinö Aaltosen museon julkaisuja nro 52. Raisio.
Willner-Rönnholm, Margareta 2001: Konsten eller livet. Elever inskrivna vid Åbo ritskola år 1950. Deras levnadsberättelser och bildvärld. Åbo Akademis förlag. Vammala.
Päivittelyä 