Maahanmuuttajista käydään tällä hetkellä kiivasta keskustelua poliittisella kentällä ja sosiaalisessa mediassa. Keskustelussa tuntuu unohtuvan, että maassamme on maahanmuuttajaryhmiä, jotka ovat erinomaisesti sopeutuneet suomalaisiin oloihin. Näihin lukeutuu ainakin Suomen vietnamilaisten yhdyskunta, joka arvostaa suomalaista elämänmuotoa, mutta ylläpitää samalla omia perinteitään ja ikivanhaa kulttuuriaan.
On arvioitu, että noin kaksi miljoonaa vietnamilaista on jättänyt kotimaansa. Ensimmäinen pakolaisaalto käynnistyi heti sodan päättymisen jälkeen vuonna 1975. Kansalaiset, jotka olivat olleet tekemisissä amerikkalaisten kanssa tai työskennelleet Etelä-Vietnamin armeijassa tai hallinnossa, julistettiin kansanvihollisiksi. Välttääkseen ihmisoikeusloukkaukset, uudelleenkasvatusleirit, pakkosiirrot ja omaisuuden takavarikoinnin sadat tuhannet ihmiset pakenivat veneillä. Suomi vastaanotti näitä nk. venepakolaisia heti ensimmäisen muuttoaallon myötä. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan kuutisen sataa vietnamilaista perhettä, kaiken kaikkiaan yhdyskunnassa on jäseniä noin 2000.
Lootuksen Sydämen Temppeli ja Myötätunnon Buddhaa kuvaava veistos
Turun Moisioon on rakentunut vuosien talkootyön tuloksena Vietnamin buddhalainen Lootuksen sydämen temppeli. Tarkoituksena on pikku hiljaa laajentaa toimintaa kulttuurikeskuksen suuntaan siten, että temppelin yhteyteen toteutettaisiin mm. meditaatiopuutarha, teehuone, ravintola ja kirjasto. Temppelin edessä eräänlaisena maamerkkinä on Suomen suurin Buddhan veistos. Tämä marmorista veistetty patsas on toteutettu käsityönä Vietnamissa ja se kuvaa myötätunnon Buddhaa, Avalokiteshvaraa (vietnamiksi Quan The Am). Myötätunto on buddhalaisuuden keskeisin käsite, joten juuri Avalokiteshvara on yleisin manifestaatio, jona Buddha esitetään ympäri maailmaa.Vietnamilaisille Quan The Am on erityisessä asemassa, silla legendan mukaan merihädässä olleet venepakolaiset näkivät tämän tulevan ratsastaen lohikäärmeellä – nagalla – pelastamaan hukkuvia.
Juhlat Temppelissä ja piha-alueella
Temppeli on kaikkien vietnamin buddhalaisten henkinen koti, jonne kokoonnutaan eri puolilta Suomea juhlistamaan merkkipäiviä. Buddhan syntymän ja valaistumisen juhlaa Vesak´ia juhlitaan toukokuun lopulla. Uudenvuodenjuhla, tet, on vuoden tärkein juhla, jota vietetään usein kolme päivää vieraillen ystävien ja sukulaisten luona.Länsimaista äitienpäivää vastaa Vu Lan –juhla, jolloin muistellaan ja kiitetään omia vanhempia, erityisesti äidin hyvyyttä ja uhrautumista. Syksyllä vietetään Tet Trung Thua eli Kuun juhlaa, jonka aikana lapsilla on tapana mm. muodostaa kynttilälyhtykulkue ja leikkiä yöllä ulkona.
Suomalaiset ystävät ovat aina tervetulleita juhliin ja minäkin olen saanut monta kertaa nauttia vieraanvaraisuudesta. Itse tutustuin vietnamilaiseen kulttuurin ensimmäisen kerran vuonna 2003, jolloin ryhdyin valmistelemaan Wäinö Aaltosen museoon näyttelyä Lootuksen kukka.
Sisäkuva temppelistä
Rauhaa rakastavat Suomen vietnamilaiset ovat joutuneet kokemaan ilkivaltaa ja suvaitsemattomuutta, sillä Lootuksen kukan temppeli yritettiin tuhopolttaa vuonna 2010. Nykyään alueella on jatkuva vartiointi. Turun kaupunki on onneksi suhtautunut temppeliin myötämielisesti ja kaupunki jopa myönsi yhdyskunnalle 10 000 € ilkivallan jälkien korjaamiseen.
Vesak -juhlaan liittyvä Buddhan kuva. Vesak-juhlassa muistetaan Buddhan syntymää ja valaistumista
Vietnamia ei tunneta kovin hyvin Suomessa, mutta vietnamilaisen munkin, runoilijan ja rauhanaktivistin Thich Nhat Hanh´in kirjat ovat suosittuja. Häneltä on käännetty suomeksi yhteensä yhdeksän teosta, jotka käsittelevät meditaatiota ja buddhalaisia teemoja. Thich Nhat Hanh on julkaissut kirjassaan Puhtaan maan polulla miltei käsittämättömän syvää empatiaa huokuvan runon, jonka pääosissa on 12-vuotias merirosvojen raiskaama tyttö, merirosvo ja Nhat Hanh itse.
Kutsu minua oikeilla nimilläni
”Älä sano, että lähden huomenna,
koska vielä tänäänkin aina vain saavun.
Katso syvästi: saavun joka sekunti ollakseni silmu kevätoksassa,
ollakseni pikku lintu, vielä hentosiipinen,
joka opettelee laulamaan uudessa pesässään,
ollakseni perhosentoukka kukan sydämessä,
ollakseni itsensä kiveen kätkenyt jalokivi.
Aina vain saavun, nauraakseni ja itkeäkseni,
pelätäkseni ja toivoakseni.
sydämeni rytmi on kaiken elossa olevan syntymä ja kuolema.
Olen päivänkorento, muutan muotoani joen pinnalla,
olen lintu, joka kevään tullen saapuu ajallaan syömään päivänkorennon.
Olen sammakko uiskennellen onnellisesti kirkkaassa lammessa,
ja olen myös ruohokäärme, joka lähestyen hiljaisuudessa ruokkii itsensä sammakolla.
Olen lapsi Ugandassa, pelkkää luuta ja nahkaa,
jalkani ohuet kuin bambukepit,
ja olen asekauppias myyden tappavia aseita Ugandaan.
Olen kaksitoistavuotias tyttö, pakolainen pienessä veneessä,
heittäydyn mereen koska minut raiskasi merirosvo,
ja olen merirosvo, eikä sydämeni kykene vielä näkemään eikä rakastamaan.
Olen politbyroon jäsen, käsissäni on paljon valtaa,
olen mies, jonka täytyy maksaa verivelka kansalleen,
kuolen hitaasti pakkotyöleirillä.
Iloni on kuin kevät, niin lämmin että se saa kukat kukkimaan kaikilla elämän poluilla,
Tuskani on kuin kyynelten joki, niin täysi,
että se täyttää kaikki neljä valtamerta.
Pyydän, kutsu minua oikeilla nimilläni,
niin että voin nähdä, että iloni ja tuskani ovat yhtä.
kutsu minua oikeilla nimilläni,
niin että voin herätä
ja että sydämeni ovi voi jäädä auki,
myötätunnon ovi.”
Päivittelyä 