”Et ikinä usko, mutta olen lähdössä Martta-iltaan. Tule sinäkin mukaan!” Muistan elävästi, miten nyrpistin nenää ystävättareni ehdotukselle 1970-luvulla. Minähän olin moderni nuori nainen ja oikein taideopiskelija! Marttojen brändi tuntui liittyvän kotirouviin ja maatalojen emäntiin. Tämän päivän katsannossa ei voi muuta kuin todeta, että Martat ovat olleet aikaansa edellä, todellista avantgardea. Kukapa ei tänään vannoisi kotoilun, kierrättämisen ja tuunaamisen nimiin. Slow life ja slow food –aate valtaavat alaa piireissä kuin piireissä.
Myös minä olen nykyään löytänyt sisäisen Marttani; lisäksi tunnustaudun Pirkka-niksien suurkuluttajaksi: kuinka erottaa korvasieni seitikistä? Miksi kevytlevite ei sovellu leivontaan? Miten viini auttaa siivouksessa? Kuinka kissankarvat saa irti sohvasta? Kuinka ompelen asun euroviisujuhliin?
Martat ovat olleet myös larppaajia (liveroolipelien pelaaja) ennen kuin koko termiä edes tunnettiin. Turun museokeskuksen ylläpitämä, 1950-luvun suomalaista maataloelämää esittelevä Kuralan Kylämäki on alusta alkaen turvannut toiminnassaan Marttoihin. Ehtoisat emännät ovat pukeutuneet ajanmukaisiin asuihin ja esitelleet mm. saippuan tekoa, mämmin valmistamista ja kynttilöiden valamista.
Ihastuttava performanssitaiteilija Heikki Mäntymaa kuuluu myös Marttoihin. Hän on 70-luvulta alkaen peräänkuuluttanut kädentaitoja ja uutta, pehmeämpää mieskuvaa sekä kirjoittanut säännöllisesti aiheista kolumneja mm. Emäntä-lehteen. Mäntymaan taide nousee ihmisenkokoisista kohtaamisista ja arjen runoudesta: ”Olen aina halunnut tehdä kaiken pienesti ja kiireettömästi. Takapihojen kautta, ojanvarsia ja tienvieriä pitkin. Rennosti maleksien, vapaana katsellen ja uteliaana kuunnellen. Antautuminen, suostuminen, heittäytyminen vuorovaikutukseen tämän hetken ja uuden kanssa. Parhaimmillaan se on alttiiksi asettautumista omien rajojen ja rajoittuneisuuksien kanssa. Tunnen olevani silloin vahvimmillani”.
Heikki Mäntymaa kirjoitta ahkerasti Emäntä-lehteen. Kuva: Päivi Kiiski
Heikki Mäntymaa on slow life –aatteen varsinainen mannekiini. Hänellä ei ole puhelinta eikä sähköpostia. Jos Heikin kanssa haluaa keskustella, hänelle on kirjoitettava kirje. Tätä kolumniakin varten kävimme oikein vanhanaikaista kirjeenvaihtoa.
Martat ovat taipuneet hienosti myös ajan ilmiöihin. MARTAT JA MARTIT ry. on vuonna 2004 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on Martta-aatteen mukaisesti edistää kotien hyvinvointia parantamalla kotitalouksien toimintaedellytyksiä sekä tarjoamalla kulttuuri- ja kansalaiskasvatusta. Yhdistys on kaikille avoin, mutta sen kohderyhmänä ovat erityisesti ne kodit, joissa ei asu miehen, naisen ja lasten muodostama perinteinen ydinperhe. Yhdistyksen tarkoituksena on myös osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun sateenkaariperheiden ja arjen ihmissuhdeverkostojen monimuotoisuuden puolestapuhujana sekä tarjota jäsenilleen kohottavia sielun ja ruumiin elämyksiä.
Helinä Hukkataival on toinen pitkän linjan performanssitaiteilija, joka on käsitellyt teoksissaan erityisesti arjen elementtejä. Pölyjen pyyhkimisen, lattian lakaisemisen, tiskaamisen tai villasukan parsimisen tarpeellisuuden huomaamme vasta kun se on jäänyt tekemättä. Martta on se, joka on perinteisesti huolehtinut tällaisista pienistä, mutta tarpeellisista toimista.
Pyykkiteline. Helinä Hukkataival
Hukkataipaleelta oli galleria Jangvassa 6.8.-24.8. hilpeä näyttely nimeltä ”Ensin on oltava Martta. Performansseja kameralle”. Näyttelyn aihe palautuu raamatulliseen Martta –käsitykseen ja erityisesti Pyhän Birgitan nuorille nunnille suunnattuun opetuspuheeseen: voidakseen oltava Maria, on ensin oltava Martta! Näyttelyn nimi juontuu tästä ohjeesta. Näyttelyn teokset on osin toteutettu Roomassa, jossa taiteilija pukeutuu erilaisiin työasuihin, useimmiten kokomustaan leninkiin yhdistettynä erilaisiin huiveihin.
Kun Hukkataival virkkaa Piazza Navonalla, hän muuttaa tilanteen julkiseksi sulautuen muihin aukiolla työskenteleviin, kuten muotokuvamaalareihin ja matkamuistojen myyjiin. Vaatetus vie ajatukset myös erilaisten katolisten sääntökuntien nunnien asuihin. Yksityiskohdat ja käytetyt esineet luovat mielikuvan realismista – että tapahtumilla olisi yhteys johonkin todelliseen.
Ei hetkeäkään laiskana. Helinä Hukkataipaleen performanssi Roomassa
Vaatetus assosioituu myös hollantilaiseen 1600-luvun laatukuvamaalaukseen, jonka tärkeitä elementtejä olivat puhtaus ja esimerkillisyys. Kuvaavaa on näyttelyn yhteydessä esitettävän videon nimi: ”Ei hetkeäkään laiskana”. Suomessa kuvatut kohtaukset laajentavat perinteisen naisellista toimintaympäristöä. Martalta luontuu niin polttopuiden hakkuu kuin moottorisahalla temmeltäminen.
Hukkataipaleen esitykset ovat minimalistisia aika- ja paikkamatkalaisia, ne ovat rituaalista tanssia taiteilijan, teosten ja eri aikakerrostumien, kaupunkilaisten ja katsojien välillä. Hän liikuttelee ilmiöitä, esineitä ja elementtejä eri kulttuuristen kategorioiden välillä. Hukkataival on kuin pappi tai taikuri, joka loitsii yleisönsä eteen uuden, kiehtovan todellisuuden. Oikeasti totta on kuitenkin Hukkataipaleen sanoma: kaiken takana on Martta. Helinä Hukkataipaletta käsittelevä tekstiosuus pohjautuu Mervi Appelin opinnäytetyöhön.
Heikki Mäntymaa kirjoitta ahkerasti Emäntä-lehteen. Kuva: Päivi Kiiski
Päivittelyä 