Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Julistetaiteen helmiä ja WAM 50 vuotta

Jätä kommentti

Julisteet ovat tärkeä osa kulttuurihistoriaamme ja ne kertovat kunkin aikakauden mieltymyksistä erityisesti graafisen ilmaisun alalla. Suomen museoissa on viime vuosina järjestetty useampiakin julistenäyttelyitä, joiden myötä kerrotaan museon näyttelyhistoriasta. Tähän haasteeseen on tarttunut myös WAM, joka kertoo julistetaiteen pienoisnäyttelyssään museon 50-vuotisesta taipaleesta Turussa. Julisteilla on useita eri suunnittelijoita, mutta 1990-luvulta alkaen pääosan julisteista on suunnitellut WAM:in, sittemmin Museokeskuksen oma graafikko. Viidenkymmenen vuoden aikana julisteita on kertynyt yli 500, joista on nyt koottu pieni kooste Atrium-galleriaan. Näyttelyn myötä voi verrata eri aikakausien käytäntöjä ja mieltymyksiä. Näyttely on osa Wäinö Aaltosen museon 50-vuotisjuhlallisuuksia.

1960-luku

Wäinö Aaltosen museo avattiin Turun päivänä vuonna 1967, vuosi kuvanveistäjämestarin kuoleman jälkeen. Museon perustamista edelsi monivuotinen debatti, olihan kaupungissa jo toinenkin taidemuseo, Turun taidemuseo. WAM haluttiin perustaa nimenomaan kaupungin omaksi taidemuseoksi, jonka tehtäväkenttään kuuluisi näyttelyjen järjestämisen lisäksi huolehtiminen kaupungin taidekokoelmasta. Museon suunnittelivat Irma ja Matti Aaltonen.

Ensimmäiset vuosikymmenet museossa esiteltiin laajasti Wäinö Aaltosen tuotantoa, mutta pikku hiljaa tiloja alettiin ottaa enemmän vaihtuvien näyttelyjen käyttöön. Kahvilan yläpuolella sijaitseva näyttelytila (studio) toimi alun perin luentosalina, mutta jo 1960-luvun lopussa tila otettiin näyttelykäyttöön.   Tilassa esiteltiin mm. mitalitaidetta, Gullkronan taideteollisuutta ja Turkua matkailukaupunkina esitteleviä näyttelyitä. Jo 1960-luvulla tilassa ryhdyttiin myös järjestämään Turun piirustuskoulusta valmistuvien nuorten taiteilijoiden debyyttinäyttelyjä. Studiossa ja museon päätiloissa esiteltiin ensimmäisinä vuosina todella nopeasti vaihtuvia näyttelyitä, joita saattoi olla esillä samaan aikaan jopa kolme kappaletta. Museon ensimmäisenä toimintavuotena jo puolentoista aukiolokuukauden aikana näyttelyihin ennätti käydä tutustumassa yli 10 000 kävijää.

1970-luku

1970-luku oli voimakkaasti politisoitunutta, vastakkaisasettelun aikaa, mikä näkyi myös taiteilijajärjestöjen ja kuvataidelautakunnan toiminnassa. Tämän kehityksen kulminaatiopiste saavutettiin jo keväällä 1971, jolloin Arte ry:n piti järjestää oma näyttelynsä WAM:ssa. Asiasta oli so sovittu taideasiainsihteeri Margareta Jokisen kanssa kun kuvataidelautakunta yhtäkkiä perui koko näyttelyn liian radikaalina. Lautakunnan oli sikäli helppo kieltää näyttely, että Arten jäsenkunnan juuri  silloin nuorruttua monet vanhemmat artelaiset, mm. Kauko Lehtinen, Antti Nieminen, Reijo Koskela ja Viljo Mäkinen erosivat järjestöstä. Artesta oli heidän mielestään tullut liian poliittinen – toisin sanoen vasemmistolainen. Arten näyttely järjestettiin sittemmin syksyllä 1971 Turun taidemuseossa nimellä ”kielletyt kuvat.”

1970-luvulla museo sai huomattavasti lisää näyttelytilaa kellarikerroksesta. Alakertaan rakennettiin portaat ja käytössä oli nyt 3 näyttelysalia lisää. Alakerran matalissa tiloissa järjestettiin erityisen paljon turkulaisen taiteen katselmuksia ja valokuvanäyttelyitä. 1970-luvun yleisösuosikkeja olivat mm. Ulla Rantasen, Esko Tirrosen, Suomen kuvanveistäjäliiton 60-vuotisnäyttely. Vuoden 1972 hittejä olivat kansakoululaitoksen 100-vuotisnäyttely ja tekstiilitaiteilija Oili Mäen näyttely. Vuonna 1979 saavutettiin vuositasolla uusi kävijäennätys: 74 818 kävijää.

1980-luku

Wäinö Aaltosen museo oli saavuttanut vakaan aseman turkulaisen taiteen kentällä. Miljoonannen kävijän raja saavutettiin vuonna 1985. Ensimmäinen  Turun taiteen biennaali järjestettiin vuonna 1986. Se ehdittiin järjestää vain kaksi kertaa, minkä jälkeen syntyi pidempi paussi ja biennaali siirrettiin myöhemmin järjestettäväksi Ars Nova -museossa.  Vuoden 1987 tärkein näyttelytapahtuma oli WAMin 20-vuotisen toiminnan merkeissä järjestetty kuvanveistäjä Harry Kivijärven retrospektiivinen näyttely. Seuraavan vuoden menestyksekkäimmän näyttelyn, Greta Schalinin retrospektiivin ohella oli nukketeatteri Riikinkukon ja nukketaiteilija Kirsti Huuhkan yhteisesiintyminen. Wäinö Aaltosen museo järjesti muutenkin paljon lapsiperheille suunnattuja näyttelyitä ja tapahtumia. Museossa toimi tuolloin myös lasten piirustuskerho.

1980-luvun lopulla Suomessa käynnistyi voimakas keskustelu nk. postmodernista taiteesta. Sille oli tyypillistä sekatyylisyys eli lainaukset ja pastissit sekä ironia, huumori ja likillisyys. Yleistä oli myös taiteiden  välisten rajojen rikkominen. Installaatioon voi yhdistyä esim performanssia, käsitetaidetta tai mediataidetta. Tähän liittyen arkiesineitä työstettiin niin, että ne muuttuivat joko yleviksi tai ”huonomaalatuiksi”. Postmodernismi ei näy kuitenkaan WAM:in näyttelykalenterissa selvästi vielä 1980-luvulla.

Turun kuvataiteen kentälle syntyi vuonna 1988 uusi, merkittävä toimija: Arte ry:n ylläpitämä Titanik-galleria.

1990-luku

1990-luku oli WAM:ssa voimakasta kehittymisen aikaa. Edellisellä vuosikymmenellä Turun taidemuseossa järjestetyt nk. suurnäyttelyt siirtyivät WAMiin 1990-luvun alussa. Museo solmi pitkäaikaiset yhteistyösuhteet erityisesti venäläisiin taidemuseoihin. Yhteistyössä Kiovan taidemuseon kanssa järjestettiin Judaica-näyttely sekä ukrainalaisia kansanomaisia ikoneja esittelevä näyttely. Pietarin Venäläisen taiteen museon kanssa järjestettiin ”Lapsuuden kuvat”,  Stalinin kauden taidetta esittelevä ”Agitaatio onneen” ja Marc Chagallin näyttely. Eremitaasista tuotettiin ”Islamin taideaarteet” ja ”Espanjan kultakausi” -nimellä kulkevat näyttelyt. Pushkinin museosta Moskovasta tuotettiin ”Rembrandtin aika” ja Firenzen kaupungin taidekokoelmasta koottiin huikean suosion saavuttanut ”Firenzen renessanssi”,

1994 oli WAMille merkittävä vuosi, sillä tuolloin juhlittiin näyttävästi Wäinö Aaltosen 100-vuotissyntymäpäiviä. Mittavan näyttelyn lisäksi museossa ja kaupungilla järjestettiin paljon juhlavuoteen liittyviä oheistapahtumia. 1990-luvun alussa käynnistyi myös nk. Turun Veistoskaupunki -hanke, jonka aikana (1994-2000) toteutettiin kaikenkaikkiaan 14 uutta ympäristötaideteosta Turun kaupunkikuvaan. Ensimmäinen hankkeessa valmistunut taideteos oli Mario Merzin ”Fibonacci Sequence 1-55” vuodelta 1994.

Merkittävä tapahtuma Turun taiteen kentällä oli Matti Koivurinnan säätiön ylläpitämän Abia Vetus & Ars Nova -museon avaaminen yleisölle vuonna 1995.

2000-luku

WAMin viimeisiä varsinaisia suurnäyttelyitä olivat Picasson taidetta Kölnistä, Peter Ludwigin kokoelmista esittelevä näyttely vuonna 2000 ja samasta museosta tuotettu ”Pop International” vuonna 2003.

Vuoden 2000 merkkitapahtumia WAMissa oli myös Hilma af Klintin näyttely, joka toteutettiin yhteistyössä Liljevalchsin taidehallin kanssa. Vuoden 2001 merkittävimpiä näyttelyitä olivat David Hockneyn ja Olli Lyytikäisen näyttelyt. Vuoden 2003 yleisösuosikkeja olivat Tove Janssonin ja Inari Krohnin näyttelyt. 2000-luvulla museo aloitti myös uuden näyttely- ja kirjasarjan, jonka myötä haluttiin lähemmin esitellä keskeisiä turkulaisia taiteilijoita. Tässä sarjassa toteutettiin Edwin Lydenin, Kalle Eskolan, Kauko Lehtisen sekä Otso Karpakan & Hilkka Toivosen näyttelyt. Vuoden 2005 näyttelysuosikkeja olivat ”Lootuksen kukka – taidetta Vietnamista” sekä valotaidetta esittelevä ”Valohoitoa”. Vuoden 2006 päänäyttelynä oli ”Atti d´Amore, Laila Pullisen retrospektiivi. Pekka Jylhän ”Valon pesä” ja Jan.Erik Anderssonin kokoama fantasia-arkkitehtuuria esittelevä ”WILD” riemastuttivat vuonna 2007.

Vuonna 2009 kaikki kaupungin hallinnoimat museot yhdistettiin uudeksi museokeskuksi: Turun museokeskus. Näyttely- ja kokoelmatoiminta organisoitiin uudelleen nk. prosessiorganisaation mukaiseksi. Muitakin muutoksia tapahtui. Mm. museon studiotoiminta ulkoistettiin valokuvakeskus PERI:n hoidettavaksi.

2010-luku

2010-luvulla näyttelytoimintaa jouduttiin taloudellisten vaikeuksien vuoksi supistamaan huomattavasti. Nyt näyttelyitä järjestettiin enää kolme vuodessa. Vuoden 2010 päänäyttelynä oli ”Tähtihetkiä – Suomen kuvanveistäjäliiton juhlanäyttely, jonka kuratoivat Pekka Jylhä ja Päivi Kiiski. Kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 museossa järjestettiin vain kaksi näyttelyä: ”Vesi – tunteita ja aistimuksia” ja ”Muotoseikkoja”. Vuoden 2012 päänäyttely oli ”Kui – tekstiilitaiteen triennaali” ja jouluajan suursuosikki ”Kuutti Lavonen ensemble”. Vuonna 2013 Tuula Lehtinen ja Outi Heiskanen toivat museoon naisenergiaa, joka jatkui 2914 Kaarina Kaikkosen retrospektiivin myötä. 2015 Ihastuttivat Heikki Marila ja Ismo Kajander. Vuonna 2016 elvytettiin yhteistyö pietarilaisten museoiden kanssa ja Wäinö Aaltosen museossa näytettiin taidetta Uskontojen historian museosta. Nykytaiteen saralla järjestettiin myös paljon kiitosta saanut Saara Ekströmin näyttely.

Kuluvan vuoden alussa avattiin itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi laaja Wäinö Aaltosen näyttely. Vuoden alussa nykyaikaistettiin myös museon graafista ja visuaalista linjaa.  Tästä on hyvä jatkaa…

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s