Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.


1 kommentti

VOIMAUTUMISTA!

Sanotaan, että suomalaiset ovat mökkihöperöä kansaa. Tämä on totta, mutta toisaalta suomalaiselle kesälle on ominaista, että tavalliset ihmiset käyvät innolla kesäteattereissa ja -näyttelyissä, oopperajuhlilla, osallistuvat maalaus- ja runonlausuntakursseille sekä kehittävät itseään monilla eri tavoin.

Kuva

Open Air Auditorium Vanhassa Passissa. Kuva: Päivi Kiiski

On myös mahdollista osallistua tapahtumiin, jotka sijoittuvat luonnonläheisiin, inspiroiviin paikkoihin. Näin voi yhdistää rentouttavan  oleskelun maalaismaisemassa ja kulttuuriset virikkeet. Yksi esimerkki tällaisesta paikasta on Karjalohjalla sijaitseva Vanhan passin tila, joka tarjoaa perinteisten majoitus- , kokous- ja juhlatilojen lisäksi taidetta, konsertteja ja kursseja – ja jonka fasiliteetteihin kuuluu myös mm. savusauna lämmin- ja kylmävesipaljuineen. Tilalla voi syödä oman kanalan munia ja ihastella kulttuurimaisemassa tepastelevaa kukko- ja kanaparvea.

Kuva

Savusauna. Kuva: Päivi Kiiski

 

Kuva

Vanhan Passin isäntä vapputunnelmissa. Savusaunan yhteydessä voi nauttia kylmä- ja lämminvesipaljuista. Kuva: Päivi Kiiski

Tapasin Vanhassa Passissa Miina Savolaisen, jonka kehittämä voimauttavan valokuvan menetelmä on 1990-luvun lopulta alkaen valloittanut Suomea ja Eurooppaa. Taiteilijan tunnetuin projekti on ”Maailman ihanin tyttö” –niminen yhteisötaidehanke joka näyttelyn ja työpajojen muodossa on kiertänyt toistakymmentä vuotta ympäri maailmaa. Tämän jälkeen voimauttavan valokuvan menetelmää on käytetty mm.  isyyttä ja sukupuolen monimuotoisuutta käsittelevissä uusissa teemahankkeissa sekä hoitoalojen ammattilaisten täydennyskoulutuksessa.

Kuva

Jaana Nio osallistui voimauttavan valokuvan kurssille. Kuva: Päivi Kiiski

Vaikka kyseessä on valokuvamenetelmä, ei voimauttavan valokuvan työväline oikeastaan ole valokuvaus, vaan katse ja näkemisen tapa – se, miten voimme tietoisesti valita katsoa toisin ja nostaa kuormittavien asioiden sijasta näkyväksi hyvältä tuntuvia potentiaaleja. Menetelmässä ajatellaan, että se, mitä valitaan katsottavaksi, vahvistuu. Miina Savolainen järjestää kursseja monenlaisille kohderyhmille. Ammatillisten koulutusten lisäksi tarjolla on tavallisille ihmisille suunnattuja työpajoja, jotka keskittyvät henkilökohtaiseen voimauttavaan prosessiin, eivätkä edellytä erityistä ammatillista taustaa.

Tällä kertaa Vanhan Passin kurssilla on Green Care –yrittäjiä. He hakevat kurssilta vahvistusta omalle ammatilliselle identiteetilleen, mutta myös oman itseytensä kehittämiseen. Yksi kurssilaisista on Jaana Nio Vihdistä. Hän korostaa sitä, että kun työssään keskittyy toisten auttamiseen, helposti unohtuu omasta itsestä huolehtiminen. Jaana Nio pohdiskelee albuminsa äärellä, miten haluaisi nähdä itsensä, mitä vahvistaa, mitä alueita kehittää…

Voimauttava valokuva on kehittynyt suosituksi, erilaisia terapioita tukevaksi menetelmäksi. Ammatilliset täydennyskoulutukset rakentuvat perusteet-moduulista, josta on olemassa  hoidolliseen asiakastyöhön ja  työyhteisöjen kehittämiseen painottuneet versiot. Lisäksi on tarjolla kolmivuotinen jatkokoulutus. Voimauttavan valokuvan koulutusta antavat useat yliopistojen täydennyskoulutuskeskukset sekä kesäyliopistot.

Kuva

Kulttuurinavetan vintillä on tällä kertaa esillä Päivi Häkkisen ja Liisa Hietasen kuvanveistotaidetta. Kuva: Päivi Kiiski

Voimautua voi paitsi valokuvan keinoin, myös monella muulla tavalla. Kuljeskelemalla luonnossa, tapaamalla  ystäviä, laulamalla kuorossa.  Tänä päivänä, jolloin lähes kaikki mitataan aineellisen tuottavuuden mittareilla, on entistä tärkeämpää pitää huolta itsestään ja läheisistään. Muistaa, että on mahdollista panostaa oikeasti tärkeisiin asioihin.

Kuva

Buddhalainen opettaja Ken Sainio luennoi Timanttipolku-välityslinjasta. Kuva: Päivi Kiiski

Juuri ennen valokuvakurssia Vanhassa Passissa on viettänyt viikonloppua Timanttipolkubuddhalainen ryhmä. Parhaillaan tilan isäntä, Seppo Juurikko, valmistelee kesähäitä tyttärelleen ja seuraavat isommat kehittämishankkeet ovat japanilaisen kylpylän rakentaminen sekä vanhan viljasiilon muuttaminen talvipuutarhaksi.  Ehkä tulevaisuudessa myös kuvataidetta tulee olemaan enemmänkin esillä…

Kuva

Kulttuurinavetta