Hämäläinen taideviikonloppu

Turku-Karjalohja-Helsinki –välillä pendelöivä Päivittelijä uskaltautuu ajoittain oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kesäaika tuntuu erityisen otolliselta uusiin seikkailuihin ja aluevaltauksiin. Tällä kertaa uskaltauduin tutustumaan Hämeen ytimeen, johdattelijana kollegani, Hämeenlinnan taidemuseon johtaja Taina Lammassaari.
Taidepainotteinen viikonloppu alkoi asettumisella Tainan tiluksille Padasjoelle. Kollegani emännöi sukutilaansa Auttoisissa, jossa toimii myös kovasti mainetta niittänyt, hieman kotikutoinen näyttelypaikka Ars Auttoinen. Tainan tila on ollut saman suvun hallussa 1500-luvulta alkaen, juurien vaaliminen sopiikin erityisen hyvin museoalan ammattilaiselle.

Teemu Salonen ja Kati Joki ovat pyörittäneet Ars Auttoisen kesänäyttelyitä muutamia vuosia. Paikkaa on nykyään verrattu jo alkuaikojen Mäntäksi, institutionaalisen taidepaikan painolastia karttavaksi vaihtoehtotilaksi. Karheat näyttelysalit ja rento tunnelma kätkevät korkeatasoista, hieman vaativampaakin nykytaidetta. Näyttely on nimeltään Tyhjä, täyttä, täydempää ja sen tavoitteena on lehdistötiedotteen mukaan käsitellä syyllisyyttä, vääryyttä, pettymystä, murhetta, kaunaa, katkeruutta, anteeksiantamattomuutta ja kiinnipitämisen kipua. Vaihtoehdoksi tällaiselle tuhoavalle elämän kokemistavalle näyttely tarjoaa egon räjäyttämistä, valeitsestä luopumista ja hetkelle antautumista. Kuulostaa enemmänkin buddhalaiselta opetukselta kuin tämän näyttelykokonaisuuden statementiltä, mutta keskitytäänpä varsinaiseen tarjontaan.
Erityisesti käsitteelliset teokset ovat laadukkuutensa puolesta kuin Kiasmasta karanneita. Kotikutoisuus tuo mukanaan kuitenkin pieniä epäkohtia. Teoksia ja taiteilijoita esittelevät tekstit puuttuvat ja taideteosten nimiäkin on vaikea löytää näyttelytiloista. Erillisessä galleriatilassa esittäytyvä Virpi Nurmisen yksityisnäyttely ei jotenkin istu kokonaisuuteen. Siksi se varmaan onkin sijoitettu hieman erilleen muusta taiteesta.

Viehätyin erityisesti Teemu Korpelan teoksista. Maalaustaidetta epätavallisen kolmiulotteisina installaationa tarjoavat teokset haastavat ruumillisuuden kokemuksen ja taidehistorialliset assosiaatiot. Eksistentialistisia teemoja käsittelevät videot ja peili-installaatiot ihastuttivat myös koskettavuudellaan. Ulkotiloissa on esillä grafiittitaidetta ja hauska hippihenkinen kahvila Cafe le Fönster.
Ars Auttoisten naapurissa on lifestyle-putiikki Suvimaria, joka toimii lihakarjaan erikoistuneen Keinuhongan tilan yhteydessä. Suvimaria kaupittelee erityisesti kesähepeniä ja –kenkiä, jotka kuitenkin urhoollisesti ohitan ja päätän sen sijaan ostaa vain SONNI –olutta.

Padasjoelta palaamme sunnuntaina sydänmaille Hämeenlinnaan, jonka linnanpuistossa viihdyttää valtavan hieno ilmaistapahtuma Linnajazz. Pääesiintyjinä ovat Sami Saari ja Laura Voutilainen ja vaihtuvista musiikkitunnelmista sai nauttia kauniissa kesäsäässä peräti kuusi tuntia. Hämeenlinnassa kävijöille voin suositella tutustumista Hämeenlinna taidemuseon kesänäyttelyyn Taiteilijatoveruutta – Helene Schjerfbeck, Ada Thile´n, Helena Westermarck, Maria Wiik.

Hämeen valloitukseni jatkuu ensi viikolla, jolloin suuntaan Tampereelle – oppainani Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju ja Tampereen kaupungin rakennustarkastaja, arkkitehti Eija Muttonen-Mattila.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin…

P.S. Jostain syystä en onnistunut siirtämään kuin yhden kuvan artikkeliini, joten joudutte nyt käyttämään mielikuvitusta. Kuva: Teemu Korpelan maalausinstallatio. Kuvan ottaja on Päivi Kiiski

Tom of Finland ja Viggo Wallensköld

April Ashley by Boy George. Kuva: Homotopia

Istun Turun kivoimmassa ravintolassa, MAMI:ssa, lounaalla Gary Everettin kanssa. Everett on seksuaalivähemmistöjen taiteeseen ja kulttuuriin keskittyvän Homotopia -organisaation taiteellinen johtaja. Tapasin Everettin ja Tom of Finland –säätiön johtajan Durk Dehnerin ensimmäisen kerran vuonna 2011, jolloin Turku toimi Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Juhlavuoden suuriin menestyksiin lukeutui Homotopian ja TOF-säätiön yhdessä kulttuuripääkaupunkisäätiön kanssa tuottama Tom of Finland –retrospektiivi. Turusta Tukholmaan jatkanut näyttelykierros keräsi yhteensä 140 000 katsojaa.

Gary Everett Aurajokimaisemassa

 Homotopia järjestää joka marraskuu laajan LGB&T  (Lesbian, gay, bisexual & transgender) –kulttuurifestivaalin, johon liittyy kuvataidetta, musiikkia, teatteria, tanssia, keskustelutilaisuuksia ja yhteisötapahtumia. Festivaalin lisäksi Homotopialla on ympärivuotista sosiaalista ja suvaitsevaisuuskasvatustoimintaa. Järjestö on hyvin verkostoitunut ja sen kansainvälisiin yhteistyöhankkeisiin tutustuu vuosittain satojatuhansia ihmisiä. Homotopia viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan ja vuoden ohjelmakalenteri on sen mukainen. David Hockneyn varhaista tuotantoa esittelevä näyttely järjestetään yhdessä Walker Art Galleryn kanssa, ensimmäisen ”transikonin” elämästä kertova ”April Ashley – Portrait of a Lady” puolestaan yhdessä Museum Liverpoolin kanssa. Ohjelmistossa on lisäksi mm. Sandi Toksvigin stand up –komiikkaa teemalla Funny Valentine Liverpoolin Filharmonisen orkesterin tiloissa, John Watersin vaudeville-esityksiä ja  Boy Georgen ja Trade Markin valokuva- & grafiikkanäyttely This way out. Divinen (1945-1988) elämästä ja urasta kertova dokumenttifilmi I Am Divine ja New Yorkin kuuluisasta Chelsea –hotellin asukkaista kertova näytelmä (…where every room has a story to tell…) kuulostavat myös mielenkiintoisilta. Koko ohjelmistoon voi tutustua osoitteessa http://www.homotopia.net/

Everett vierailee Turussa esittelemässä valmisteilla olevaa näyttelyhanketta Touko Laaksonen – Artist, Revolutionary, Liberator. Tarkoituksena on esitellä Tom of Finlandia laajemmassa kuin taidekontekstissa. Sosiologisena, sosiaalisena, kulttuurisena ilmiönä. Näyttelyyn ollaan kokoamassa erilaista arkistomateriaalia, valokuvia, kirjeitä, henkilökohtaista esineistöä. Tavoitteena on, että näyttely kiertäisi Liverpoolissa, Lontoossa, Berliinissä ja Tukholmassa. Mahdollinen esittelypaikka Suomessa on vielä auki.

Touko Laaksosen perhealbumi

 Tom of Finland on varmasti kansainvälisesti tunnetuin suomalainen taiteilija. Kaarinassa, lähellä Turkua vuonna 1921 syntynyt ja Helsingissä vuonna 1991 kuollut Touko Laaksonen vietti parhaat vuotensa Yhdysvalloissa ja toimi inspiraationlähteenä aikansa populaarikulttuurille ja kokonaisille uusille sukupolville sukupuolivähemmistöjä. Suomen itsenäisyyden juhlavuodelle 2017 kaavailtua näyttelyä odotellessa voi tutustua esim. FT, dosentti Harri Kalhan erinomaiseen tutkimusjulkaisuun Tom of Finland – Taidetta Seksin Vuoksi.

 Kannattaa tutustua myös Hämeenlinnan taidemuseossa esillä olevan Viggo Wallensköldin (s.1969) näyttelyyn Variaatioita. Taiteilija kuvaa teoksissaan fyysistä erilaisuutta, rujoutta,  ihmisen moninaisuutta ja (pilkallisen) katseen kohteeksi joutumista. Ensimmäinen erilaisuuden muoto, johon taiteilija nuoruudessaan tarttui, oli lihavuus. Amputointiaiheet viittaavat ilmeisesti sekä fyysiseen, että henkiseen amputointiin. Wallensköld valittiin vuonna 2005 vuoden nuoreksi taiteilijaksi, mihin liittyi kutsunäyttely Tampereen taidemuseossa ja Amos Anderssonin museossa. 2008-2009 Wallensköldin tuotannosta oli esillä laaja katsaus myös Pietarin marmoripalatsissa, mutta taiteilija epäilee, että tämän päivän venäläisessä mielipideilmastossa näyttely tuskin olisi enää mahdollinen. Vuonna 2009 Wallensköld joutui sensuurin kohteeksi jopa Suomessa.  Kirkkopalvelut ry:n järjestämästä Toiseuden kohtaaminen –näyttelystä poistettiin yllättäen kaikki transsukupuolisuutta ja homoseksuaalisuutta kuvaavat maalaukset.

Hallitsija, Viggo Wallensköld

Virallisen jargonin Suomi julistaa kaikkien kansalaistensa yhdenvertaisuutta mm. lain edessä. Silti olemme odottavalla kannalla edelleen esim. tasavertaisen avioliittolain suhteen.

Helsinki Goes Burlesque

Wikipedian mukaan Burleski (ital.burlesco, ransk.burlesque ’pilaileva, liioitellun hullunkurinen, irvokas, parodioiva, ilveilevä’) tarkoittaa teatterin keinoin esitettyä parodista huumoriviihdettä, johon yleensä kuuluu sketsejä. Sitä pidetään usein commedia dell’arten suoranaisena jatkajana. Käsitettä burleski käytetään myös kirjallisuustieteessä, ja se tarkoittaa vakavan osoittamista naurettavaksi tyylillisen ristiriidan avulla. Tämän päivän burleskiviihteessä yhdistyy dragshow’ta, performanssia, luovaa stripteasea, komediaa, parodiaa, satiiria ja friikkishow’ta.Burleskitaiteilijat ovat kiusoittelun kuningattaria!

Imogen Kelly

Helsingin Burleskifestivaalit järjestettiin helmi-maaliskuun vaihteessa jo seitsemättä kertaa. Alusta asti toimintaa on vetänyt kuvataiteilija Bettie Blackheart, joka puolisonsa Frank Doggensteinin kanssa on uupumatta kehittänyt ohjelmistoa yhä monimuotoisempaan ja kansainvälisempään suuntaan. Turkulainen Kiki Hawaiji on ollut mukana myös alusta alkaen. Naiset ovat perustaneet Burleski-instituutin, jonka workshoppien myötä alalle hakeutuu jännittäviä uusia tyyppejä. Newcomers nights -toiminta onkin vakiintunut osaksi tapahtumakalenteria. Bettie ja Kiki haistelevat jatkuvasti uusia tuulia ja he vierailevat säännöllisesti maailman burleskitapahtumissa. New Yorkin uutta luova scene viehättää naisia erityisesti.

Turku ja Helsinki ovat Suomen varsinaisia burleskikaupunkeja, mutta pienimuotoisia klubeja järjestetään eri puolilla Suomea. Tämän hetken trendinä pitkän linjan esiintyjien ja -tuottajien keskuudessa on katseen suuntaaminen sekä historiaan että kauas tulevaisuuteen. Jatkuvasti tiukemmiksi käyvät lokerot ja käyttäytymisnormisto inspiroivat entistä kriittisempiin esiintuloihin ja keholliseen vastarintaan.

Siinä, missä Helsingissä nähdään laajempi kattaus kansainvälisiä supertähtiä, Turussa esiintyjät edustavat kokeellisempaa taidetta. Esiintyjien karisma, lavaenergia sekä omaperäiset käsitykset sukupuolesta, kehosta ja seksuaalisuudesta ovat tärkeimpiä valintakriteerejä. Tapahtumiin ei ole julkista esiintyjähakua (muista isommista burleskifestivaaleista poiketen), vaan tuottajat valitsevat esiintyjät itse näkemänsä perusteella.  Sopivassa suhteessa pintakiiltoa ja vikurointia.

Vuoden 2014 Helsinki Burlesque Festivaalin teemana oli TROPICAL TORNADO. Esiintyjiä olivat mm. Kitten De Ville (US), Jett Adore (US), Perle Noire (US), Mama Ulita (GER), Pepper Potemkin (SE) ja Cherry Typhoon (JPN).  Mielikuvitusta kutkuttelevat nimet ovat osa burleskitaiteilijoiden identiteettiä.

Kiki Hawaiji kertoo Turun ja Helsingin festivaalien prestiisistä seuraavasti: ”On ilo edustaa Suomea maailman burleskikentällä.” (http://21stcenturyburlesque.com/interview-bettie-blackheart-helsinki-burlesque-festival/). Helsinki nimetään tämän hetken trendikkäimmäksi burleskikaupungiksi. Turun tunnelmia puolestaan hehkuttaa sivusto This is Cabaret. Kiki Hawaijin mukaan ohjelmistosuunnittelussa uutta luova sisältö ja laatu ovat ykkösenä – ei siis pelkkää pikkuhepeneissä ketkuttelua ja stereotypioiden vahvistamista.”

Tämän bloginpitäjän mielestä ihaninta burleskissa on sen vapautunut asenne kehollisuuteen. Näinä laihuutta ihannoivina ja ankeutta tarjoavina aikoina burleskitaiteessa ihan minkä tahansa kokoinen tai muotoinen nainen voi tuntea olevansa kaunis ja haluttava.  Hauskaa on myös eri tyylilajien luova yhdistely. Samassa esityksessä voi olla neo-, classic-, drag- ja boylesque -elementtejä. Koska burleskitaiteen ytimeen liittyy rooleilla leikkiminen, se on myös tavalliselle tallaajalle turvallinen ympäristö kokeilla oman minuuden joustavuuden rajoja.

Imogen Kelly

Hääparina Kitten N’Lou

Bettie Blackheart & Frank Doggenstein

Kiki Hawaij

Helsinki Burlesque Festival 2014, esiintyjät

Seuraava isompi tapahtuma on Hullabaloo  3.- 5.10. 2014 http://turkuburlesqueweekend.files.wordpress.com/2014/01/kikijaturku_hbf2014.jpeg. Samalla juhlistetaan Turku Burlesquen 5-vuotista kimmellyskarnevaalia!

Kaikki kuvat: Tuomas Lairila