Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Metrotaidetta eilen – tänään

Jätä kommentti

Länsimetron rakentaminen on jo pitkällä, mutta taideteosten tilaaminen ei vaan meinaa edistyä. Hankkeen taiteellinen koordinaattori, kuvanveistäjä Jaakko Niemelä on ymmärrettävästi huolissaan. Taideteoksethan olisi järkevintä integroida tiloihin jo rakennusvaiheessa.

Kuva

Tukholman metro: Per Olof Ultvedt. Kuva: Hans Ekestand

Uusia taideteoksia odoteltaessa tutkailen hieman kokemuksiani metroasemien maailmasta. Tukholman ja Moskovan asemat ovat mielestäni hyviä vanhempia esikuvia minkä tahansa kaupungin raideliikenteelle. Visuaalinen suunnittelu ottaa niissä usein hienosti haltuun lähes koko asemalaiturin tilan. Japanissa, Kiotossa, metroasemien laiturit puolestaan ”merkkaavat” väreillä kunkin kohteen. Esim. vilkasliikenteinen keskusasema on sävytetty punaiseksi, puiston yhteyteen aukeava vihreäksi ja joen tuntumaan toteutettu asema sinisellä. Näin on helppo havaita, missä kohtaa pitäisi poistua. Tässä ei ole kysymys varsinaisesta metrotaiteesta, ennnemminkin sisustussuunnittelusta.

Kuva

Moskovan metroasema Komsomolskaja. Kuva: Fotobank

Helsingin itämetrossa taiteilijoiden tähän mennessä luomat eleet ovat pääosin aika niukkia, osin miltei näkymättömiä.  Kamppia lukuun ottamatta kaikki itämetron työt toteutettiin asemien rakentamisen yhteydessä.

Kampin metroaseman uuden installaation bongasin yllättäen vasta viime vuodenvaihteessa. Metroasema sai oman julkisen taideteoksen, kun kuvanveistäjä Otto Karvosen teos Kaupungin juuret julkistettiin Kampin laituritasolla 24.9.2013. Kaupungin juuret on Helsingin taidemuseon tilaama laaja veistoskokonaisuus, joka sivuaa kaupungin demografiaan ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Teos koostuu asemahallin katossa roikkuvista kidemäisistä muodostelmista, joissa on yhteensä 735 alumiinista kylttiä. Nämä kyltit osoittavat suoraan maapallon lävitse paikkoihin joista Helsingissä nykyään asuvat ihmiset ovat kotoisin. Minusta taiteilijan oivallus on aivan mainio, tätä työtä voi luonnehtia todella onnistuneeksi ”site spesific” -teokseksi. Kaupungin juuret -teoksen kylttien suunnat on määritellyt Nina Kolu Helsingin yliopiston Maantieteen laitokselta ja valaistuksen on suunnitellut Taneli Pyysalo.

Kuva

Otto Karvonen: Kaupungin juuret. Kuva: Päivi Kiiski

Created with Nokia Smart Cam

Otto karvonen: yksityiskohta teoksesta ”Kaupungin juuret”. Kuva: Päivi Kiiski

Karvonen on tullut tunnetuksi performansseista sekä tilapäisistä veistoksista ja installaatioista, jotka tuottavat ohikiitäviä ”nyrjähdyksiä” jokapäiväisiin rutiineihimme. Kaupungin juuret on Karvosen ensimmäinen pysyvä julkinen teos Helsingissä.  Taiteilijan installaatio on sijoitettu kattoon ilmeisesti ilkivallan minimoimiseksi. Itse tiedän, mikä valtava työ on julkisten teosten jatkuvassa korjaamisessa, joten ymmärrän hyvin tämän ratkaisun.  Katossa olevaa työtä ei kuitenkaan huomaa kovin helposti. Kukaan laiturilla haastattelemistani ihmisistä ei ollut huomannut Karvosen teosta tai ymmärtänyt sen olevan taidetta.

Asemalaiturilla on myös Helsingin taidemuseon ylläpitämä vaihtuvien taideteosten Kommentti -tila. Talvella siinä oli esillä sympaattinen Pekka Jylhän puputaideteos. Hanna Haaslahden videoteos Teaser liittyy aiheensa puolesta hienosti Tennispalatsin Chaplin kuvissa –näyttelyyn. Se käsittelee syömisen ja elokuvan suhdetta. Pääosissa ovat karamelli, perunalastu ja elokuvan katsoja. Teosta on kiireisessä vilinässä kuitenkin hankala huomata, mediataideteos tuntuu istuvan huonosti ruuhkaiseen liikenteelliseen solmukohtaan. Harmi, sillä Haaslahti lukeutuu mielitaiteilijoihini.

Kuva

Hanna Haaslahti: stillkuva videoteoksesta ”Teaser”. Kuva: Päivi Kiiski

Omia suosikkejani vanhemmissa metroasemataideteoksissa on Riikka Purosen Sirenan kielet -niminen veistosryhmä Jakomäessä. Myllypuron metroaseman ympäristön 1970-luvun arkkitehtuuri houkutteli taiteilija Riikka Purosen luomaan teoksesta koristeellisen ja toisaalta rauhoittavan ja interaktiivisen. Teosta voi kosketella ja sillä voi luoda myös ääniä. Graniittijalustalta nouseva veistos muodostuu neljästä pronssipallosta ja näitä hieman korkeammalle kohoavasta simpukka-aiheisesta veistoksesta. Pronssipallojen pintaan on upotettu pyöreäksi hiottuja kiviä, mm. spektroliittia.

Kuva

Riikka Puronen: Serena. Kuva: Helsingin taidemuseo

Palloja pyörittämällä saa aikaan miellyttävän soinnin. Sirenan kielet on kuin rauhoittava kellopelikeidas keskellä metroon kiiruhtavaa ihmismassaa. Taiteilija on saanut tietoisia vaikutteita tiibetiläisten munkkien ja maallikoiden uskonnollisiin rituaaleihin käyttämistä rukousmyllyistä, joiden sisälle on kääritty pyhiä tekstejä ja joita pyöritetään rytmillisesti.

Moni itä-metron taideteoksista on hankalasti havaittavissa. Taiteilija Jussi Nivan taideteos Expose on Helsingin kaupungin taidemuseon vuonna 1996 järjestämän kilpailun satoa. Voittaneen ehdotuksen pohjalta taiteilija toteutti lasirakenteisen aseman kattoristikon sisään moniosaisen teoksen, joka ulottuu koko 84 metriä pitkän metroaseman päästä päähän.

Kuva

Jussi Niva: Expose. Kuva: Päivi Kiiski

Expose teoksen materiaalina on 8 mm paksuinen läpinäkyvä polykarbonaatti, joka on maalattu tietokoneohjelmoidulla ruiskumaalaustekniikalla akryyliväriä käyttäen. Kuvien lähtökohta on valonheittimien heijastus kaarevalla pinnalla. Expose on sijoitettu niin ylös, että sitä tarkastellaan taivasta vasten. Taiteilijan mukaan teososat ovat kuin suuria läpivalaistuja valokuvia. Valosuihkut ovat alkujaan valokuvia, joita on käsitelty digitaalisesti niin, että ne ovat säilyttäneet dokumentaarisen luonteensa.  Taiteilijalla on hieno ajatus, mutta käytännössä teos aurinkoisella ilmalla miltei häviää näkyvistä.

Oma lukunsa on metrojunien digitaalisiin ilmoitustauluihin jokunen vuosi sitten toteutettu runotaidehanke. Tylsän matkan aikana saattoi tuijotella lyhyitä aforismeja ja runoja, jotka johdattivat ajatukset muihin maailmoihin. Täytyypä tehdä aloite, että runohanketta jatkettaisiin.

Liikenteellisiin solmukohtiin toteutettava taide on lähtökohtaisesti vaativa suunnittelukohde. Asemilla on paljon erilaisia visuaalisia elementtejä, joiden joukkoon teokset helposti häviävät. Ihmiset ovat asemalaitureille saapuessaan usein myös kiireisiä tai muuten omissa ajatuksissaan.  Minusta metrotaide tulisi  toteuttaa rohkeilla interventioilla ja väreillä sekä voimakkaan näkyvillä elementeillä. Jännityksellä jään odottamaan, mitä länsimetro tuo tullessaan.

 

 

Jätä kommentti