My Chinese Landscape

Kauko-Idän kulttuurien harrastajana ja ihailijana astuin sisään Muu-Galleriaan, jossa oli viime sunnuntaihin asti esillä Sara Pathiranen näyttely ”My Chinese Landscape”. Esillä oli taiteilijan videoita Huangshan-vuodelta, joka on yksi klassisista vuorelle kiipeilyn kohteista. Täydellisimmillään huippu on silloin kun samaan aikaan voi nähdä rotkossa soljuvan joen. Kiinassa onkin oma käsite tällaiselle vuori-vesi -kokemukselle ja käsite viittaa luonnossa oleviin perusvoimiin Yin ja Yang. Maisemassa vuori on Yang ja vesi Yin.

Vesien ja vuorten äärelle hakeutuivat taiteilijat, runoilijat ja filosofit. Tänä päivänä tavalliset turistit, jotka ottavat itsestään selfieitä vuori taustanaan.

Sara Pathiranen video sisältää ”klassisia” kuvia Huangshanilta, mutta myös kokemuksen, että kuuluisalle vuorelle matkaaminen sisältää aina riskin, että sankka sumu ja usva piilottavat maiseman. Tuolloin selfiekuvankin tausta on pelkkää utua.

Vuori-vesi -runouden merkittävimpiä varhaisia edustajia on Xie Lingyn (385-433), jonka runot tuovat lukijan eteen kaikki ne eri mahdollisuudet ja tavat, miten vuorimaisemassa vaeltaminen voi tarjota lohtua ja innoitusta. Xie Lingyn kuvaa runoissaan myös muita luonnonatmosfäärejä kuin vuoret. Hänelle kelpaavat myös pusikot.

Pathirane tarjoaa näyttelynsä taustaksi Lingyun runon ”Seuraan Jinzhun virtaa, ylitän vuoren huiput ja matkaan joen vartta”.

Apinoiden huudot: tiedän auringon olevan todella nousemassa.

Laakson pimeydessä valo ei vielä näy.

jyrkänteiden alapuolella pilvet alkavat kerääntyä;

kukilla kaste edelleen kimmeltää.

Keinahtelevin askelin matkani kiemurtelee poukamien ja lahtien rantaa’ja etenen kauas, nouden solissa ja jyrkänteillä.

Kun kahlaan yli vuorivirran, nostan kaapuni helmaa,

sitten kiipeän paalutettua polkua yhä ylemmäs.

Joen saarekkeiden etäisyys vaihtelee.

Seuraan virran juoksua ja nautin sen mutkittelusta.

Vesiruoho kelluu pimeissä syvyyksissä;

kaislat ja ruo`ot levittäytyvät kirkkaille matalikoille.

Tasapainoilen kivellä ja täytän kuppini putouksesta;

vedän alas oksia ja nyhtäisen nipun lehtiä.

Luulen näkeväni hahmon kukkulan varjossa:

hamppukankainen kaapuni ja maruna-vyö avian kuin silmieni edessä. Tartun orkideoihin ja ahkeroin turhaan sitoakseni ne yhteen;

taitan hamppua, mutta ei ole ketään jolle avata sisimpäni.

Tunteiden avulla näkee kauneuden,

mutta epäselvät asiat – kuka todella ymmärtää ne?

Tätä mietiskellen jätän maalliset huolet,

yhtäkki’ valaistuneena saavutan kadonneen”.

 

Suomennus Minna Törmä

 

Kiinalainen juttu

Viime viikon blogitekstissäni käsittelin Eero Markukselaa ja hänen suhdettaan kiinalaiseen maalaustaiteeseen. Nyt on avautumassa toinenkin Kiina-aiheinen näyttely, tällä kertaa galleria Heinossa. Henna Pohjolan Falun Gong- aiheinen näyttely on nimeltään Salattu totuus ja se käsittelee Kiinan ihmisoikeustilannetta.

Näyttelyn lähtökohta pohjautuu taiteilijan tutkimustyöhön Kiinan kommunistisen puolueen vuonna 1999 aloittaman Falun Gongin vaino- ja propagandakampanjan taustoista.  Falun Gong (tunnetaan myös nimellä Falun Dafa) on perinteinen kiinalainen mielen ja kehon harjoitusmenetelmä. Sen toi julkisuuteen Li Hongzhi vuonna 1992 ja sitä harjoitetaan tänä päivänä noin sadassa maassa. Harjoitus on maksutonta eikä siihen liity uskonnollisia muodollisuuksia, palvontaa tai hierarkiaa. Harjoituksen olennaisin osa on omien ajatusten ja luonteenlaadun parantaminen noudattaen kolmea perusperiatetta: Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys. Falun Gongiin kuuluu myös  neljä hidasliikkeistä seisomaharjoitusta sekä yksi istumameditaatioharjoitus.

Falung Gong nautti aluksi Kiinan viranomaisten vankkaa suosiota, mutta pian 1990-luvun puolivälin jälkeen Kiinan hallitus alkoi pitää sitä uhkana. Syynä oli mm. Falun Gongin riippumattomuus Kiinan valtiosta sekä sen harjoittajien valtava määrä. Vuonna 1999 harjoittajia oli yli 70 miljoonaa. Marraskuun 30. päivänä 1999 presidentti Jiang Zemin antoi ohjeet Kiinan hallintokoneistolle tuhota Falung Gong. Vaino on kestänyt yli 18 vuotta ja miljoonat Falun Gongin harjoittajat ovat joutuneet ihmisoikeusloukkausten kohteeksi.

Henna Pohjolan näyttelyssä on esillä seitsemän suurta muotokuvapiirrosta Suomessa asuvista Falun Gongin harjoittajista. Taiteilija on pyrkinyt tuomaan muotokuvissa esiin heidän olennaisimpia piirteitään liittämällä kuviin asioita, jotka toimivat eräänlaisina tunnusmerkkeinä ja johdattavat katsojan huomion heidän persoonaansa, ajatusmaailmansa ja elämäänsä. Taiteilija on pohtinut teoksissa ikonoklasmin merkitystä muotokuvan genressä, sitä, miten muotokuvasta voi tulla niin voimakas henkilön asemaan liittyvä symboli, että sen esittäminen pyritään kieltämään. Näyttelyn piirroksissa voi nähdä viitteitä muotokuvataiteen historian kuten renessanssitaiteen ihmis- ja tilakuviin. Teosten osana on teksti, tapa, joka oli tyypillinen jo 1600-luvun muotokuvissa. Tekstit ovat kertomuksia harjoittajien vainokokemuksista.

Pohjola pohtii teoksissa myös perinteisten arvojen ja kulttuurien tuhoutumista. Teosten toteutuksellisena lähtökohtana on ollut Zhen-Shan-Ren -taiteen eettiset arvokysymykset ja ajattelutapa, jossa korostetaan ammatillista taituruutta ja esteettisiä päämääriä. Teokset on toteutettu harjoittajien arvomaailmaa kunnioittaen.

Teosten taustoihin liittyy vahvasti se, että taiteilija on tehnyt elämänkumppaninsa Heikki Reposen kanssa ihmisoikeustyötä Falun Gongin vainon lopettamiseksi Kiinassa. Näyttelyn yhtenä kerronnallisena elementtinä nähdään sarja hänen dokumenttivalokuviaan ihmisoikeustyöstä.

Osaksi näyttelyä Pohjola on valinnut vancouverilaisen elokuvantekijän Leon Leen dokumenttielokuvan nimeltä ”Human Harvest”. Falun Gongin vainosta ja erlinryöstöstöistä kertova dokumentti voitti Peabody-palkinnon vuonna 2014 ja se on tämän jälkeen saanut myös useita muita palkintoja.    Ei voi kuin surullisena todeta, miten paljon ihmisoikeustyötä maailmassa tarvitaankaan.