Galleria Heinossa on esillä taidemaalari Lauri Laineen yksityisnäyttely. Taiteilijan uuden maalaussarjan nimi on ”Konsertto” ja se käsittää 14 suurikokoista maalausta runsaasti puetuista naishahmoista. Tämä on suoraa jatkoa taiteilijan edelliselle, ”Soittajat” -sarjalle vuodelta 2014. Teoksilla on vahva yhteys Espanjaan ja erityisesti barokkimaalari Francesco de Zurbaraniin, mutta myös Velazqueziin ja Goyaan. Edellisen sarjan viittaukset kubismiin ovat muuttuneet nyt pehmeäksi väriloistoksi. Myös väriskaala on nyt suurempi kuin aiemmin. Naiset ovat tavallaan nimettömiä ideaalihahmoja, sillä kaikki ovat kääntäeet kasvonsa poispäin.
Laine käy kiinni siihen esittävyyden ytimeen, jota hän on abstraktisti kommentoinut vuosia. Se, joka ei näe kuvallisen tuloksen abstrakteja ulottuvuuksia, ei näe samalla sitä, miten mimesis muuttuu, tämä imitaatio, tuo varioinnin elohopea.
Nyt esillä olevan sarjan nimi ”Konsertto” viittaa jälleen musiikkiin, ei pelkästään erilaisiin soittimenkaltaisuuksiin, vaan myös värien kirjoon ja sitä kautta kehon peitteiden kromaattisiin asteikkoihin. Maalaussarjassaan Laine on luonut kehon muodossa hitaasti liikkuvan PAIKAN – ja mitä enemmän hän varioi, sitä enemmän lady fenomenologia asettuu näytteille. Keho verhoutuu väkevästi väreihin ja drapeerauksiin ja muuttuu ruumiinilmeidemme kuvaksi.
Maalaukset ovat nyt orgaanisempia kuin aiemmin. Kuitenkin laskokset ja niiden näkyvät siveltimenjäljet ovat aiempaa enemmän pääosissa. Pieni liikeilluusio syntyy laskosten eri liikemuodoista. Vaikka yleisilme on muuttunut esittävämmäksi, laskokset ovat jokaisessa maalauksessa erilaiset ja jatkavat abstrahoitumistaan mimesiksen sisällä. Kerrosmaalaus on parhaiten näkyvissä taustoissa: seuraava värikerros on maalattu alla olevan märän värikerroksen päälle. Eri harmaan sävyillä on usein punainen alusmaalaus ja se hehkuu läpi.
Maalauksia ilmentää mielle orgaanisesta vitaalisuudesta. Jotkut naisista ovat feminiinisiä, toiset maskuliinisempia kuin toiset. Laineen maalaukset kysyvät yhä uudelleen vartalon substanssin rajoja. Päinvastoin kuin aiemmin, kädet ovat näkyvissä ja antavat pontta vartalon liikkeelle. Instrumentit ovat puolestaan eräänlaisia lisäkäsiä ja niiden like ulottaa yhtäaikaisen toimintasäteensä eri puolille. Nämä puolittain tunnistamattomat objektit muodostavat vaatekehon ja taustan erikoisen välitilan. Siten konstrastien dynamiikka ei synny pelkästään väreistä. Silti nyt, jos koskaan, voi huoletta puhua väriloistosta.
Päivittelyä 