Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Natsien jäljillä Kasselin Dokumentassa

Jätä kommentti

Joka viides vuosi järjestettävä Kasselin Dokumenta kuuluu mailman tärkeimpiin taidetapahtumiin. Tänä vuonna on esillä mm. saksalaisen Maria Eichhornin näyttely, jonka nimi on Rose Valland -instituutti.  Eichhornin hankkeella on kunnianhimoinen tavoite, se pyrkii palauttamaan natsien juutalaisilta ryöstämää omaisuutta. Kasselin Neue Galleriessa on teos, joka koostuu valokuvista, kirjoista ja historiallisista dokumenteistä. Mutta että instituutti? Taiteilijan mukaan kyseessä on taideteos ja että hän pyrkii todella yhdistämään natsien ryöstämää ja omaisuutta ja  alkuperäisten omistajien jälkeläisiä.

Mutta entä kuka on Rose Valland, jonka mukaan instituutti on sanut nimensä? Valland (1898-1980) oli ranskalainen taidehistorioitsija ja vastarintaliikkeen jäsen. Hän työskenteli pariisin Jeu de Paume -museossa, johon natsit kokosivat Ranskan kansalliskokoelmista ja juutalaisilta viemäänsä taidetta. Valland piti teoksista salaa kirjaa ja hänen uskotaan pelastaneen näin  tuhansia taideteoksia. Eichhorn (s. 1962) on käsitellyt omaisuuden palauttamista teoksissaan jo 15 vuoden ajan. Vuosituhannen alussa hän törmäsi muncheniläisessä museossa kylttiin , jossa mainittiin ”Central collecting point”. Hänelle selvisi, että kyseessä oli keskus, joka pyrki toisen maailmansodan jälkeen dokumentoimaan natsien kätköihin päätyneitä teoksia ja palauttamaan niitä oikeille omistajilleen. Kaikkea ei kuitenkaan ole palautettu lähellekään. Näyttelysalia hallitsee korkea kirjahylly. Se on täynnä kirjoja, jotka on viety juutalaisilta ja lisätty 1943 Berliinin kaupunginkirjaston kokoelmiin. Arvokkaiden teosten lisäksi juutalaisilta ryöstettiin ja lajiteltiin kaikki kirjoja ja kattiloita myöten.  Saksalaisissa museoissa on edelleen teoksia, jotka ovat ”bundesleihgaben”, valtiollisia lainateoksia, joiden omistajia ei ole selvitetty.

Eichhornin mukaan vaikka koko museon olisi voinut täyttää juutalaisilta riistetyllä omaisuudella. Autojen, kiinteistöjen ja maan lisäksi juutalaisilta vietiin mm. yhtiöitä ja patentteja.

Toisella seinällä aokalaislähteet kertovat kasselilaisen taidekeräilijän ja  juutalaisfilantroopin tapauksesta.  Natsit takavarikoivat hänen kokoelmansa vuonna  1938. Osa päätyi museoihin, osa huutokaupattiin..Seiniä kiertävät aukeamat kirjasta  Witnessing the Robbing of the Jews, joka käsittelee juutalaisten omaisuuden ryöstämistä Pariisissa otettujen aikalaisvalokuvien kautta. Kuvissa näkyvät paikat on nyt valokuvattu uudelleen, ilman juutalaisten tavarakasoja. Vaikutelma on aavemainen.

Osana teosta museossa on myös aihetta käsittelevä kirjasto. Oikeastaan esillä piti olla avian toinen näyttely. Dokumentan taiteellinen johtaja Adam Szymczyk  halusi saada esille nk. Gurlitt kokoelman.  Vuonna 2012 muncheniläisen Cornelius Gurlittin kotoa löytyi mittaamattoman arvokas taidekokoelma, jonka teoksista osa oli natsien juutalaisilta  ryöstämiä. Gurlittin isä Hildebrand Gurlitt toimi taidekauppiaana  natsihallinnon aikana ja siunauksella. Tapaus on pysynyt viime vuodet otsikoissa ja siitä on tullut natsien ryöväämän taiteen symboli. Vuonna 2014 selvisi, että ainakin kokoelman laillisesti hankittu osa päätyisi Bernin taidemuseoon. Eichhornille teos on vain yksi osa Neue Gallerien kokonaisuutta. Vaikka Gurlittin kokoelmaa ei saatu esille, vaeltaa näyttelysaleissa Gurlittin haamu. Gurlitt-saagaan kuuluu myös Max Liebermannin öljymaalaus” Ratsastaja rannalla” vuodelta 1908. Natsit olivat vieneet teoksen juutalaiselta omistajaltaan Kristalliyön jälkimainingeissa vuonna 1938. Teos on sittemmin palautettu alkuperäisen omistajan perikunnalle. Gurlittin tapausta käsittelevät näyttelyssä myös muutamat nykytaiteilijat. Amerikkalainen David Schutter on tehnyt sarjan piirroksia, jotka ovat kuin Gurlittin kokoelmaan kuuluvien Liebermann -piirrosten haamu. Israelilaissyntyinen Yael Davids käyttää Cornelia Gurlittin  teoksia performanssinsa pohjana.

Näyttelyn yhteyttä historiaan korostaa Gerhard Richterin vuonna 1964 maalaama Arnold Boden muotokuva. Suuressa muotokuvassa Dokumentan perustaja tuntuu kuin katselevan näyttelyä kehyksistä käsin. Bode perusti Dokumentan korjaamaan sitä katkosta, jonka natsit olivat aiheuttaneet saksalaiseen moderniin taiteeseen.  Toteuttaako uusi sukupolvi hänen näkemystään?

Näyttelykatalogin mukaan näyttely käsittelee kansallisvaltion, yhteenkuuluvuuden ja menetyksen teemoja, mutta Saksan vanhat synnit puskevat pintaan. Osoittelevinta se on Pjotr Uklanskin seinänkokoisessa hätkähdyttävässä teoksessa ”Real Nazis” (2017), johon on ripustettu parisadan natsin kasvokuvat alkaen Hermann Göringistä.

Eichhorn toivoo, että Dokumenta-teoksen kautta natsien ryöstämän omaisuuden palauttaminen tulisi tutummaksi suurelle yleiseölle, ja että sen avulla löydettäisiin lisää omaisuuden laillisia perijöitä.  Eichhorn pyrkii varmistamaan, ettei työ lopu siihen kun Dokumenta sulkee ovensa. Hän on saanut alustavan tarjouksen siitä, että Rose Valland -instituutti voisi jatkaa erään yliopiston yhteydessä. ”Holokausti ei lopu koskaan”, Eichhorn sanoo.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s