Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Silkkisiä unelmia

Jätä kommentti

Vanhan Raatihuoneen galleriassa Turussa on 21.5. asti esillä Minna Kangasmaan kiehtova näyttely nimeltä ”Systema naturae”.  Siinä on kaksi installaatiota, joista toinen, ”Scream of the butterfly II” vaikuttaa pääteokselta. Tämä teos on siis installaatio, jonka keskeisenä materiaalina ja aiheena on silkki. Se on materiaa, joka on ihmisen, teknologian ja ei-inhimillisen olennon yhteistoiminnan tuloksena syntynyt yhdistelmä, eikä sitä sen vuoksi tulisi ymmärtää vain ”elottomana”, passiivisena tai liikkumattomana.

Teoksen taustalla on kaaosteorian niin kutsuttu perhoseffekti, jossa pienet muutokset suntan tai toiseen aiheuttavat ketjureaktioita, jotka muuttavat lopputuloksen pitkällä tähtäimellä kokonaan erilaiseksi: pienet syyt johtavat suuriin vaikutuksiin. Vastaavanlaisia ilmiöitä on havaittu ihmisen toimien aiheuttavan ekosysteemeille. Silkkiperhonen on yksi esimerkki tästä. Silkintuotantoa varten silkkiperhonen on ollut ihmisen tuotantoeläimenä tuhansia vuosia ja sitä on jalostettu niin pitkälle, että se ei enää pärjäisi luonnossa. Se elää tuottaakseen munia ihmisen silkkituotantoa varten. Pienen silkkiperhosen toucan kehräämä silkkilanka on yhtä lujaa kuin saman paksuinen teräslanka, mutta silti se ei ole suojannut sitä ihmiseltä, päinvastoin, se on ehnyt siitä haavoittuvamman – ja haluttavamman.

Taiteilija on rekonstruoinut teokseen silkkiperhosen kuvitteellisen huudon. Kangasmaa kertoo miettivänsä, millainen olisi silkkiperhosen huuto jos se pystyisi huutamaan. Olisiko se korkea ilmaa halkova ultraääni, jota ihminen ei kuule, mutta monet eläimet kyllä. Vai matala infraääni, samanlainen jota syntyy esim. tulivuorenpurkauksissa kun ääni alkaa levitä ilmassa ja kantautuu kilometrien päähän, mutta ihminen ei kuule mitään. Lopulta taiteilija nauhoitti oman huutonsa. Se on kunnianosoitus silkkiperhoselle, joka on tehnyt pitkän monituhatvuotisen palvelutyön ihmiselle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s