Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Museopolitiikkaa…

Jätä kommentti

Viime viikolla Helsingin sanomissa kerrottiin Unkariin, Budapestiin valmisteilla olevasta ”Juutalaisuhrien museosta”, jota ei ole voitu avata poliittisten erimielisyyksien vuoksi. Kansallismielinen hallitus ei ole hyväksynyt museon tulkintaa, jonka mukaan Unkarin juutalaisten kohtalosta oli vastuussa monta eri tahoa, ei ainoastaan saksalaiset. Hallituksen luottohistorioitsijan, Maria Schildtin, mukaan Unkari oli tapahtumien ketjussa ainoastaan uhri.

Museot on otettu Unkarissa tiukkaan poliittiseen ohjaukseen, mikä on iso takapakki demokraattisille ja kriittisille kulttuuri-instituutioille. Vastaavantyyppinen tapaus on Budapestin Vapaudenaukiolle perustettu ”Saksalaismiehityksen uhrien muistomerkki”, joka pystytettiin vuonna 2014 ilman kansalaiskeskustelua. Muistomerkissä Saksaa symboloiva kotka hyökkää arkkienkeli Gabrielin eli Unkarin kimppuun. Kotkan jalassa on rengas, johon on kirjattu vuosiluku 1944. Muistomerkin mukaan Saksa on yksin vastuussa toisen maailmansodan kauheuksista. Kriittiset äänet ovat kuitenkin pystyttäneet muistomerkille vastamonumentin, ”Elävän muistomerkin”, jossa muistutetaan, että Unkarin juutalaisia vainottiin jo ennen saksalaismiehitystä. Ensimmäiset juutalaisvastaiset laitkin säädettiin jo 1920-luvulla. Unkarinjuutalaiset ovat syystäkin huolissaan myös tämän päivän kasvavasta antisemitismistä.  Valtion journalistipalkinto annettiin juuri voimakkaan juutalaisvastaiselle TV-toimittajalle.

On kiinnostavaa, että suomalainen tutkija Heino Nyyssönen on juuri julkaissut uuden kirjan Unkarin historianpolitiikasta. Unkari halutaan kuvata sankaritarinana samalla taktiikalla kuin Putinin ohjauksessa oleva venäläinen historiankirjoitus.

Myös Puolassa on havaittavissa samansuuntaista kehitystä. Gdanskiin on valmistumassa ”Toisen maailmansodan museo”. Museon mukaan ideana on ollut kertoa eri maiden näkökulmasta 1920- ja 1930-lukujen kehityksestä, mitkä tekijät mahdollistivat toisen maailmansodan. Museon piti avata ovensa ensi vuonna, mutta avajaiset on nyt jäädytetty. Puolan hallitus ohjeistaa tutkijoita, että painopiste pitää olla Puolan nationalistisessa narraatiossa. Museon kokoelmat on kerätty yksityishenkilöiden lahjoittamien esineiden varaan, joten sisällölliset kysymykset ovat sensitiivisiä. Kenen tai keiden historiaa siis kirjoitetaan? Jäävätkö vähemmistöjen näkökulmat täälläkin nationalistisen paatoksen alle?  Espoon teatterin ohjelmistossa on parhaillaan tähän aihepiiriin kytkeytyvä puolalaisen Tadeusz Slobodzianekin näytelmä ”Meidän luokka”. Näytelmä kertoo järkyttävistä tapahtumista vuonna 1941, jolloin puolet erään kylän asukkaista menetti henkensä tragisissa olosuhteissa.  Toinen puoli kylläisistä toteutti joukkomurhan tai katseli välinpitämättöminä vierestä tapahtumien kulkua.

Näin siis Euroopassa, mutta Yhdysvalloista kuuluu parempia uutisia. Viime viikolla Washingtonissa avattiin ”Afrikkalaisten amerikkalaisten historian ja kulttuurin museo”. Museo sijoittuu ”Alkuperäisten amerkkalaisten historian museon” viereen. Suomessakin on ryhdytty kirjoittamaan moniäänisempää historiaa. Museonäyttelyitä on tarkasteltu mm. feministisen- ja queer -silmälasien läpi ja museot ovat muutenkin panostaneet vähemmistöjen äänten kuulemiseen. Paljon on kuitenkin vielä tekemistä. Viime viikolla museoalan ”Tulevaisuus nyt” -seminaarissa amerikkalainen professori Peggy Levitt korosti alustuksessaan, miten kaikkien maiden museoille on haste saada kansalliset ja kansainväliset painotukset keskenään tasapainoon. Räväkimmän puheenvuoron piti somalaialaistaustainen kansalaisaktivisti ja toimittaja Maryan Abdulkarim, joka esitteli tulevaisuudennäkymänä afrofuturistista näkökulmaa. Hän pohdiskeli, miten menneisyyttä voisi tarkastella sorron, kolonialismin ja orjuuden yli aikaan, jolloin mustien kehot olivat ”vapaita”. Abdulkarim pohti, miten tällainen muistelu toteutuisi museotiloissa ja tulisiko sen toteutua.

Museot mielletään helposti vapaa-ajan huvittelukeskuksiksi. On kuitenkin syytä miettiä, miten helppo ihmisten kästyksiä on ohjata tarkoitushakuisilla tarinoilla. Museot eivät oli siis aivan niin ”vaarattomia” kuin äkkiseltään arvaisi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s