Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Suden hetki

Jätä kommentti

Susikeskustelu velloo Suomessa aina säännöllisin väliajoin. Keskustelu on hyvin tunteenomaista ja siinä tuntuu olevan kysymys paljon muustakin kuin eläimestä. Kirjoitukset käsittelevät ihmisten pelkoja, oikeuksia, kontrollia, maaseutua ja kaupunkia. Vastakkain ovat luonnonsuojelijat ja lasten koulumatkasta huolestuneet vanhemmat.
Samuli Heimonen käsittelee viimeisimmässä näyttelyssään galleria Heinossa myyttistä sutta. Näyttelyn nimi ”Me olemme susi” viittaa ihmiseen itseensä. Olemme susia juuri siinä pahaenteisessä ja kielteisessä merkityksessä, joka susille on annettu. ”Ihminen on ihmiselle susi”. Toisaalta, jokainen kokee välillä myös olevansa ulkopuolinen, yksinäinen ja vainottu. Vertaus sudesta taipuu moneen. ”jokin asia on täysi susi”, ”sudennälkä”, ”susipari”.
Sudesta on useita arkkityyppisiä käsityksiä ja vertauskuvia ja niitä kaikkia yhdistää se, että susi nähdään voimana, joka on uhkaava ja taipumaton. Freudilaisittain ajatellaan, että susi on uhkaava voima sisällämme. Freudin mukaan ihminen on kuin talo, jonka vintillä enkelikuorot laulavat, mutta jonka kellarissa ulvovat sudet.

Heimonen. Kuva: Päivi Kiiski

Heimonen. Kuva: Päivi Kiiski

Taiteilija viittaa lehdistötiedotteessaan tarinaan pyhästä Fransiskuksesta ja Gubbion sudesta. Susi terrorisoi kaupunkia ja kyläläiset olivat pelon vallassa. Ennen kuin eläintä lähdettiin tappamaan, tarjoitui Fransiskus rauhanvälittäjäksi. Tavattuaan suden metsässä, pyhimys teki suden kanssa sopimuksen: sudelle annettaisiin ruokaa ja vastapalvelukseksi susi jättäisi kaupunkilaiset rauhaan. Rauha palasi maahan. Heimosta kiinnostaa tarinassa erityisesti yksi asia: sudelle puhuminen. Juuri tuollaisia tekoja tarvitsemme edelleen. Muukalaisille tulisi oppia puhumaan.

Samuli Heimonen.  Kuva: Päivi Kiiski

Samuli Heimonen. Kuva: Päivi Kiiski

Samuli Heimonen on tunnettu esittävistä ja hieman arvoituksellisista hahmoistaan sekä piilokuvistaan. Osa näyttelyn susista näyttäytyy kuin sumuverhon takaa, osalla on kuono veressä, osassa susi on vain pieni elementti avarassa, paratiisimaisessa maisemassa. Lähikuvat ovat kuin eläimen muotokuvia ja pastoraalimaisemissa susi on osa idylliä. En osaa päättää, pidänkö enemmän maisemista vai muotokuvista; niinpä kehotan lukijoitani menemään itse galleriaan ja muodostamaan näyttelystä mielipiteensä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s