Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Kotikonsertin lumoissa

Jätä kommentti

Isäntäväki. Kuva: Päivi Kiiski

Isäntäväki. Kuva: Päivi Kiiski

Saavun Kaskenmäellä sijaitsevan vanhan jugendtalon korkeaan ja avaraan asuntoon. Vastassa on valkoviiniä tarjoileva hymyilevä isäntäväki. On alkamassa kotikonsertti, jossa esiintyy tällä kertaa Killeena –yhtye. Yhtyeen jäseniä yhdistää opiskelu Royal Irish Academy of Music´issa ja rakkaus irlantilaiseen kansanmusiikkiin. Yhtyeessä soittavat Sanne Saajos, Jane Hackett ja Billy O´Brien. Ohjelmistossa on luonnonääniä ja viulunkäsittelyä yhdistelevä avajaisperformanssi, Olivier Messiaen, Maurice Ravel ja soittajien itsensä säveltämää musiikkia. Lopuksi kuulemme svengaavaa irlantilaista kansanmusiikkia soitettuna ja laulettuna.

Killeena-yhtye. Kuva: Päivi Kiiski

Killeena-yhtye. Kuva: Päivi Kiiski

Kotikonsertin tarjontaan kuuluu myös kuvataide, sillä seinille on rakennettu turkulaisen graafikon ja maalarin Hanna Variksen näyttelykokonaisuus. Valkoviinin kera tarjotaan myös maistuva suolainen herkkupala. Kokonaistaide-elämys on täydellinen!

Hanna Variksen taidetta. Kuva: Päivi Kiiski

Hanna Variksen taidetta. Kuva: Päivi Kiiski

Kotikonsertteja noin puolen vuoden ajan järjestänyt pariskunta, Maria Männikkö ja Pauli Kari, ovat molemmat ammattipianisteja. Konsertteja harjoitettiin ystäväpiirissä vuosia ennen kuin syntyi päätös avata musiikkisalonki myös suurelle yleisölle. Sali on täynnä kuulijoita, joten viidakkorumpu on tehnyt tehtävänsä.
Männikkö ja Kari ovat halunneet kantaa oman kortensa kekoon lamaa, ennen kaikkea henkistä lamaa vastaan. Tämänkertainen konsertti oli ensimmäisen jossa isäntäväki ei esiinny lainkaan lavalla. Jokaisen konsertin ympärille pyritään rakentamaan oma teema. Kuultavana on ollut mm. espanjalaista pianomusiikkia ja Sibeliuksen 150-juhlavuoteen liittyvää ohjelmistoa. Kotikonsertit ovat tauolla kesän, mutta syksyllä on taas luvassa mm. barokki-iltaa, espanjalaista musiikkia ja joulukonsertti.
Kaskenkadun kotikonsertit on mukava ja persoonallinen uusi lisä Turun runsaaseen musiikki- ja kulttuuritarjontaan.

Konsertin yhteydessä on herkullista tarjoilua. Kuva: Päivi Kiiski

Konsertin yhteydessä on herkullista tarjoilua. Kuva: Päivi Kiiski

Päivittelijä aloittaa nyt kesäloman, joten bloginpitoon tulee keskikesän keskeytys. Toivotan kaikille lukijoilleni rentouttavaa ja aurinkoista kesää!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s