Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Halvat huvit

Jätä kommentti

Created with Nokia Smart Cam

J.O. Mallanderin kanssa joululounaalla. Kuva: Päivi Kiiski

”Halvat Huvit – Cheap Thrills” on vuosina 1971-1977 Helsingin Huvilakadulla toiminut kokeellinen taidegalleria, joka esitteli (aikana ennen Kiasmaa) pienimuotoisesti maailmanluokan tähtiä taidenälkäisille.  Gallerian nimi kertoo myös siitä, miten tärkeää työtä galleristit tekevät taiteen parissa. Eteemme vyörytetään jatkuvalla syötöllä toinen toistaan hienompia näyttelyitä, jotka ovat katsojille ilmaisia. Suurin osa gallerioista toimii lisäksi vailla yhteiskunnan tukea.   Samanlaisia työn sankareita ovat taiteilijat, jotka  – samaten usein ilman yhteiskunnan tukea –  tuovat taidettaan katsojien nautittavaksi saamattaan usein itse työstään korvausta. ”Halvat huvit” –galleriaa aikanaan pyörittänyt kuvataiteilija J.O. Mallander siteeraakin amerikkalaista pop-taiteilijaa, Jasper Johnsia pilke silmäkulmassa. Johnsin lentävä lause kuuluu, että taiteilijat ovat yhteiskunnassamme ”The elite of the serving class”.

Kulttuurielämään osallistuminen on jokaisen ihmisen perusoikeus, mutta palvelut eivät kaikilta osin ole ilmaisia, joten ne eivät ole pienituloisimpien ulottuvilla. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Kulttuuripassin pilotointihankkeen johtoajatus on, että julkisesti rahoitettujen laitosten kuten teatterien, orkestereiden ja museoiden palveluja tulisi voida käyttää vaikka rahaa olisi vähän käytössä. Pienituloisuuden tuloraja on tilastointikeskuksen mukaan 1170 euroa kuukaudessa. Kulttuurilaitosten saavutettavuus ei ole kuitenkaan aina edes rahakysymys, sillä monelle kynnys astua esim. museoon voi olla korkea. Onko minulla riittävän hienot vaatteet tai onkohan minulla edes kykyjä ja valmiuksia ymmärtää vaikkapa nykytaidetta?! Masennus ja aloitekyvyttömyyskin saattavat vaivata. Kulttuuripassin puitteissa onkin neuvoteltu yhdessä sosiaali- ja kulttuurialan toimijoiden kanssa esimerkiksi sitä, miten kulttuuritarjontaa pitäisi esitellä sosiaalipuolen asiakkaille. Ja aina vaan parempaa, jos tarjontaa olisi myös vähävaraisten ihmisten asuinalueilla. Hankkeessa pohditaan, miten tukea osallistumista yksin, kaksin tai ryhmässä. Entä miten taiteilijat, asiakkaat ja työntekijät voisivat yhdessä kokea luovuuden tuskaa ja iloa. Turussa on käytössä kulttuurikortti, jonka saa jokainen kirjastokortin haltija. Kulttuurikortti tiedottaa säännöllisesti edullisista tarjouksista ja ilmaisista tilaisuuksista jäsenistölleen. Kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 Turussa kokeiltiin terveydenhoitopuolella myös kulttuurireseptejä.

Suomen museolaitos on tulevana vuonna aloittamassa  kokeilun, jonka mukaan tulevaisuudessa yhdellä ja samalla museokortilla pääsisi vuosittain rajattomasti käyttämään  museopalveluja kaikissa hankkeen osallistujamuseoissa. Kortti koetetaan saada markkinoille toukokuussa 2015 ja sen hintana tulee olemaan 54 euroa. Tällä hetkellä järjestelmään on liittynyt jo 108 museota. Lisäksi monilla museoilla on jo nyt pysyvästi yksi ilmaispäivä viikossa/kuukaudessa. Osa museoista on tänäkin päivänä ilmaisia, varsinkin alaikäisille.

Created with Nokia Smart Cam

Nuukaillen. Kuva: Päivi Kiiski

Jos talous on repsahtanut niin huonolle tolalle, että ihan kaikessa pitää säästää, suosittelen kirjailija, toimittaja ja suomentaja Laura Honkasalon uutukaista kirjaa ”Nuukaillen – eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman”. Kirjassa on ilahduttavia reseptejä tähteistä ja isoäidinaikaisia maukkaita, mutta edullisia retroreseptejä. Kirpputorit, marjametsät ja villivihannekset nostetaan oikeaan arvoonsa, samoin tuunaminen ja yleensäkin käsityötaito. Netistä löytyy paljon myös kulutushysteriakielteisiä ekobloggaajia ja kulttuurivinkkaajia. Kirpputoreista sanoisin kyllä, että niissä käymiseen ja halvan tavaran hamstraamiseenkin voi jäädä koukkuun. Ja taas kaikki kaapit ovat täynnä.  Kirppareita ja hienostoliikkeitä voisi oppia katselemaan kuin taidenäyttelyitä. Nauttii niiden estetiikasta, mutta kaikkea ei tarvitse ostaa.

Created with Nokia Smart Cam

Tyylikkään köyhäilyn taito. Kuva: Päivi Kiiski

Tämän päivän maailmassa voi korkeasti koulutettukin joutua sinnittelemään pätkätöissä ja työttömänä. Hyvät vinkit edullisista harrastuksista ja elämyksistä ovat myös heille (sinänsä parempiosaisille) arvokkaita.  Köyhtyneen aatelissuvun vesa, kreivi Alexander von Schönburg on kirjoittanut aiheesta mainion kirjan nimeltä ”Tyylikkään köyhäilyn taito”.  Von Schönburgin suku on lasketellut sosiaalista alamäkeä runsaat 200 vuotta ja loppua ei näy. Kirjoittaja on irtisanottu vakinaisen toimittajan tehtävistä ja hän elää  nykyään freelancer toimittajan epäsäännöllisten tulojen varassa. Von Schönburg siis tietää, mistä puhuu. Tyylikkään köyhäilyn jaloa taitoa voi soveltaa vaikkapa autoiluun, lomamatkoihin, asumiseen, vaatteisiin, ruokaan ja lasten kasvatukseen. Rikastuminen ei hänen mukaansa tarkoita kirstuun kilahtavia roposia, sillä todella syvällisiä nautintoja ei voi edes ostaa. Yleellisyys on sitä, että pystyy elämään myös ilman.

Komppaan Schönburgia omalla kirjasuosikillani, ”Sata tapaa nauttia elämästä  luopumalla turhista asioista”. 22.12. uutisoitiin Helsingin Sanomissa lisäksi mielenkiintoisesta uudesta trendistä: naiset ovat alkaneet perustaa yhteisiä designvaatekomeroita. Pientä korvausta vastaan avajaisiin ja muihin juhliin saa aina ”uutta” päällepantavaa.

Von Schönburg listaa halvoiksi huveiksi mm. teattereiden ja sinfoniakonserttien kenraaliharjoitusillat, kirjastot, harrastajakuorot, elokuvakerhot, gallerianäyttelyiden avajaiset ja museot. Näissä voi nauttia edullisesti tai ilmaiseksi taiteesta, vieläpä usein mukavassa seurassa. Itse lisäisin halpoihin huveihin teema-kanavan televisiosta; nojatuolimatkailua ja toinen toistaan kiinnostavia dokumentteja ja laatuelokuvia on tarjolla päivästä toiseen.

Von Schönburgin setä järjestää usein ystäväpiirilleen vaatimattomassa 2 huoneen asunnossaan kulttuuripitoisia iltoja, jolloin tarjolla on vain teetä ja voileipiä. Aina ei vieraille tarvitse siis tarjoilla gourmet-elämyksiä; illan henkinen sisältö on tärkein. Von Scönburg on lopettanut myös viinin tilaamisen ravintoloissa. Ylihintaan tarjoillut viinit ovat usein kelvottoman huonoja, samaan hintaan saa tuoppikaupalla hyvää olutta.

Summa summarum. Kulttuuriharrastukset ovat ekologisesti ja eettisestikin mitä parhaimpia tapoja kuluttaa. Roinaa ei kerry nurkkaan tai kaatopaikoille, elämys jää pysyvästi rikastuttamaan mieltä ja harrastus on usein luonteeltaan myös sosiaalista ja yhteisöllistä. Liikunnallinen ihminen pystyisi lisäämään listaan varmaan paljon myös urheiluharrastuksia, mutta se onkin sitten oman blogin aihe se.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s