Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Kauneus sydämessäni asukoon

Jätä kommentti

Wäinö Aaltosen 120-vuotisnäyttely Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa 15.8.-16.11.2014

Wäinö Waldemar Aaltonen (1894-1966) oli aikansa näkyvimpiä suomalaisia kuvanveistäjiä. Julkiset veistokset olivat nuoressa valtiossa tärkeä edustustaiteen ala, ja Aaltonen hallitsi julkista veistoa miltei yksinoikeudella 1920-luvun puolivälistä 1950-luvun loppuun saakka. Tuolloin hän oli Suomen ohella Pohjoismaiden merkittävimpiä kuvanveistäjiä. Varsinaisen koulutuksensa Turun piirustuskoulussa Aaltonen sai taidemaalarina, vaikka Aaltosen maalaustaide onkin vähemmän tunnettua.

Kokoelma

Wäinö Aaltonen: Aleksis kiven pää. Kuva: Raakkel Närhi

Kauneus sydämessäni asukoon –näyttelyssä esitellään Wäinö Aaltosen veistoksia ja maalaustaidetta taiteilijan kauneuskäsityksistä käsin. Esillä on teoksia Aaltosen eri kausilta ja kiinnostavaa onkin havainnoida, mitkä tekijät muodostavat punaisen langan varhaiskausilta aina myöhäistuotantoon asti. Näyttelyn nimi tulee Aleksis Kiven tekstistä, jonka Aaltonen omi myös omaksi credokseen. Vuonna 1964 Suomen Kuvalehti julkaisi kirjoitussarjan ”Mihin minä uskon?”. Sarjaan pyydettiin persoonallisia kirjoituksia joukolta tunnettuja, ajattelevia ihmisiä. Kööpenhaminassa vierailulla ollut Aaltonen vastasi lehden tiedusteluun ytimekkäästi: ”Minä uskon kauneuteen.”

Kokoelma

Wäinö Aaltonen: Vedessä seisova nainen. Kuva: Turun museokeskus

Wäinö Aaltosen kauneusajatusten keskiössä on nainen, eteerinen ja lyyrinen muusa. Suomi-neito, Lilja ja erilaiset kahlaajahahmot ovat naisfiguureja, joissa yhdistyy antiikin ideaalinen kauneusihanne 1920-luvun klassismin uuteen muotokieleen.  Aaltosen neidot ovat samalla monumentaalisia uhkeine muotoineen. Oman aikansa taidekritiikki yhdisti Aaltosen taiteen myös alkuvoimaiseen suomalaiseen luontoon, maan ja kallion voimaan. Vedessä seivova nainen 1920-luvulta edustaa Aaltoselle tyypillistä naishahmoa. Näyttelyssä on esillä  myös harvinainen, voimakkaasti abstrahoitu Tyttö jäämeren rannalta 1950-luvulta.

Tanssijatar kuva TMK Seppo Hilpo

Wäinö Aaltonen: Tanssijatar. Kuva: Turun museokeskus/Seppo Hilpo

Pääosa Aaltosen tunnetusta veistotaiteesta edustaa hillityn klassisoivaa realismia joka oli Suomen julkisen taiteen valtatyyli 1920- ja 1930-luvuilla,  mutta hän on soveltanut taiteeseensa myös ekspressionismia, kubismia, art  decoa ja muita kansainvälisiä ja modernistisia virtauksia. Aaltosen tunnetuimpia kubisoivia veistoksia on näyttelyssä esillä oleva Tanssijatar vuodelta 1928. Myös Aleksis Kiven muistopatsaskilpailuun osallistunut Kubistinen Kivi on näyttelyssä esillä keraamisen pienoisveistoksen muodossa.  Pronssitöiden ohella Aaltonen toi esille graniitin veistosmateriaalina ja kehitti myös puun käyttöä, monesti lehtikullalla viimeisteltynä. Kultaus korostaa Aaltosen teosten henkisyyttä ja ideaalimaailmaa. Kullattuja töitä näyttelyssä ovat Aleksis Kiven pää  ja reliefi  Kevät vuodelta 1951.

Tunnetuimmat veistokset ovat monumentaalisia ja usein niissä on mukana isänmaallisen herooista sisältöä. Silti monille veistoksille oli ominaista herkkä ja lyyrinen ote. Realistisuuden vastapainona hän pelkisti ja yksinkertaisti muotoja. Aaltosen merkittävimpiä julkisia veistoksia ovat Paavo Nurmen patsas, Eduskuntatalon veistokset vuodelta 1932 sekä Aleksis Kiven muistopatsas Helsingissä.

Maalauksissaan Aaltonen etääntyi usein mahdollisimman kauas kuvanveistosta, jolloin hän keskitti päähuomion pintavaikutukseen, toisinaan taas pohjasi plastiseen muotoiluun. Aaltonen oli avoin aikansa modernistisille vaikutteille ja hänen tuotannostaan onkin mahdollista löytää kubistisiksi, futuristisiksi ja ekspressionistisiksi luonnehdittavia teoksia. Kubisoiva muotokieli ilmaantui taiteilijan tuotantoon jo 1910-luvulla, mutta vasta seuraavalla vuosikymmenellä syntyivät taiteilijan tärkeimmät kubistiset ja kubo-futuristiset  maalaukset.  Sinipukuinen tyttö vuodelta 1960 on muotokieletään jo miltei abstrakti ja Auringonlasku vuodelta 1958 voimakkaan ekspressionistinen. Aaltoselle ominainen ekspressionismi on varsin kaukana Suomessa aikanaan yleisestä marraskuulaisesta paletista ja myöhäistuotanto lähentelee jo Munchin värimaailmaa. Näyttelyssä on esillä räväkän ekspressionistinen Auringonlasku Haukivedellä –maalaus vuodelta 1956 ja taiteilijalle harvinainen kukka-asetelma Kukkivat Iirikset vuodelta 1940.

Kaikki teokset kuuluvat Turun kaupungin taidekokoelmaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s