Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Arvoituksellinen tietoisuus

2 kommenttia

Elokuun Tiede-lehdessä on tavattoman mielenkiintoinen artikkeli, joka jäljittää tietoisuuden synnyn biologista perustaa aivoissa. Mitä aivoissa tapahtuu kun eri aistien keräämästä ja hermoverkkojen työstämästä informaatiosta syntyy tietoinen kokemus?

Washingtonilaiset epilepsian tutkijat jäljittivät tautikohtauksen alkulähdettä ja syöttivät potilaalle sähköimpulsseja aivojen eri alueille. Kun pulssi suunnattiin aivomuuriin, potilaan puhe ja liikkeet ensin hidastuivat, sitten lakkasivat kokonaan – kuitenkin potilas oli tajuissaan; hän ei ollut unessa, narkoosissa eikä huumattuna. Kun sähköimpulssien aktivoituminen keskeytettiin, normaali tietoisuus palasi. Koe toistettiin useaan kertaan ja aina samoin tuloksin. Potilas ei reagoinut puheeseen eikä eleisiin ja jälkeenpäin hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli tapahtunut. New Scientist –lehti arvuuttelee, olisiko aivomuuri eräänlainen kytkin, joka säätelee tietoisuuden toimintaa on/off –periaatteella.  Havaintoaineistoa on toistaiseksi vain yhdestä potilaasta, mutta löydös on silti kiinnostava. Mutta miten tietoisuus toimii ja miten se on syntynyt? Onko materia tullut evoluution myötä tietoiseksi itsestään? Uudet tutkimustulokset edistävät tietoisuuden biologisen ulottuvuuden ymmärtämistä, mutta ne eivät selitä, millä tavoin tietoisuuden KOKEMUS nousee aineesta. Tämä on minun mielestäni aihepiirin kaikkein kiinnostavin kysymys.

Kansainvälisesti ehkä tunnetuin tietoisuuden tutkijamme Antti Revonsuu keskittyy tutkimuksissaan myös tietoisuuden biologisen perustan selvittämiseen, mutta hän on pitkään tutkinut lisäksi muuttuneita tietoisuudentiloja ja kokemuksia, erityisesti unissa ja syvässä meditaatiossa. Revonsuu on pohdiskellut myös materian ja tietoisuuden välistä korrespondenssia (vastaavuutta). Hän esittelee kuusi kilpailevaa teoriaa siitä, miten tämä vuorovaikutussuhde on tähän asti ymmärretty:

  1. Identiteettiteoria lähtee siitä, että jokaisella mielentilalla on vastaava hermostollinen tila.
  2. Emergentti materialismi. Biologisella perustalla ja tietoisuudella on keskenään emergentti suhde: tietoisuus on siis laadullisesti korkeampi järjestyksen muoto ja irreversiibeli (palautumaton) suhteessa materiaan.
  3. Neurologinen solipsismi: elämme eräänlaisessa neurologisessa lumeteollisuudessa
  4. Skeptismi: kaikki kognitiiviset tilamme ovat episteemisesti eli tieto-opillisesti kyseenalaisia.
  5. Eliminitiivinen materialismi: emergentin materialismin vastakohta. Tämän näkemyksen mukaan kaikki ajattelu on illuusiota ja vain materia on ”totta”.
  6. Tieteellinen realismi: kysymys hermoston ja mielen suhteesta palautuu kahden eri teorian väliseksi kysymykseksi, joista molemmat pyrkivät selittämään ihmisen toimintaa.

Lisäksi erilaiset uskonnolliset suuntaukset ja rajatietoon liittyvät käsitykset olettavat, että tietoisuuden on mahdollista jatkaa olemassaoloaan myös ruumiista irtaantuneena ja aineellisen kehomme kuollessa. ”Near Death Experiences” –tutkimukset ovat hämmästyttävästi osoittaneet, että tietoisuus ehkä todellakin voi irtaantua ruumiillisesta olemassaolosta. Niin yleisiä tällaiset kokemukset ovat.

Tietoisuutta on mahdollista lähestyä tiedeyhteisössä myös luonnontieteellisen ja lääketieteellisen tutkimuksen ulkopuolella. Mielen, tietoisuuden ja vapaan tahdon teemoihin liittyvä tutkimus on ollut filosofiassa laajaa ja monipuolista. Omana filosofian osa-alueenaan mielenfilosofia kysyy mielen ja tietoisuuden perusolemusta, lähtökohtia, rakentumista, syntymistä ja toimintaperiaatteita. Maailmassa olemisemme on ensisijaisesti myös sosiaalista, merkityksellisten toisten välittämää. Tietoisuus ei ole ihmisen maailmassa olemisen perustalla koskaan pelkästään yksityistä vaan lisäksi eri tavoin jaettua tietoisuuden  intentionaalisuutta. Suomalainen tietoisuuden ja mielellisyyden filosofi Lauri Rauhala onkin esittänyt tärkeän tiedepoliittisen kysymyksen siitä, pitäisikö ihmisaivojen kasvavan luonnontieteellisen tutkimusintressin vastapainoksi tutkia yhä enemmän inhimillisen maailman rakenteita, joissa aivojen prosessit alkuperäisesti rakentuvat ja muovautuvat.

Tietoisuutta ei voi ymmärtää yksin aivoja tutkimalla, ei pelkästään sisäisenä tilana eikä myöskään vain maailmassa-olemiseen naulittuna. Näin siksi että tietoisuuden olemistapa on erottamattomasti yhteydessä myös transsendentaaliseen horisonttiin, ajan läsnäolevan nyt-hetken ylittävänä menneisyyden ja tulevaisuuden ei-olevana horisonttina, toisten ihmisten kätkeytyvinä subjektiivisina merkityskokemuksina, kielten paljastavana ja läsnäoloistavana voimana sekä omana että toisten ihmisten poissaolona kuoleman koittaessa. Mm. nämä eksistentiaaliset ehdot piirtävät ainutlaatuisella tavalla ihmisen mielen, tietoisuuden ja merkityssisältöjen ehdot ja transsendentaalin horisontin.

Tiede kehittyy huimaa vauhtia, mutta moniin kaikkein perustavimpiin kysymyksiin ei vielä ole löydetty vastauksia – ja uusia avoimia kysymyksiä syntyy koko ajan. Elämme tavattoman kiinnostavaa aikaa; mitähän tietoisuudesta mahdetaan tietää 50 vuoden kuluttua…

 

"Riippumaton ajattelija - Päivi Kiiski"  Kuva: Ulla Bergman

”Riippumaton ajattelija – Päivi Kiiski” Kuva: Ulla Bergman

Advertisements

2 thoughts on “Arvoituksellinen tietoisuus

  1. Olenpa kiitollinen sinulle, Päivi Kiiski, tästä kirjoituksestasi. Olet kirjoittanut tuosta löytämästäsi Tiede-lehden artikkelista todella mielenkiintoisen ihmisen tietoisuutta käsittelevän tutkimuskohteen. Kirjoitat siitä niin selkeästi, että se tempaa mukaansa. Kiitos myös noista sivistyssanojen suomentamisesta, säästit minulta aikaa ja vaivaa ottaa niistä selvää jostain sanakirjasta. Sivistyssanojen hallinta on kohdallani vaatimatonta tasoa. Mutta aihe kiinnostaa.

    Olen pohtinut varsinkin omassa blogissani viimeisessä bloggauksessta niin yksinkertaista asiaa kuin mitä aineetonta ihmisen kehon sisällä on kaiken tiedossa olevan aineellisen lisäksi. Ketäpä muuta olen käyttänyt tutkimuskohteena kuin itseäni. Apurinani on tosin häärinyt brasialainen kirjailija, joka on viimeisin uusi kirjallisuudesta esiin putkahtanut ystäväni. Jo kuollut. Clarice Lispector on hänen nimensä. Hänen kirjansa, joita on suomennettu, ovat kaikki tavallaan kuvausta naisen sisäisestä elämästä.

    Näihin, Clarice Lispectorin ja omien ”tutkimustulosteni” summaan, tulee tämän kirjoituksesi avulla ikäänkuin vahva pohja, joka siitä on puuttunut. Kaikki liikkuu meillä, siis Claricella ja minulla, vain tunteiden pohjalla. Nehän ovat täysin ilmassa ilman tämän kaltaisia tutkimuksia, joita en ole rehellisesti sanoen edes tiennyt olevan olemassa. Suuri kiitos Sinulle!

    Kiinnostuin tästä blogistasi, jonka huomasin Laadunvalvontayksikön Aleksis Salusjärven pitämästä luettelosta, siinä määrin, että lisään sen sisäiseen blogiluettelooni. Ja käyn täällä toistekin melko varmasti lueskelemassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s