Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

(Taideteosten) rumuudesta ja kauneudesta

1 kommentti

Turun Sanomat käynnisti heinäkuussa ”kaupungin rumin ulkoveistos” –aiheisen kilpailun, jonka tuloksista saimme lukea lehdestä viime lauantaina. Rumimmaksi veistokseksi äänestettiin Kari-Petteri Kakon Tähtiin tähyäjät -sarja Myllysillalla. Helsingin Sanomat ei ole pekkaa pahempi. Se puolestaan käynnisti eilen kilpailun siitä, mitkä ovat 15 Suomen ruminta kirkkoa. Äänestystä manipuloitiin jo alkumetreillä otsikoimalla kilpailu-uutinen seuraavasti: ”Betonikirkkoa on vaikea rakastaa”

Taideteosta arvioitaessa nk. esteettinen kvaliteetti on vain yksi kriteeri. Yhtä tärkeä kriteeri on, onko kyseessä merkittävä, omaperäinen ja vaikuttava taideteos. Ekspressionismista, kubismista ja dadasta alkaenhan taideteoksia ei arvioida enää pelkästään esteettisin perustein. Toisaalta – kauneuskäsityksetkin muuttuvat. Mikä oli eilispäivänä rumaa, voi tämän päivän katsojien silmissä näyttäytyä kauniina.

Kauneudesta ja sen määrittelyn vaikeudesta on kirjoitettu hyllymetreittäin oppineita teoksia, joten en nyt jää pohdiskelemaan kauneuden syvintä olemusta. Mutta entä ruma? Mistä tietää katsovansa rumaa taideteosta?

Taiteiden alueell

Osa Kari-Petteri Kakon teossarjasta "Tähtiin tähyäjät". Teos ilmentää sarjakuva- ja katutaiteen estetiikkaa. Kuva: Turun museokeskus

Osa Kari-Petteri Kakon teossarjasta ”Tähtiin tähyäjät”. Teos ilmentää sarjakuva- ja katutaiteen estetiikkaa. Kuva: Turun museokeskus

a rumuudella on ollut perinteisesti tärkeä asema. Taiteilijat kun ovat osanneet käyttää sitä myös esteettisesti korkeatasoisen teoksen luomiseen. Maalarit kuten Rembrandt, Brueghel ja Bosch ovat kuvanneet rumia ihmisiä, mutta heidän taiteensa katsominen on nautinnollista. Niissä vanhuus ja ryppyisyys ovat esteettisesti miellyttäviä, sillä sisäinen kauneus Platonin ja Paavalin hengessä säteilee usein hahmojen ilmeestä ja katseesta. Irvokkaammissakin hahmoissa on jotain kiehtovaa ja liikuttavaa, maailman monimuotoisuuden hyväksymistä. Myös huumorista ja groteskista olisi mahdotonta nauttia ilman ruman komponenttia.

Ilman ruman tajua tekijä ei voisi menestyä soveltavan taiteen huomattavimmilla markkinoilla, kuten muotialalla. Estetiikan professori Aarne Kinnunen korostaa, että rikkinäiset vaatteet, tahalliset tahrat, hakaneulalla lävistetyt posket ja mittasuhteitten liioittelu eivät edes pyri korostamaan kauneutta. Mikään uutta luova esteettinen vastakulttuuri ei ole mahdollista ilman kehittynyttä ruman tajua.

Kinnunen korostaa, että enää ei ole syytä puhua rumasta kauniin vastakohtana, sillä nämä käsitteet eivät tottele samoja periaatteita. Ruma ei voi olla formaalinen, muotoseikkoihin keskittyvä luonnehdinta, koska esteettinen arvoasetelma on kokonaisen kulttuurisen tilanteen arvottamista. Ylimitoitettu kauneus ja järjestys väärässä paikassa voi sekin näyttää rumalta ja kertoa huonosta mausta.

Ylipäänsä kauneuden suhteellisuus tulee hyvin esiin useimmissa vaikuttavissa taideteoksissa. Otan esimerkiksi Jonathan Swiftin Gulliverin retket, jossa ihastuttavat naiset näyttävät lilliputin silmin hirviöiltä. ”… Läheltä katsoen heidän ihonsa näytti ylen karhealta, epätasaiselta ja moniväriseltä, ja siellä täällä havaitsi lautasen kokoisen pisaman ja siitä riippuvia käärelankaa paksumpia karvoja, heidän persoonansa muusta alueesta puhumattakaan”.

Esteettinen arvoasetelma viittaa usein myös muihin arvoihin kuin kauneuteen. Ruma saa helpolla moraalisen tuomion. Esim. Danten kuvaus Juudas Iskariotista, jonka rumuus johtuu petoksesta, on esimerkki yleisemmästä näkemyksestä, jonka mukaan jo pelkkä synti tekee rumaksi. Ilman kavallusta Juudas ei olisi ruman perikuva. Viktor Hugon Notre Damen kellonsoittajan hahmo puolestaan herättää katsojissa enimmäkseen inhoa ja kauhua, mutta myös ihastusta ja mielenkiintoa.

Ruma on siis kiehtovaa – osoitus maailman rikkaudesta ja tarkastelijan tunteet näin ollen ovat myös monikasvoisia. Entä olisiko kauneutta ylipäätään mahdollista kokea vailla ruman tajua. Ei, sillä pituutta ei voi ymmärtää ilman lyhyyden kokemusta, ei tummaa ilman vaaleutta. Kysymyksessä on aina näkökulman valinta, näkökulma suhteessa johonkin. Näkökulma, jossa risteilee esteettisten arvoasetelmien lisäksi merkityksen pohdinta. Mitä tämä taideteos merkitsee? Mikä on taideteoksen suhde todellisuuteen? Nauttikaamme siis esteettisen arvoasteikon koko skaalasta ja antakaamme taiteen kertoa aina uusia, monimerkityksellisiä ja yllättäviä tarinoita.

Advertisements

One thought on “(Taideteosten) rumuudesta ja kauneudesta

  1. Viisaasti haasteltu, ei mitään vastaan sanomista.
    Mutta sille ei mahda mitään, että visuaalisen konservatiivin on vaikea myöntää, että kaikki betonibrutalismin ja muun laatikkoarkkitehtuurin tuotteet olisivat mitenkään sympaattisia. Kun ei ne välttämättä ole edes rumia vaan mitään sanomattomia.
    Mutta makuasioista sallittaneen kiistellä. Jostain syystä olen huomannut vähitellen tottuvani Turun Sibelius-museon karuun ulkoasuun. On kuin siinä sittenkin olisi jotain ideaa. Tai, kaikkeen vaan tottuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s