Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Unelmien museo

1 kommentti

Osallistaminen, joukkoistaminen, yhteisöllisyys, kumppanuus ja talkootyö ovat käsitteitä, joihin tör-määmme näinä aikoina toistuvasti – ja monissa eri yhteyksissä. Museotyö ja sen kehittäminen eivät ole olleet immuuneja tälle kehitykselle. Jo usean vuoden ajan eri tyyppiset museot ovat rohkaisseet asiakkaitaan ottamaan osaa museon tulevaisuuden suunnitteluun. Turun museokeskus ei ole Pekkaa pahempi, kävijät ovat saaneet Kulttuurikortti –tilaisuudessa kertoa, millainen heidän unelmiensa museo olisi. Tietoja unelmien museoista kerättiin sekä videolle että paperille piirtämällä ja kirjoittamalla. Kenties mielenkiintoisin visio tulevaisuuden museosta oli 25-vuotiaan Aleksin eräänlainen drive in-museo: ”Unelmieni museossa voi ajaa omalla autolla ja katsoa sieltä taidetta.”

Tähän mennessä on tehty yksi materiaalikeräys, mutta keruuta jatketaan. Saatuja näkemyksiä käytetään hyväksi suunnitteilla olevan uuden ”Turun historia” -museon konseptoinnissa. Mikäli uusi museo ei toteudu, materiaalista tulee hyvä lisä arkistoomme; tämän uskoisi kiinnostavan tutkijoita, etenkin tulevaisuudessa. Kertoohan kerättävä materiaali kiinnostavalla tavalla meidän ajastamme ja arvoistamme.

Taidemuseopuolella osallistaminen on saanut monia uusia muotoja. Ainakin Turun taidemuseossa ja Kiasmassa yleisö on saanut valita näyttelystä suosikkiteoksensa, jonka se toivoi museon hankkivan kokoelmiinsa. Samaa osallistamistapaa suunnitellaan nyt myös Turun museokeskuksessa. Nykytaiteen museo EMMA:ssa on avattu asiakkaille oma EMMA-klubi, jonka kautta jäsenet pääsevät vaikuttamaan museon toimintojen kehittämiseen. Klubin jäsen voi päästä kurkistamaan näyttelyihin jo ennen niiden avautumista, kirjoittaa blogeja tai tehdä hyvää yhteiskuntavastuuprojekteissa.

”Unelmien taidemuseo” on prosessi, jossa etsitään toistaiseksi vain haaveissa olevan Seinäjoen taidemuseon punaista lankaa, visioidaan ja suunnitellaan yhdessä uutta museota. Millainen taidemuseo Seinäjoelle kannattaisi perustaa? Tahatonta sarkasmia puolestaan on raumalaisen Lönnströmin viimeiseksi jäävän näyttelyn teemassa ”Unelma”. Vaikka museorakennus myydään ja perinteinen museotoiminta siellä loppuu, peräänkuulutetaan kuitenkin taiteilijoita ja yleisöä osallistumaan keskusteluun unelmista. ”Mikä merkitys unelmilla on, miten ne voisi toteuttaa vai pitäisikö ne jättää haaveeksi”.

Työväenmuseo Werstas esittelee asiakkailleen unelman yhteisöllisesta museosta. Olisiko se aivan uudenlaisella tavalla osallistava museo, jossa tietyille ryhmille luotaisiin aivan erityisiä vaikuttamisen kanavia. Ei pyrittäisi tarjoamaan kaikkea kaikille, vaan ko. museon viitekehykseen liittyville ihmisryhmille räätälöitäisiin juuri heitä kiinnostavaa toimintaa ja vapaaehtoistyöskentelyä. ”Instead of being something, museums should be for somebody” painottaa museonjohtaja Kalle Kallio.

Esimerkkejä Kallio ottaa maailmalta. Esim. Washingtonissa sijaitseva Metropolitan museum haki toimintaansa mukaan henkilöitä, jotka olivat erityisen kiinnostuneita hämähäkeistä. Kööpenhaminan postimuseo puolestaan rakensi ”Pienen Posti-Peten museon”, oman postimaailmansa lapsille. Kallio kuuluttaa vallankumousta Lenin –museossa, joka on nyt siirtynyt työväenmuseo Werstaan alaisuuteen. Uudelleenorganisoidun museon ensimmäinen teemanäyttely kulkee nimellä: ”Millaisen Lenin-museon sinä haluaisit?”

Turun AboaVetusArsNova on järjestänyt erityisiä Unelmien museopäiviä jo useamman kerran. Aivan oma lukunsa on osallistaa ahkeria blokkaajia, facebook –ryhmiä ja yksityisiä henkilöitä sosiaalisessa mediassa tuomaan esille mielipiteitään ja toiveitaan.

IHME-nykytaidefestivaali ja Ateneumin taidemuseo järjestivät huhtikuun alussa kaksi sarjakuvatyöpajaa, joissa osallistujat saivat kokeilla, mitä muuttaisivat maailmassa IHME-naisena tai -miehenä. Työpajat ohjasi kuvataiteilija Katja Tukiainen. Osallistujien piirtämät sarjakuvat olivat huhtikuun ajan yleisön nähtävillä Helsingin keskustassa Rautatientorilla. Pajaan osallistuneet saavat äänensä kuuluviin siitä, minkälaisille ihmeille maailmassa olisi heidän mielestään tarvetta. Tässä hankkeessa unelmat ulotettiin siis jo museomaailman ulkopuolellekin. Jatketaan unelmointia!

Entä millainen olisi – arvoisa lukija – sinun unelmiesi museo? Osallistu Turun museokeskuksen järjestämään keruuseen, niin vaikutat tulevaisuuteen! Turun museokeskus tavoittelee monitoimikonseptia, jossa tarjolla olisi museopalvelujen lisäksi, kirjastotoimintoja sekä nuoriso- ja liikuntatoimen ja elinkeinoelämän tiloja. Oletko aktiivinen yhdistys- tai harrastusihminen? Mahdollisesti larppaaja tai pelifriikki? Löytyisikö teidän yhdistyksellenne sopivaa toimintaa uudistuvassa museokeskuksessa? Entä minne uusi ”Turun historian museo” olisi paras perustaa? Tule meidän kanssamme toteuttamaan unelmiasi!

.

Advertisements

One thought on “Unelmien museo

  1. Hau! Koiran mielestä tässä oli loistavia ideoita! Ehkä kirjoitan aiheesta vielä oman blogin? ”Turun historian museo” on loistava idea, tälle koiralle on paikallishistoria tullut lenkeillä perusteellisesti tutuksi. Ehkä museon voisi hajauttaa kiinnostavimpiin kohteisiin, alkaen Koroisista? Siellähän sijaitsi alkuperäinen Turku. Useammat pääsisivät tutustumaan omaan historiaansa samalla, kun muutenkin nuuskivat ympäristöä. Osa museosta voisi olla virtuaalinen kuten vaikkapa Rituaalimuseo, joka sekin on koiran sydäntä lähellä. Historia tulisi sateellakin tutuksi, vaikka ei viitsisi poistua sohvalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s