Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Miten mitata hyvinvointia – ajatuksia ihmisyydestä

Jätä kommentti

 

 

Museolaitos samaten kuin muutkin kulttuuri-instituutiot ovat tällä hetkellä suurten kysymysten äärellä. Yhä niukemmiksi käyvät taloudelliset resurssit asettavat poliittiset päättäjät valintatilanteeseen: mitkä palvelut ovat nk. peruspalveluja tai muulla tavoin erityisen perusteltuja, entä mistä palveluista julkisyhteisöjen tulisi luopua. Kaupungin vetovoimatekijöiden lisäksi asukkaiden koetun hyvinvoinnin paraneminen on asetettu tavoitteeksi monille museoille. Näin myös Turussa.

Mutta mitä itse hyvinvointi on? Miten sitä mitataan? Edes alan asiantuntijat eivät ole pystyneet aukottomasti osoittamaan kaikkia niitä tekijöitä, jotka parantavat ihmisen hyvinvointia. Ruoan, puhtaan veden ja asumistarpeiden lisäksi ihmisellä on paljon toiveita ja tavoitteita, mutta ovatko ne yhteismitallisia, ajasta ja paikasta riippumattomia? Entä voimmeko panna yhtäläisyysmerkit termeille Onnellisuus ja hyvinvointi? Laajojen tutkimusten mukaan näin ei ole – vaikka luonnollisesti hyvinvoivat ihmiset ovat usein myös onnellisia ja päinvastoin.

Kuva

Erika Adamsson: Adidasmies. Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Mikko Kyynäräinen

Näihin kysymyksiin yrittää omalta osaltaan vastata Turun Yliopiston kulttuurihistorian laitoksen kustantama julkaisu Terveyttä kulttuurin ehdoin – näkökulmia kulttuuriseen terveystutkimukseen. Julkaisu on monialainen ja poikkitieteellinen, siinä on peräti 15 artikkelia, joissa pohdiskellaan terveyden, koetun hyvinvoinnin ja taiteiden välisiä suhteita.

Kulttuurihyvinvoinnista on alkanut syntyä tutkimustoimintaa ja vakuuttavia julkaisuja. Hanna-Liisa Liikkanen on väitöstutkimuksessaan löytänyt taide- ja kulttuuritoiminnasta neljä ihmisen hyvinvointiin vaikuttavaa elementtiä. Ensinnäkin taide tarjoaa elämyksiä ja merkityksellisiä nautintoja sekä tyydyttää inhimillisiä tarpeita, virkistää aisteja ja rikastuttaa elämismaailmaa. Toiseksi taiteella ja kulttuuritoiminnalla on todettu yhteys parempaan koettuun terveyteen ja hyvän elämän kokemuksiin. Kolmanneksi taideharrastukset synnyttävät verkostoja, jotka auttamaan hallitsemaan elämää paremmin. Neljänneksi taide lisää viihtyvyyttä ja kauneutta elin- ja työympäristössä.

Taiteen ja terveyden välinen suhde on tullut erityisen ajankohtaiseksi sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyönä julkistetun ohjelman Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia, myötä. Julkishallinto on saanut vastaanottaa miellyttävän haasteen, mutta myös joukon kysymyksiä. Yksimielisyys lienee syntynyt siinä, että osallisuus, yksilön kokema koherenssi, yhteisöllisyys, arjen sujuminen ja virikkeellinen ympäristö koetaan keskeisiksi terveyttä ja hyvinvointia parantaviksi tekijöiksi. Mutta mikä on sopiva määrä kulttuuria? Mikä on laadun ja määrän suhde?  Entä ihmisten yksilölliset tarpeet? Onko sukupuolella ja iällä väliä? Entä erot maahanmuuttajien ja kantaväestön odotuksissa?

Vielä hankalampi kysymys koskee taiteen autonomiaa ja taiteilijan roolia hyvinvointiyhteiskunnassa. Mikäli taiteilijoita yhä enemmän rekrytoidaan erilaisiin osallistaviin yhteisötaidehankkeisiin, sidotaanko taiteen sisältö ylhäältäpäin? Välineellistetäänkö luova työ?  Ei kai odoteta, että mitattavissa oleva verenpaineen lasku toimii kriteerinä hyödylliselle ja hyvälle taiteelle? Entä jos taide tuottaakin päinvastaisen vaikutuksen: teos avaa aivan uudenlaisen näkökulman olemassaoloon tai yhteiskuntaan. Lyhyellä tähtäimellä tämä avaus saattaa järkyttää, mutta pitkässä tähtäimessä edistää ihmisen itsensä ja ympäröivän maailmantilanteen ymmärtämistä.

Näitä kysymyksiä pohdittiin maaliskuussa kuvataideakatemian Kuva/Tila –näyttelyssä  ”For Your Health Only” –näyttelyssä, johon oli kutsuttu 6 taiteilijaa. Heidän teoksiaan kommentoimaan puolestaan pyydettiin 6 muuta taiteilijaa. Lopuksi järjestettiin paneelikeskustelu. Nostan esiin tilanpuutteen vuoksi vain yhden taideteoksen: Mikko Tapion The Other provosoi kysymyksiä kokemusmaailman jakamisesta. Teos syntyi kahden henkilön yhteisellä matkalla tilassa siten, että toinen istui sähkötuolia muistuttavassa pyörätuolissa silmät sidottuna. Toinen kuljetti sokkoa näyttelyssä ja kuvaili esillä olevia taideteoksia. Lopulta side poistettiin, jolloin päästiin vertailemaan, miten hyvin kuvailu oli välittynyt pyörätuolikokijalle.

Kuva

Wait for your turn. Oceane Bruel. Kuva Oceane Bruel. Ja Joakim Pusenius. Nuoruuteni punaiset vuoret. Kuva: Oceane Bruel

Turun museokeskukseen kuuluva Wäinö Aaltosen museo ottaa omalta osaltaan hyvinvointihaasteen vastaan uudishankintoja esittelevässä näyttelyssään Adidasmies ja Voimanainen – Kommentteja ajasta. Kauneusarvojen ja harmonian lisäksi teoksiin kätkeytyy ajankohtaisia kysymyksiä ja uusia näkökulmia ihmisenä olemiseen – nimenomaan tässä ajassa. Erika Adamssonin  Adidasmies muistuttaa nopeasti vanhenevasta yhteiskunnastamme: miiten pystymmekään ratkaisemaan vanhustenhoitoon liittyvät ongelmat. Pekka ja Teija Isorättyä vievät ajatukset tulevaisuuteen: Invalid robot kuuluu jo kyborgien maailmaan.  Iiu Susirajan Voimanainen käsittelee skitsofrenista suhdettamme syömiseen: televisio suoltaa   kaikilta kanavilta toinen toistaan elitistisempiä gourmet-ruokaohjelmia, mutta toisaalta pitäisi syödä terveellisesti ja pysyä laihana. Todellisuudessa turvaudumme useimmiten eineksiin ja pikaruokaan. Merja Pitkäsen Houkutus kertoo päiväunelmien petollisuudesta ja Kaija Kiurun Kammio mm. pakolaiskysymyksestä. Pekka Jylhän Tahtoisin ymmärtää peilaa ihmispolon avuttomuutta monimutkaistuvassa maailmassamme.  Näyttelyssä olevat teokset eivät avaudu minkään ainoan ja oikean tulkinnan kautta, vaan jokainen katsoja saa tehdä myös omia havaintojaan, omia tulkintojaan.

Kuva

Merja Pitkänen: Houkutus. Kuva: Päivi Kiiski Turun kaupungin taidekokoelma

Kuva

Iiu Susiraja. Voimanainen. Kuva: Iiu Susiraja. Turun kaupungin taidekokoelma

Kuva

Pekka ja Teija Isorättyä: Invalid Robot.  Turun kaupungin taidekokoelma. Kuva: Päivi Kiiski 

Kulttuuria tulee pitää itseisarvoisena, mutta sillä on myös lukuisia suotuisia vaikutuksia yhteiskunnalle ja taloudelle. Miltei kliseeksi on jo muodostunut näkemys, että nk. luova luokka hakeutuu kaupunkeihin, joissa on virkeä ja suvaitsevainen kulttuurielämä. Taiteilijoiden työllistyminen tuo veroäyrejä kunnille ja hyvät harrastusmahdollisuudet houkuttelevat lapsiperheitä.

Kulttuurialan ammattilaisena olemme monenlaisten tavoitteiden risteyksessä. Turun museokeskus yrittää vastata haasteisiin mm. kehittämällä aivan uudenlaista, monialaista ja osallistavaa palvelukonseptia suunnitteilla olevalle Turun ja Suomen historian museolle. Toivotaan, että hanke myös toteutuu. Tavoitteena on, että itsenäisyyden juhlavuoteen 2017 mennessä ainakin perustamispäätös on sinetöity.

 

     

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s