Päivittelyä

Päivi Kiiski toimii kuvataidejohtajana Turun museokeskuksessa. Rakastaa koiria, elokuvia ja ympäristötaidetta. Inhoaa maksalaatikkoa, kylmyyttä ja siivoamista.

Taidehallissa

Jätä kommentti

Seison kuohuviinilasi kädessä Esko Männikön näyttelyn avajaisissa, Taidehallissa. Onpas väljää, missä kaikki ovat? Tajuan eksyneeni VIP VIP -vieraiden, teoslainaajien ja sponsorien preview-tilaisuuteen. Ennen kuutta alkaa tapahtua; ihmisiä lappaa ovista ja ikkunoista. Ulos muodostuu 100 metriä pitkä jono. Varsinaiset avajaiset ovat alkamassa.

Päätän santsata hieman viiniä, mutta mitä ihmettä? Viinitarjoilu on muuttunut maksulliseksi! Kollegani supattaa, että tämä on ihan normaali käytäntö, myös Helsingin museoissa. Näin maalaisserkkuna käytäntö hämmästyttää. Gallerioissa avajaisia sentään vielä juhlitaan kaikille avoimella tarjoilulla. Ovatko vain museot näin köyhiä ja kipeitä? No, ei meillä Turussa : ) Konkurssi tosin häämöttää, mutta rinta rottingilla ja viinilasi kädessä toivotetaan ystävät ja kylän miehet vielä yhteisiin avajaisjuhliimme.

Esko Männikön näyttely Helsingin Taidehallissa, 2014. Kuva: Patrik Rastenberger

Esko Männikön näyttely Helsingin Taidehallissa, 2014. Kuva: Patrik Rastenberger

Mutta sitten itse asiaan. TIME FLIES -näyttely on pakahduttavan upea. Ja minkälainen ripustus! Nauhamaisena, vailla pienintäkään väliä, Männikön kuvamaailma soljuu huoneesta toiseen. Kymmenisen taiteilijan neljän vuosikymmenen aikana työstämää teemaa on sekoitettu häkellyttäväksi kuvakudokseksi, jossa entisestään tiivistyy Männikön ilmaisulle luonteenomainen voimakas läsnäolo, rosoisuus, inhimillinen lämpö ja arjen poetiikka. Ripustus ottaa hyvin haltuunsa myös Taidehallin korkeat tilat. Tiiviinä tihentyminä pienetkin valokuvat kasvattavat materiaalista ja visuaalista volyymiä vaativissa tiloissa.

Esko Männikkö: Sylvi?, 2001

Esko Männikkö: Sylvi?, 2001

Tällaiseen ripustustyyliin olen törmännyt joskus aikaisemminkin, mutta missä? Ettei vain olisi Bilbaon Fine Arts Museumissa. Luitte oikein, en puhu Bilbaon Guggenheimista; löytyy sitä maailmasta sentään vielä muitakin kuin Guggenheimeja – jopa Bilbaosta. Siellä esillä ei ollut Männikköjä, vaan museon omia kokoelmia. Nauhamainen, vieri viereen kytketty kuvasto avasi kaleidoskooppimaisen näkymän eri aikakausiin ja tekijöihin. Vaikutelma oli vastakkainen kuin Taidehallissa, jossa ymmärsi näkevänsä koko ajan kuitenkin samaa unta. No, mielenkiintoisia ripustusratkaisuja molemmat.On aika jatkaa perjantai-illan muihin haasteisiin. Ohitan Taidehalliin jonottavien taidenälkäisten avajaisvieraiden jonon ja toivottelen antoisaa iltaa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s